Näytetään tekstit, joissa on tunniste politiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste politiikka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Ilmastokokoukset tehokkaita

Viime talvi jäi muistiin harvinaisen lumisena ja ennätyksellisistä pakkasjaksoistaan. Se oli tietenkin Kööpenhaminan ilmastokokouksen ansiota. Tänä vuonna pidettiin ilmastokokous Cancunissa, ja se vaikuttaa olleen vielä tehokkaampi. Eurooppa ja Pohjois-Amerikka saavat nauttia talvesta, jossa kaikki ennätykset lyödään. Otetaan tähän esimerkkiuutisia vaikka Iltalehdestä:

1.12. Harvinaisen kylmä marraskuu
1.12. Tukholma odottaa kylmintä säätä 100 vuoteen
7.12. Ennätysmäärä lunta Helsingissä
13.12. Talvimyrskyt koettelevat Yhdysvaltain Keskilänttä
15.12. Kanadan armeija pelasti autoilijoita lumimyrskystä
15.12. Raju talvi riesana Yhdysvalloissakin
17.12. Ennätyskylmä alkutalvi myös Ruotsissa
17.12. Lumi aiheuttaa yhä ongelmia Ruotsissa
17.12. Lunta satoi jopa Venetsiassa
18.12. Arktiset olot piinaavat Britanniaa
18.12. Lumi ja pakkanen hyydyttivät liikenteen Euroopassa
19.12. Etelään jopa 20 senttiä lunta
19.12. Ruotsissakin pyryttää: Puoli metriä lunta
19.12. Euroopan lentoliikenne takkuaa edelleen

Mutta ilmasto lämpenee! Ihan varmasti lämpenee! Lämpenee se!
Muistakaa maksaa kaikki aneet, niin maailma pelastuu!


Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

lauantai 20. marraskuuta 2010

Kokoomuksesta

Päivän lainaus. Nimimerkki siviilitarkkailija kirjoitti Jarmo Niemisen blogin kommenttiosiossa:
Olipa kerran kansallinen kokoomus. Se oli liian hyvä puolue ollakseen totta. Ja niinhän se olikin. Kun vasemmisto reikkui vallankumousta ja anarkiaa, kokoomus puolusti koteja, uskontoa ja isänmaata. Kokoomus taisteli politiikan, järjen ja lain avulla kommunistista anarkiaa vastaan. Kommunismi versiossaan 1.0 pyrki tappamaan kansalaiset, varastamaan maat ja tekemään kaikista orjia. Tätä vastaan kokoomus taisteli.

Sittemmin kommunismin versio 1.0 osoittautui epäonnistuneeksi. Mutta ennenkuin se kaatui, sen ympäristöjärjestöihin ja rauhanliikkeeseen soluttautuneet toimijat käynnistivät ympäristövallankumouksen. Syntyi kommunismin parannettu versio 2.0. Tälläkertaa ei pyritty suoraan tappamaan kansalaisia. Ensin heiltä piti viedä elämänedellytykset ja vasta sitten heidät piti tapattaman.

Kokoomus rakastui kommunismin parannettuun ympäristövallankumousideaan. Itseasiassa mitäpä kokoomus kodeilla. Menköön helvettiin ja uskonnot myös paitsi ehkä islam. Isänmaatakin oli puolustettu niin että golfmailat raikuivat kun isänmaata puolustettiin milloin Marokossa, milloin Espanjassa tai Amerikassa. Kokoomus oli puolueena muuttunut kommunistiseksi. Sitäpaitsi kommunismi versio 2.0:lla sai pumpattua rahaa järjettömiin hankkeisiin kuten vaikkapa muiden euromaiden tuhoutuneisiin talousjärjestelmiin.

Niinpä tänä päivänä, kun poliiseja ei ole laitoksella, voidaan ihailla toimimattoman hätäkeskusuudistuksen turvallisuusanarkistisia saavutuksia. JA kunnella kaikkien poliittisten vastustajien puhelimia jos näillä vaikka olisi rasistisia mielipiteitä tai seksipaljastuksia. Kommunistisen kokoomuksen suurin saavutus on kuitenkin rahalaitosten valtiollistaminen. Sehän meni kuin neuvostoliitossa. Tappiot on kansallistettu ja voitot yksityistetty.


Kokoomus oli kiistatta ainoa hyvä puolue itsenäistymisen jälkeisinä vuosina. Sen ansiosta tämän maan poliittinen järjestelmä muotoutui toista maailmansotaa edeltävänä aikana sellaiselle pohjalle, ettei sitä 1970-luvullakaan saatu vielä muutettua täysin sosialistiseksi.

Kuitenkin nykyajan kokoomuspoliitikkojen kommentteja lukiessa tulee useimmiten pää kipeäksi. Esimerkiksi jos luen uutisen, jossa on mainittu asuntoministeri Jan Vapaavuori, nousee verenpaine välittömästi. Vapaavuoren kommentteja asumisesta seuratessa ei voi kuin ihmetellä, minne se kokoomuksen vanha periaate yksilönvapauden kunnioittamisesta on kadonnut. Hänen mielipiteensä ovat kuin Neuvostoliitosta. Joku sanoi taannoin, että kun vihreitä sanottiin ennen kokoomuksen puisto-osastoksi, ovat osat vaihtuneet siten, että nykyinen kokoomus on vihreiden kravattiosasto. Vapaavuori on tästä malliesimerkki. Hänellä on pyhä viha muita kuin helsinkiläisiä kerrostaloasujia kohtaan, ja karrikoidusti sanoen hänen mielestään muunlainen ja muualla asuminen tulisi kieltää, tai ainakin tehdä erinäisillä ympäristöveroilla ja muilla maksuilla niin kalliiksi, ettei siihen olisi kellään varaa. Jos hänen märkä unensa siitä, että koko Suomen väestö asuisi helsinkiläisissä betonikolosseissa vuokralla toteutuisi, seuraavaksi hän todennäköisimmin valittaisi, että maalaiset ovat täyttäneet Stadin.

