Tänään oli joku ilmastonmuutoshömppään liittyvä valojensammutuslauantai, josta oli WWF:n sivuilla tiedote. Olen aikaisemmin pitänyt WWF:ää aitona kannatettavana luonnonsuojelujärjestönä, mutta tämä laski sen arvostusta silmissäni. Samoin Espoon kaupunki sekä kauppakeskukset lähtivät tuohon pöljään touhuun mukaan. Toki myös Helsingin Sanomat uutisoi tästä aiheesta.
Äkilliset suuret muutokset ovat haitallisia sähköverkolle. Suomen sähköjärjestelmän rakenne on sellainen, että äkkinäinen suuri kuorman muutos suuntaan tai toiseen vaikuttaa suoraan sähköverkon stabiiliuteen. Kulutusta pitäisi olla siis aina jotakuinkin saman verran kuin on tuotantoakin. Jos siis ihan kaikki oikeasti sammuttaisivat valot yhtä aikaa, voisi sähköverkko "kaatua" joksikin aikaa. Sen jälkeen ei tarvitsisikaan sytyttää valoja vähään aikaan.
Osallistuin näihin talkoisiin kytkemällä kaikki valot sekä koko joukon muita sähkölaitteita tunniksi päälle. Sainkin aikaan 9 kW keskikuorman. Jos olisin ruvennut kokkaamaan ja laittanut lieden levyt päälle, ja jos olisi ollut märkää pyykkiä kuivausrummussa kuivattavaksi, olisin ehkä saanut viisitoistakin kilowattituntia kulutettua. Alla olevat kuvat ovat otettu n. klo 20 ja klo 21.
lauantai 29. maaliskuuta 2008
torstai 27. maaliskuuta 2008
Ilmaston lämpeneminen sittenkin totta?
Bongasin tämän toisaalta, mutta koska sisältö näytti olevan pysyväisyytensä osalta epävarmalta tuoksuvassa URL:ssa, päätin kopioida kuvat tänne. Tämä tosiaakin näyttää melko varmalta todisteelta ilmaston lämpenemisestä.
Ranskan jalkapallojoukkue 1959
Ranskan jalkapallojoukkue 2008
Jaa tämä kirjoitus Facebookissa
tiistai 25. maaliskuuta 2008
Olen vihattu, mutta mitä sitten?
Helsingin Sanomien keskustelupalsta tuntuu olevan jostain kumman syystä varsinainen vihervasemmiston ja sosiaalidemokraattien äänitorvi. Välillä ihan epäilyttää, että siellä on kirjoittajia, jotka ovat palkattu lobbaamaan jotain määrättyjä ajatusmalleja. Siksi nopeasti mihin tahansa aiheeseen tulevat ne samanlaiset toistuvat kommentit. Moderaattorit tuntuvat usein ohjaavan keskustelua haluttuun suuntaan jättämällä julkaisematta kirjoitukset, jotka eivät ole lehden aatteellisen linjan mukaisia huolimatta siitä, vaikka ne olisivatkin täysin asiallisia.
Olen selkeästi keskiverron keskustelupalstakirjoittelijan suuresti vihaama halveksittava olento. Listasin tähän muutamia asioita, joiden perusteella minua epäilemättä halveksitaan rajattomasti. En tosin anna asian pahemmin häiritä, vaan se lähinnä naurattaa.
Olen selkeästi keskiverron keskustelupalstakirjoittelijan suuresti vihaama halveksittava olento. Listasin tähän muutamia asioita, joiden perusteella minua epäilemättä halveksitaan rajattomasti. En tosin anna asian pahemmin häiritä, vaan se lähinnä naurattaa.
- Olen valkoihoinen.
- Olen hetero.
- Olen mies.
- Syön lihaa.
- Poltan tupakkaa.
- Käytän alkoholia, tosin kohtuudella.
- En urheile, enkä ole koskaan urheillut sekuntiakaan vapaaehtoisesti, mutta en silti ole ylipainoinen.
- Minulla on kolme vilkasta lasta.
- Ansaitsen reilusti yli keskitulon.
- Asun Espoossa.
- Olen muuttanut maalta ensin Helsinkiin ja myöhemmin Espooseen.
- Asun sähkölämmitteisessä omakotitalossa, tosin meillä on ilmalämpöpumppu, joka saattaa hieman lieventää vihaa.
- Saunassamme on puukiuas, joten tuotamme pari kertaa viikossa pienhiukkaspäästöjä.
- En koskaan sammuta tietokonettani, enkä muutenkaan ihmeemmin tee aktiivisia "sähkönsäästöliikkeitä".
- Perheessämme on kaksi henkilöautoa.
- Ajan joka aamu henkilöautolla Helsingin keskustaan töihin ja illalla pois. Matkasta suurin osa taittuu yksin.
(Vaimo ajaa toisella autolla Helsingin reunalle töihin, joten yhteensä ajamme joka päivä yli 120km henkilöautoilla. Tosin lapset viedään ja haetaan matkalla) - Ajan isoilla väylillä useimmiten pientä ylinopeutta, tosin muuten noudatan liikennesääntöjä hyvinkin tarkasti.
- En ihannoi monikulttuuria, vaan päinvastoin olen hyvin skeptinen sen toimivuuden suhteen.
- En ole lainkaan huolestunut ilmastonmuutoksesta, enkä edes usko sen olevan ihmisen aiheuttama.
- En kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan, enkä arvosta mitään uskontoa pätkän vertaa.
- En kykene tuntemaan minkäänlaista sympatiaa vasemmistoa kohtaan.
- Nakkaan paskat poliittiselle korrektiudelle.
- Minulla on n. 34000 musiikkikappaleen MP3-arkisto.
Jaa tämä kirjoitus Facebookissa
lauantai 1. maaliskuuta 2008
Lakupojan muistolle
Fazer poisti lakupojan
En edelleenkään ymmärrä miten kukaan voi löytää rasismia tuosta hahmosta. Tämä on poliittisen korrektiuden naurettavuuden huippu, enkä aio enää ostaa Fazerin lakuja.
Halva mainosti aikoinaan lakujaan tyylillä.
Jaa tämä kirjoitus Facebookissa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)