Jokunen päivä sitten kävelevä katastrofi, ministeri Suvi Lindén ilmaisi pelkonsa perussuomalaisten kannatuksen noususta. Syytä onkin pelätä. Ei siinä että perussuomalaisten kannatuksen nousu olisi kauhean paha asia, mutta Lindénin oman aseman puolesta kannattaa pelätä, sillä tuo kannatuksen nousu on kokoomuksen ja muiden suurten puolueiden kannatuksesta pois. Syitä siihen ei kannata etsiä mistään puunkolosta tai yrittää keksiä esimerkiksi utopistisia selityksiä trendeistä. Syy löytyy helpoimmin katsomalla peiliin. Lindén itse on ollut harjoittamassa niin vastenmielistä politiikkaa, ettei kannatuksen valuminen perussuomalaisille ole ihme.

Että verenpaine pysyisi siedettävissä rajoissa, jätän tällä kertaa muita kokoomuslaisia kuten Jyrki Kataista, Anne Holmlundia ja Alexander Stubbia tarkemmin käsittelemättä. Sinänsä nuo kolme ovat välillä lausuneet aivan viisaitakin, mutta jokainen heistä on myös päästellyt suustaan sellaisia asioita, joita ei ääneen kiroilematta voi toistaa.

Kokoomus ei voi tuudittautua siihen, että he ovat nyt Suomen suurin puolue. Nousu on toki johtunut osittain siitä, että kansa on tajunnut kokoomuksen olevan kolmesta suuresta se vähiten huono, joskin kaikki kolme suurta ovat konsensuksen hengessä samanlaisia viheraivopesun läpikäyneitä demareita. Osittain on myös auttanut se, että kahdella muulla suurella on keulakuvinaan vielä typerämpiä henkilöitä kuin kokoomuksella. Kuitenkin jatkamalla samaan tapaan kannatus tulee väistämättä murenemaan ja siirtymään perussuomalaisille. Paras keino herättää kokoomusta todellisuuteen onkin äänestää seuraavissa vaaleissa perussuomalaisia.

Kokoomuksen sivuilla sanotaan aatteesta:
Kokoomuksen aatteessa yhdistyvät vapaus, vastuu ja demokratia, mahdollisuuksien tasa-arvo, sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen. Keskeistä on vapauden ja vastuun tasapainon tavoittelu sekä yksilöllisyyden ja yritteliäisyyden korostaminen. Kokoomus tukee demokratian kehittämistä ja kansalaisten aitoa osallisuutta yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

Lihavointi on kokoomuksen oma. Arvoissa ei ole mitään vikaa, mutta haluaisin kysyä kokoomuspoliitikoilta, milloin noita arvoja aletaan taas todellakin noudattaa ja kunnioittaa?

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

lauantai 16. tammikuuta 2010

Veroja ympäristön varjolla

Ajoneuvovero muuttui vuoden alusta CO2-päästöperusteiseksi. Taloussanomissa on tänään juttu otsikolla Maasturikuski saa kohta syntilaskun. Suurimpikulutuksisten maastureiden vero voi olla jopa n. 600 euroa vuodessa. Tässä tietenkin pyritään ilmastohömpän varjolla siihen, että kaikki suomalaiset ajaisivat tulevaisuudessa sosiaalidemokraattisesti samanlaisilla koppimopoilla, eikä kukaan tuntisi tien päällä eriarvoisuutta.

Veroista kertyvät rahat lähetettäneen Kööpenhaminassa tehtyjen suunnitelmien mukaisesti Afrikkaan leopardihattuisille keisareille uusien valtaistuinten kultaamiseen ja heidän armeijoilleen rynnäkkökivääreiden patruunoiden hankkimiseen, sekä tietenkin Kiinan uusien hiilivoimaloiden rakennuskustannusten kattamiseen.

Monet kunnat ovat luopuneet koiraverosta takavuosina, kuten esimerkiksi Espoo ja Vantaa. Kuitenkin Ylen äskettäin uutisoiman tutkimusten mukaan koira on katumaasturia suurempi ympäristökuormittaja. Ylen jutun mukaan koira saattaa olla jopa kaksinkertainen ympäristökuorma. Ehdottaisinkin siis, että koirista alettaisiin kantaa 1200 euron vuotuista ympäristöveroa. Verosta vapautettuja voisivat olla poliisi-, rajavartio,- huume- ja opaskoirat. Rahoilla voitaisiin ostaa taivaspaikkoja suurelta ilmastonmuutoskirkolta.

Tietenkin tähän voidaan vielä lisätä, että koira on petoeläin ja suunniteltu ainoastaan tappamista varten. Normaali ihminen ei tarvitse koiraa yhtään mihinkään. Koirat tulisi säilyttää harrastuspaikoilla kenneleissä lukkojen takana ja saada ottaa esille ainoastaan viranomaisvalvonnassa. Erityisesti alle 600mm "räiskintäkoirien" ja muiden sylikoirien saatavuutta siviileille olisi rajoitettava ankarasti.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

torstai 14. tammikuuta 2010

Hazardin hasardi

Kaarina Hazard kirjoitti Tony Halmeen poismenon tiimoilta Iltalehteen veret seisauttavan kolumnin, joka herätti arvatenkin valtavan palautevyöryn Iltalehdelle ja paljon keskustelua.


Yleensä olen melko lailla vastakkaista mieltä Hazardin miesvihaista feministipropagandaa ja muuta vastenmielistä höttöä pursuavien kirjoitusten kanssa. Kun luin itse tuon kolumnin ensimmäisen kerran, tuli ensimmäisenä mieleeni, että vaikka asiat, jotka hän Halmeesta kirjoitti olivatkin pääasiassa totta, on erittäin mautonta solvata vainajaa ennenkuin hänet on edes saatu haudattua. Samoin tuli mieleeni vanha erityisesti nettikeskusteluissa toteutuva sääntö, että kun oikeat argumentit loppuvat, mennään henkilökohtaisuuksiin ja aletaan solvata naurettavista asioista kuten ulkonäöstä.

Sitten luin kolumnin ajatuksella uudelleen ja jätin pois Halmeesta käytetyt törkysanat kuten "sikaniska", "niskamakkara" ja "elukka". Törkynimitysten poiston jälkeen teksti alkoikin vaikuttaa siltä, että arvostelu ei oikeastaan osukaan pahimpana Tony Halmeeseen, vaan mediaan ja muihin tahoihin, jotka nostivat hänet "jalustalle". Samoin hän arvosteli Halmeen kansanedustaja-aikojen toimintaa, jolloin Halme todellakin oli jonkinlainen "näyttelyeläin" eduskunnassa, eikä hänen edustajuuttaan otettu vakavasti. Halme kuitenkin oli hyvinkin sanavalmis ja nopeaälyinen mies ennen aivojensa tuhoamista. Tätä ei moni kyennyt itselleen tunnustamaan, koska oli asioista Halmeen kanssa eri mieltä ja showtaustan, lukuisten suusta päässeiden sammakoiden ja kemilaaleilla pumpatun kehon takia piti häntä pellenä.

Olen itsekin monta kertaa pohtinut sitä, mistä johtuu se, että ihmisestä tulee kuoltuaan pyhimys. En tarkoita tässä nimenomaisesti vain Halmetta, vaan näin käy aina, olipa vainaja kuka tahansa. Hautajaisissa ja muistokirjoituksissa ylistetään aina vainajaa, vaikka hän olisi ollut eläessään ns. täysi kusipää. Olen kerran ollut hautaamassa henkilöä, jonka kuolemaa olin suorastaan toivonut vuosikausia, enkä varmasti ainoana. Niissä hautajaisissa vallitsi minulle vastenmielinen tunnelma, kun ihmiset itkivät ja kehuivat vainajaa, joka oli todellisuudessa ollut kaiken kaikkiaan epämiellyttävä ihminen.

Tämäkin kohta aiheutti mm. keskustelupalstoilla paljon polemiikkia:
Ja aivan kuin yhtäkkiä me olisimme kaikki olleet häntä äänestämässä, eivät vain itähelsinkiläiset luusereiksi leimatut, joiden ääntä ei kuultu eikä kuulla.

Tarkemmin ajateltuna Hazard ei leimaa tuossa itähelsinkiläisiä Halmeen äänestäjiä, vaan kertoo että heidät leimattiin, kuten tehtiinkin. Ei kannata väheksyä lainkaan Halmeen saamaa äänimäärää, kuten 2003 vaalien jälkeen tapahtui. Äänivyöryä selitettiin äänestäjien tyhmyydellä. Äänivyöry osoitti kuitenkin tehokkaasti monikultturistien "kohtaamisterorian" paikkansapitämättömäksi. Teorian mukaanhan rasismi ja/tai ksenofobia johtuu nimenomaan siitä, etteivät "juntit" ole koskaan kohdanneet ulkomaalaisia ja pelkäävät kaikkea vierasta. Teorian mukaan maahanmuuttajien lisääminen ja heidän kohtaamisensa lisää suvaitsevaisuutta. Halme oli kampanjansa aikaan avoimen maahanmuuttovastainen, jossain määrin jopa avoimen rasistinen. Kohtaamisteorian vastaisesti hän sai kuitenkin ääniä eniten juuri niistä kaupunginosista, joissa maahanmuuttajia on eniten.

Kohukolumnin kommentoijista huvittavimpia olivat ne, jotka vaativat ulkopuolisen kolumnistin erottamista Iltalehdestä. Ilmeisesti kyseessä on sama porukka, joka valittaa kuinka kaupalliset kanavat näyttävät huonoa ohjelmaa heidän lupamaksurahoillaan ikäänkuin kaupalliset kanavat niitä rahoja saisivat, saati että valittajat lupamaksuakaan maksaisivat. En puolustele missään nimessä Hazardin kolumnia, vaan olisin suonut hänen jättäneen sen kirjoittamatta tai ainakin julkaisematta. Tällä kertaa on kuitenkin tunnustettava, että kyllä siinä oli oikeasti asiaakin, joka jäi haukkumasanojen takia valtaosalta huomaamatta. Keskustelua ainakin syntyi, ja se lienee ollut kirjoittajan tarkoituskin. Siinä hän ainakin onnistui.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Keskiluokka kutistuu ja kurjistuu

Vajaat kolme kuukautta sitten SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen määritteli alle 3000 euroa kuukaudessa ansaitsevan pienituloiseksi. Eilen sosialistinen pääministerimme Matti Vanhanen määritteli yli 47000 euroa vuodessa ansaitsevat rikkaiksi. 47000 euron vuositulo tarkoittaa n. 3760 euron kuukausituloa. Näin ollen pienituloisen ja rikkaan väliin mahtuu melko kapea siivu. Vanhasella ei tunnu olevan käsitystä siitä kuinka "rikas" ja kuinka "leveästi" 3760€/kk ansaitseva Suomessa, etenkin pääkaupunkiseudulla elää. Loistava esimerkki siitä kuinka kaukana arjen todellisuudesta poliitikot norsunluutorneissaan elävät.

Vanhanen väläyttää "väliaikaisia" veronkorotuksia. Kuten Suomen muista tilapäisistä veroista, esimerkiksi 1958 säädetystä autoverosta ja 1994 säädetystä ajoneuvoverosta tiedämme, tilapäisillä veroilla on jännä taipumus jäädä pysyviksi. Vanhasen tahto siis lienee ajaa pois maasta tai ainakin passivoida kaikki yli 3760€/kk ansaitsevat.

En kuulu kirkkoon enkä usko mihinkään yliluonnolliseen, mutta Raamatusta löytyy viisaus: Matt. 26:11. Köyhät teillä on aina keskuudessanne. EU:ssa sovellettava köyhyyden määritelmä nimittäin on, että köyhiä ovat ne jotka ansaitsevat alle 60% väestön mediaanitulosta. Suhteellisella köyhyyden määritelmällä siis varmistetaan, että köyhyys ei todellakaan poistu ikinä, vaikka vaalipuheissa poliitikot mitä mussuttaisivat. Tuo määritelmä takaa sen, että jos suomalaisten mediaanitulot nousisivat huimasti 10000 euroon, köyhiä olisivat silloin ne jotka ansaitsevat alle 6000 euroa kuukaudessa.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

tiistai 3. marraskuuta 2009

Ruuhkamaksu tulee

Eilen saavutettiin kaikkien autonvastustajien multiorgasmi. Helsinki päätti ottaa ruuhkamaksut käyttöön ääninn 8-6. Media ryntäsikin uutisoimaan asiasta. Alla muutama linkki. Vilkaise niitä ja niiden kuvia:

HS: Helsinki kannattaa ruuhkamaksuja

MTV3: Helsinki sanoi "tahdon" ruuhkamaksulle

MTV3: Ruuhkamaksuista iso selvitystyö

HS: Autoliitto: Liikennettä voidaan kehittää ilman ruuhkamaksuja

US: Helsinki sanoi ”tahdon” ruuhkamaksuille

YLE: Helsingin kaupunginhallitus puoltaa ruuhkamaksuja

Löysitkö kuvista mitään yhteistä? Aivan. Kaikissa näyttää olevan ruuhka, koska kuvat on kuvattu siten, että tilanne näyttäisi ruuhkalta. Esimerkiksi ensimmäisen HS:n uutisen kuva on otettu sopivalla polttovälillä siten, että kuvassa olevat noin puolen kilometrin matkalla olevat autot olisivat aivan toisissaan kiinni. MTV3:n uutisen kuva on niin ikään otettu sopivalla polttovälillä ja sen lisäksi vielä tietyömaalta, eli tilapäisesti luodusta ruuhkasta. Jälkimmäisen MTV3:n uutisen kuva on myös otettu samoin. Kuva on nelostieltä Mäntsälän kieppeiltä, usean kymmenen kilometrin päästä Helsingistä, jossa esiintyy jonkinasteisia jonoja kesäperjantaisin. Kuvassa näkyvät muutama kymmenen autoa ovat usean kilometrin matkalla. Sama kuvaustapa esiintyy myös YLE:n uutisessa.

Näin toimii propaganda. Koska ruuhkia ei oikeasti ole, on kaikin keinoin saatava ihmiset uskomaan että niitä olisi. Jo pelkästään termi "ruuhkamaksu" on lähinnä naurettava. Suomalaiseen tapaan asioista ei saa puhua niiden oikeilla nimillä, niin tätäkään ei nimitetä rangaistusveroksi, pääkaupunkiseudun autokateusveroksi tai maailmanparannuslisäveroksi.

Hämmentävintä on, että ruuhkamaksua kannattavat pienituloisten puolella mukamas olevat SDP ja Vasemmistoliitto, kun ruuhkamaksu kuitenkin tulee vaikuttamaan eniten juuri pienituloisiin. Kuten aiemmin olen sanonut, ei kauniaislaista mersumiestä hetkauta mikään ruuhkamaksu pätkän vertaa. HS:n jälkimmäisessä uutisessa sanotaan:
Korkeimmillaan ruuhkamaksu olisi kuusi euroa arkipäivältä eli 1560 euroa vuodessa. Vero lisää suoraan työssäkäyntikustannuksia ja tasaverona se kohdistuu ankarimmin pienituloisiin, Autoliitto huomauttaa. Käytännössä se merkitsee varakkaille mahdollisuutta ostaa sujuvampaa liikennettä.

En ole itse mikään jättituloinen, mutta voin sanoa suoraan, että talouteeni ei tuon suuruinen maksu tule vaikuttamaan yhtään mitenkään, enkä taatusti ole ainoa. Tupakkaankin menee jo lähes saman verran, eikä se ole yhtään missään tuntuva kuluerä. En silti sano, etteikö noille rahoille toki viisaampaakin käyttöä olisi. Kuitenkin säästän omalla autolla liikkumalla joukkoliikenteeseen verrattuna nykyään liki kaksi tuntia päivässä, joten kolme euroa tunnilta siitä on pieni hinta. Optimitilanteessahan työmatka saattaa jopa hieman nopeutua, kun kaiken maailman tulohaasteisten savuttavat kopperot ovat poissa tieltä. Näin ajateltuna ruuhkamaksu voi olla jopa positiivinen asia. Tätä ette, autonvastustajat, varmaankaan halunneet kuulla?

Toinen positiivinen asia joka asiasta saattaisi seurata olisi maalaisautoilijoiden konkreettinen väheneminen. Se sujuvoittaisi liikennettä lisää ja vähentäisi todennäköisesti myös kolareita.

Ahdistavin asia on kuitenkin se, että suurin halu on saada ruuhkamaksun keruusta satelliittipohjainen. On suorastaan pelottava ajatella mitä siitä voi seurata, jos paikannustiedot joutuvat vääriin käsiin. "Oikeissakin" käsissä ne olisivat varsin kyseenalaisia yksilönsuojan kannalta, ja järjestelmä olisi aivan liian helppo jatkossa muuttaa sakotusautomaatiksi, joka tulee aivan varmasti tapahtumaan.

Yhden asian ruuhkamaksu tulee taatusti kohdallani aiheuttamaan. En nimittäin maksun tulon jälkeen enää koskaan aio asioida yhdessäkään Helsingin keskustan liikkeessä. Äkkinäinen voisi ajatella, että tuollainen yhden espoolaispellen temppu ei vaikuta yhtään mitään, mutta olen aivan varma etten ole ainoa. Kun asia tulee näkymään keskustan liike-elämässä, saavat helsinkiläisyrittäjät kiittää vain päättäjiään.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

tiistai 27. lokakuuta 2009

White flight on toteutunut

Ennustettavissa ollut ilmiö on nyt todellisuutta ja noteerattu myös valtamediassa. Ne suomalaiset, joilla suinkin on varaa ja mahdollisuus, muuttavat pois maahanmuuttajalähiöistä, joiden koulut ovat ongelmapesäkkeitä. Suomessa ei vielä olla esimerkiksi Saksan tilanteessa, mutta merkit ovat selvät mihin suuntaan ollaan menossa. Jonkinlaista esimakua on jo havaittu esimerkiksi Helsingin Myllypurossa vuosi sitten. Kannattaa lukea Pia Lumpeen kymmenen vuotta sitten tekemä pro gradu-tutkielma aiheesta maahanmuuttajaoppilaan integraatio yleisopetukseen ja etenkin sen luku 4. Merkit tulevasta ovat olleet vahvat jo silloin.

HS kirjoitti tänään aiheesta tyylilleen uskollisena otsikolla "Valkoisten pako" on uhka myös Helsingin kouluissa. Suurempana ongelmana koetaan se, että kantasuomalaiset pakenevat kuin se, että maahanmuuttajaoppilaat aiheuttavat ongelmia, joista pako johtuu. White flightiä käsitellään uhkana, joka se toki gettoutumismielessä onkin, mutta asiasta syyllistetään nimenomaan poismuuttavat suomalaiset.
Harva vanhempi kuitenkaan tunnustaa, että haluaa lapsensa kouluun, jossa maahanmuuttajia on vähemmän. Vanhemmat keksivätkin peitetarinoita esimerkiksi siitä, että lapsi halutaan vaikkapa erityislahjakkaiden kouluun.

On surullista, että rasistileiman pelko on nykyään niin voimakas, että vanhempien on keksittävä peitetarinoita välttyäkseen siltä. Kuitenkin taustalla on yksinkertaisesti vain vanhempien halu suojella jälkeläisiään, joka on täysin luonnollista toimintaa niin ihmiseltä kuin muiltakin nisäkkäiltä. Jos koulu ja/tai asuinalue on väkivaltainen monikulttuurihelvetti eikä asiaan voi muuten vaikuttaa, jää ainoaksi vaihtoehdoksi poismuutto.

Helsinki on kymmenen vuoden ajan jakanut syrjäytymisen estorahaa niille alueille, joille huono-osaisuus keskittyy. Eniten ylimääräistä tukea saavat Itä-Helsingin lähiöt. Alueen kouluissa on maahanmuuttajien lisäksi paljon syrjäytymisvaarassa olevia kantasuomalaisten lapsia.

Tänä vuonna Helsingin erityisrahapotti on puolitoista miljoonaa euroa. Lisärahaa saa noin kolmekymmentä koulua Helsingin hieman yli sadasta koulusta.

Haluaisin kysyä, että mitä tämän rahan syytäminen on asiaan auttanut? Ei nähtävästi mitään. Pitäisikö syytää vielä enemmän veronmaksajien rahaa tuohon pohjattomaan kaivoon?

Kenties karuin kohta Hesarin jutussa on koulutoimenjohtaja Rauno Jarnilan kommentti:
Jotain pitäisi tehdä sen [white flight -ilmiön] kehityksen estämiseksi.

Eikö ennemmin olisi syytä puuttua itse ongelmaan ja pysäyttää sen paheneminen sen sijaan, että yritetään estää vain oireita? Jarnilan kommentti suorastaan löyhkää Neuvostoliitolta, jossa muuttaminen ei ollut vapaata. Nykyisellä kehityksellä Neuvostoliiton meininki tulee olemaan maahanmuuton ankaralle rajoittamiselle ainoa vaihtoehto, mikäli gettoutuminen ja white flight halutaan pysäyttää. Suomessa on ollut muuttovapaus tsaari Aleksanteri II:n myöntämänä vuodesta 1879. Edelleen tänä päivänä Suomen perustuslain 2. luvun 9§ alkaa:
Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa.

Valitettavasti perustuslaki ei ole viime aikoina ollut esteenä esimerkiksi kansalaisten yksityiselämän suojan heikentämiselle eikä sananvapauden ja muiden vapauksien rajoittamiselle. Pelonsekaisin tuntein jään odottamaan mitä tästäkin vielä seuraa. Toivon hartaasti, että järki voittaa sen sijaan, että Euroopassa alkaa syttyä uusia sisällissotia.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Isovelijärjestelmien suunnittelu huipussaan

Kuskin ajotavasta voi tulla vakuutuksen hintaperuste, uutisoidaan. Autoihin halutaan tiedonkeruulaitteisto, jolla voidaan valvoa täydellisesti auton liikkeitä aina kiihdytysten ja jarrutusten G-voimista lähtien. Tätä perustellaan tällä kertaa vakuutusmaksuilla, että rauhallisesti "ruuhka-aikojen" ulkopuolella ajavalle vakuutusmaksu olisi muka halvempi. Todellisuudessa jokainen, joka osaa ajatella omilla aivoillaan ymmärtää, että vakuutusmaksut eivät laske kellään, aivan kuten ne eivät tähänkään asti ole koskaan alaspäin menneet.

Takana on tälläkin kertaa se, että autoihin halutaan täydellinen satelliittipaikannuspohjainen lisäverojenkuppaus- ja kyttäysjärjestelmä jollain verukkeella. Aikaisemmin on esitetty esimerkiksi ruuhkamaksujen keruuta sekä autoveron muuttamista kilometriperusteiseksi. Järjestelmäänhän on jatkossa äärimmäisen helppo liittää myös toimintoja, joissa virheet, kuten pienetkin satunnaiset ylinopeudet, rekisteröidään ja niistä lähtee välittömästi sakko auton omistajalle. Sitä ajatellessa kannattaa muistaa, että sellaista kuskia ei olekaan, joka ei koskaan tee virheitä. Ennustan edelleen GPS-blokkereiden huimaa myynnin kasvua, kunnes ne kielletään kuten tutkanpaljastimet. Orwell oli todellakin optimisti.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

torstai 15. lokakuuta 2009

Keskusta viihdyttää


Sain tänään hillittömän naurukohtauksen luettuani Hesarin uutisen keskustalaispoliitikon tekemästä tutkintapyynnöstä. En muista, milloin viimeksi joku uutinen olisi saanut minut nauramaan niin, että vedet valuvat silmistä. Tämä on jotain niin hulvatonta, että vaikea on uskoa todeksi:
Rovaniemeläinen kaupunginvaltuutettu Pertti Ahokas (kesk) on tehnyt poliisille tutkintapyynnön äskettäin julkaistusta Näin valta ostetaan -kirjasta. Ahokas pyytää poliisia tutkimaan, syyllistyivätkö kirjan kirjoittajat yhteiskuntatieteiden tohtori Petri Koikkalainen ja emeritusprofessori Esko Riepula (sd) kiihotukseen kansanryhmää vastaan.

Ahokas sanoi nettilehdelle pitävänsä kirjan sisältöä keskustalaisia loukkaavana. "Mielestäni keskustalaiset ovat yksi osa suomalaisista. Ei [loukatun] ryhmän tarvitse olla etninen vähemmistö", Ahokas kommentoi.

Kansanryhmää vastaan kiihottamispykälä (rikoslain 11. luvun 10 §) kuuluu seuraavasti:
Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, etnistä, rodullista tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa muuta
kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi

Mietin hetken, että mikä noista Keskusta olisi, ja tulin siihen tulokseen, että uskonnollinen ryhmähän se kaiketi on.

Eipä tähän kai muuta voi todeta, kuin että poliittinen kähmintä, rahojen omaan taskuun siirtely ja herkkähipiäisyys ovat kenties keskustalaisten geneettinen erityispiirre.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Suomettuminen vähenemässä?

Aiheita olisi ollut taas vaikka kuinka, mutta kun aika on kortilla. Kiire on kihlannut ajan, mutta Toivottavasti ei vihille vie.

Kirjoitin viime joulukuussa ennustuksen Pato murtui, tulva on vasta alussa. Tällä viikolla pato murtui lisää, kun professori Timo Vihavaisen laukomista totuuksista syntyi mediapolemiikki. Yllättävää sinänsä, että asiaa koskevat kirjoitukset mediassa ovat enimmäkseen sävyltään aivan toisenlaisia kuin mitä ne olisivat olleet vain vuosi sitten. Pessimistisimmät eivät välttämättä ole kanssani samaa mieltä, mutta olen jo näkevinäni hieman valoa tunnelin päässä siinä mielessä, että ongelmat aletaan viimeinkin tunnustaa ja asioista voidaan keskustella.

Somaliliitto toki aivan ymmärrettävästi torppasi professorin väitteet, sillä onhan heillä "oma lehmä ojassa". Olin kuitenkin yhdessä asiassa aika samaa mieltä kuin Somaliliiton puheenjohtaja. Said Karshe Aden. Hän nimittäin sanoi: "Keskustelu on lasten kengissä, jos on olemassa joko vain hullu rasisti tai sitten liian sinisilmäinen". Tähähän se on tähän saakka juuri ollut. Asia ei tosiaankaan ole niin mustavalkoinen, ja varsinkin rasistiksi syytellään aivan tyhjästä. Pahoin kuitenkin pelkään, että kun hänen kanssaan aletaan oikeasti keskustella esimerkiksi somaleiden tekemistä rikoksista Suomessa, rasistikortti heilahtaa välittömästi kuten ennenkin. Hehän eivät ole itse vastuussa tekemisistään, vaan syy on aina suomalaisen yhteiskunnan sekä rasismin.

MTV3 kysyi kansalta pitäisikö islaminuskoisten maahantuloa rajoittaa. Kyselyn tulosten mukaan yli 90% on sitä mieltä, että pitäisi. En tiedä mitä kyselyllä oikeasti haettiin, mutta tuloksista kertova juttu oli hämmentävän neutraali ilman mitään kauhistelua suomalaisten rasismista. Itse en menisi rajoittamaan pelkästään uskonnon perusteella. Asettelisin maahantulijalle ennemmin kysymykset:
  1. Sitoudutko elämään maassa maan tavalla?
  2. Olisitko valmis kuolemaan uskontosi puolesta?
Mikäli vastaukset olisivat mitään muuta kuin "1: kyllä, 2: ei", niin tulija pitäisi palauttaa saman tien takaisin sinne mistä on tullutkin. Käytännössähän tämä tarkoittaisikin, että valtaosa nykyisten suurten tulovirtojen maista tulevista käännytettäisiin. En silti valitettavasti jaksa uskoa, että tällaisten kyselyiden esiintuoma kansan mielipide painaisi pätkääkään lumedemokratian Suomessa, jossa virkamiehet ja poliitikot tekevät täysin oman päänsä mukaan.

MTV3 uutisoi eilen myös, kuinka turvapaikanhakijoille on ilmestynyt yllättävän paljon kasvattilapsia. Tässä tunnutaan taas vievän suomalaista viranomaista kuin pässiä narussa. Jutusta tulivat välittömästi mieleen nämä Kari Suomalaisen profeetalliset pilapiirrokset 1990-luvun alusta:

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

lauantai 16. toukokuuta 2009

Maahanmuutolla ylös lamasta

Kirjoitin tämän hupikirjoituksen alun perin Hommafoorumille Juha Mäki-Ketelän julistamaan kirjoituskilpailuun.

Suomi on syvässä taantumassa, joka vaivaa etenkin rakennusalaa. Ihmettelen suuresti, miksei vielä ole älytty hyödyntää sitä valtavaa potentiaalia ja voimavaraa, joka piilee maahamme haluavissa tulijoissa. Rakennusalalle saataisiin aluksi ennennäkemätöntä potkua käynnistämällä projekti, jossa jokaiseen Suomen kuntaan rakennettaisiin tulijoita varten kokonainen asuinalue valtion toimesta. Rakennuttamisesta ei tulisi veronmaksajille lainkaan kustannuksia, koska valtio rahoittaisi kaiken.

Taloussanomat kirjoitti 27.5.2008 Suomen tarvitsevan kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa. Edellä kuvatulla asuinaluerakentamismenettelyllä saataisiin jokaiseen kuntaan nopeasti ja helposti keskimäärin 5000 uutta veronmaksajaa paikkaamaan ikääntyvien suomalaisten aiheuttamia terveydenhoito- ym. kuluja. Suomessa on tällä hetkellä 348 kuntaa. Jos jokaiseen kuntaan siis asutettaisiin keskimäärin 5000 tulijaa, se olisi yhteensä noin 1740000 uutta veronmaksajaa, joista kustakin tulisi Suomelle karkeasti 350000 euron säästöt, kuten Helsingin Sanomat kirjoitti 28.7.2007. Se olisi yhteensä peräti 600 miljardin säästö! On täysin järjetöntä olla hyödyntämättä tätä.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

tiistai 12. toukokuuta 2009

Orwell uhkaa autoveron varjolla

Eilen nähtiin pitkästä aikaa järjen hiventä, kun Tullihallituksen pääjohtaja Tapani Erling vaati autoverosta luopumista. Valvontayhteiskuntaa haluavat päättäjät heräsivät heti, ja liikenneministeri Anu Vehviläinen esittikin heti jotain järjetöntä satelliittiseurantaan perustuvaa verotusta perustellen sitä kilometrien mukaan tapahtuvaksi verotukseksi aivan kuin polttonesteverotus ei sellaista jo olisi. Äärikeskustalaiseen tyyliin hän esittää:
Ruuhkasompailu Helsingin keskustassa maksaisi reilusti enemmän kuin köröttely Kainuun selkosilla

Ei siis riitä, että pääkaupunkiseutulaiset rahoittavat kainuulaista elämäntapaa veroillaan jo nyt, vaan heidän pitäisi vielä osallistua maalaisten autoilunkin kustannuksiin.

Kaikkien autojen satelliittiseuranta olisi valvontayhteiskunnalle, johon Suomi näyttää päivä päivältä enemmän luisuvan, suorastaan loistava asia. Viranomaiset voisivat helposti seurata kenen tahansa liikkeitä reaaliajassa. Järjestelmään voitaisiin helposti liittää nopeusvalvonta siten, että automaatti lähettäisi jokaisesta 1km/h ylityksestäkin aina automaattisesti sakkolapun kotiin. Ei tarvitsisi rakentaa kalliita keskinopeusvalvontalaitteistoja ja nollatoleranssi nopeusvalvonnassa voitaisiin ottaa koska tahansa käyttöön 100% peitolla. Tämä vähentäisi poliisin töitä.

Nykyäänhän poliisin ensisijainen tehtävä on hankkia valtiolle sakkotuloja ylinopeutta ajavilta ja muut tehtävät ovat toissijaisia. Esimerkiksi rikoksistahan jää kolmasosa selvittämättä. Mitäpä sitä varkaita, raiskaajia tai pahoinpitelijöitä etsimään, koska nopeusvalvonnasta saa vaivattomasti tuloja valtiolle. Tämähän ei tietenkään ole poliisin syy, vaan he tekevät työssänsä sitä mitä käsketään. Asenneilmastoa vielä muokataan jatkuvasti hyväksymään kyttäystä esittämällä propagandistisesti, että ylinopeus tappaa heti välittömästi ja massoittain. Samalla rajoituksia hivutetaan niin alas, että ratissa meinaa kuolla tylsyyteen.

Mikäli jokin GPS-pohjainen autoverotuksen tai ruuhkamaksun varjolla tehtävä kyttäysjärjestelmä tulee, ennustan että tällaiset tupakansytyttimeen liitettävät GPS-blokkerit tulevat tekemään hyvin kauppaansa. Etenkin kun niitä saa tuolta Hong Kongista tilattua postikuluitta klikkaamalla vain Paypal-maksun. Navigaattori ei toki toimi samassa autossa samaan aikaan, mutta kukapa sellaista tutuissa ympyröissä ajaessaan esimerkiksi päivittäisillä työmatkoillaan tarvitsisi.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Tasapuolisuuden toteutumisesta

Kaikki jo tietävät, että Jussi Halla-aho sai eilen syytteen kansanryhmää vastaan kiihottamisesta sekä uskonrauhan rikkomisesta. En ota asiaan sen enempää kantaa, koska arvelen aika monen muun ottavan täälläkin blogistanissa, ja koska arvaan että tiedätte mielipiteeni asiasta erikseen kertomattakin. Tämä asia kuitenkin kirvoitti minut avautumaan taas kerran, koska mielestäni tapaus on puhtaasti poliittinen ja uhkaa sananvapautta.

En usko sattumaan siinä tapauksessa, että MTV3 uutisoi juuri tänään siitä, että poliisi haluaa kitkeä nettirasismia. Olin aikaisemmin pariin otteeseen harkinnut, josko kertoisin täällä avoimesti henkilöllisyyteni, vaikkakin sen tietää epäilemättä kolminumeroinen luku ihmisiä muutenkin. Nyt kuitenkin tulin siihen tulokseen, etten sitä toistaiseksi tee, koska Suomessa sananvapaus on selkeästi uhattuna. Jätän Johanna Suurpäälle, Jorma Kalskeelle ja Mika Illmanille vähän tekemistä. Näppärä googlettaja ja hyvän päättelykyvyn omaava selvittää henkilöllisyyteni melko vaivattomasti ilman viranomaispyyntöjä.

Uskonrauhan rikkominen sekä kansanryhmää kiihottaminen ovat kuitenkin sellaisia rikoksia, joiden tunnusmerkit ovat niin helpot löytää tarkoitushakuisesti, että varmasti tästäkin blogista sellaiset löytyvät, vaikka en tietoisesti ole kumpaankaan halunnut syyllistyä, enkä pidä itseäni syyllisenä. Rikos on kuitenkin helppo löytää em. pykälien perusteella vaikka tyhjästä, jos syyllinen on ennalta tiedossa, kuten Jussi Halla-ahon tapauksessa.

Netti on pullollaan kaikenlaisia huumorisivuja, joilla on muun muassa vitsejä. Suomalaisille erityisen rakkaita ovat aina olleet ruotsalaisvitsit. Yleensä ruotsalaisvitsit lähtevät stereotypioista, joissa ruotsalainen oletetaan homoseksuaaliksi tai tyhmäksi tai jopa molemmiksi yhtä aikaa. Kumpikaan ei todennäköisesti pidä paikkaansa, sillä en usko että ruotsalaisten joukossa on sen enempää homoja tai tyhmiä kuin suomalaistenkaan keskuudessa.

Jos ollaan tarkkoja, ruotsalaisten panettelu homoiksi ja tyhmiksi on yhtä paljon kansanryhmää vastaan kiihottamista kuin esimerkiksi tavanomaiset neekeri- tai juutalaisvitsitkin. Olen silti aivan varma, että mikäli jatkossa joku tekee ilmiannon poliisille jonkin ruotsalaisvitsejä sisältävän nettisivun perusteella, ei mihinkään toimenpiteisiin ryhdytä siitä huolimatta, että ne ovat tarkemmin ajateltuna aivan yhtä rasistisia kuin em. neekeri- tai juutalaisvitsit. Syynä tähän on ainoastaan se, että tasapuolisuus ei toteudu. Koska ruotsalaisilla ei ole suojaavaa tummaa ihonväriä ja he kuuluvat enimmäkseen luterilaiseen kirkkoon kuten suomalaistenkin enemmistö, heitä saa pilkata vapaasti. Tasapuolisuus ei toteudu tälläkään kertaa.

Entä kuka puolustaisi turkulaisia?

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

lauantai 21. maaliskuuta 2009

Kankkulan kaivo ja VHM

MTV3 uutisoi: Afrikan kaivoihin on tuhlattu turhaan satoja miljoonia euroja. Brittiläinen tutkimuslaitos International Institute for Environment and Development laskee, että koko Afrikan alueella jopa 50 000 vedenjakelupistettä on lakannut toimimasta ylläpidon puutteen takia, koska rakentajat ja rahoittajat eivät ole piitanneet huollosta.

Siis hetkinen? Rakentajat eivät ole piitanneet huollosta? Minulla on tontillani 38-metrinen porakaivo, josta talousvetemme tulee. En ole hetkeäkään kuvitellut, että sen huoltovastuu kuuluisi kenellekään muulle kuin minulle itselleni. Enpä osaisi edes kuvitella, että se kuuluisi porakaivoyritykselle, joka sen on reilu 30 vuotta sitten porannut. On suorastaan käsittämätöntä, miten tuossakin Afrikan ongelmatapauksessa syy saadaan vieritettyä heti suoraan valkoisen eurooppalaisen niskoille, joka on hyvyyttään käynyt tekemässä kaivoja. Onpahan taas yksi hyvä syy olla laittamatta sentin senttiä mihinkään Afrikan-keräykseen ikinä.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

Rasistijahtia

1950-luvulla Joseph McCarthy lietsoi U.S.A:ssa kommunismin vastaisen yhteiskunnallisen hysterian. Sinänsä kommunismia vastaan taistelu on aivan tervettä, mutta tuolloin se karkasi käsistä täysin. Kommunisteja etsittiin vaikka väkisin kaikkialta, ja kaikkia epäiltiin kommunisteiksi tai Neuvostoliiton vakoojiksi ja suurimmassa osassa tapauksia täysin vailla mitään perusteita. Niinpä yleisesti puhutaankin Amerikan kommunistivainoista.

Tämän päivän Suomessa ei vielä olla tuolla tasolla "rasistijahdissa", mutta vähitellen se alkaa tuntua siltä. Rasismia on löydettävä väkisin joka paikasta, ja milloin ketäkin syytetään rasismista. Kohu kaivetaan vaikka tyhjästä, että voidaan paheksua ja kauhistella. Kaikki jo tietävät, että helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho on tutkinnan alaisena kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. On hyvin todennäköistä, että hän myös saa syytteen, sillä hänet on päätetty syylliseksi jo etukäteen, ja kiihotusta koskeva lakipykälä on sen verran väljä, että rikoksen tunnusmerkit saadaan haluttaessa revittyä vaikka jonkin sivulauseen erottavasta välimerkistä.

Helsinkiläinen sosiaaliviraston työpäällikkö Harri Eerikäinen on vaarassa saada potkut lähetettyään vapaa-ajallaan omasta sähköpostiosoitteestaan sähköpostin, jossa oli lainattuna Reinon loistava parin vuoden takainen kirjoitus "Ohjeita Suomeen muuttavalle". Kirjoituksessa annetaan humoristiseen tapaan ohjeita miten Suomessa eletään maan tavalla. Vaatii melkoisen tiukkaa pipoa, että löytää siitä rasismia. YLE:n ohjelma Hullu juttu teki taannoin ohjelmaansa osin humoristisen ja osin vakavan opetusfilmin, missä opastettiin miten naisia kohdellaan Suomessa ja kerrottiin, ettei Suomessa saa raiskata. Hullun jutun toimittajia ei kuitenkaan olla tietääkseni syytetty mistään. Opetusfilmi oli sisällöltään hyvin samankaltainen kuin edellämainitun tapauksen keskipisteessä oleva Reinon kirjoitus.

Vastaavanlainen tyhjästä revitty kohu saatiin Savon Sanomien lietsomana aikaan muutama päivä sitten Kuopion ja Joensuun ylioppilaskunnissa. Ylioppilaskuntien puheenjohtajat olivat liittyneet Facebookissa ryhmään Autetaan somaliystävämme takaisin kotiin, jonka Facebook on jo poistanut "rasistisena". Nimimerkki Lapinleuku analysoi kyseisen ryhmän olemusta ja rasismia kuukausi sitten. Kannattaa lukea. Minäkään en ymmärrä, mitä rasistista on siinä, että pakolaisena toisessa maassa olevat autetaan takaisin kotiinsa sen jälkeen kun kotimaassa olot ovat rauhoittuneet.

Sinänsä huvittavaa, että Savon Sanomat, jonka logossa komeilevat pahamaineiset kirjaimet SS, kohisee rasismista. Jutussa kuvan kanssa esiintyvä Veli-Matti Lammentausta kuuluu henkilökohtaiseen tuttavapiiriini, ja tiedän varmasti, ettei hänestä saa tekemälläkään rasistia sanan varsinaisessa merkityksessä. Hän sanoi Uljas-lehdessä täsmälleen kuten asia on:
"Nykyisessä poliittisessa kulttuurissa ei haluta puhua maahanmuuttoasioista kriittisesti. Heti saa rasistin leiman otsaansa ja kukkahattutädit tulevat itkemään"

Keskustelin asiasta Lammentaustan kanssa ja hän kertoi, kuinka sanomalehti Karjalaisen toimittajakin oli puhelinkeskustelussa kysynyt syyttävään sävyyn:
"Miksi ei sinulla kellot soineet, pakkohan sinun oli tietää ryhmä rasistiseksi

Niinpä niin.

Nimimerkki Kake kirjoitti jokunen päivä sitten Aamulehden keskustelussa seuraavasti:
Jos et täydestä sydämestäsi kannata rajat auki-meininkiä, yms "edistyksellistä" politiikkaa, olet heti ja väistämättä rasisti.

Olkaamme me toisinajattelijat siis reilusti rasisteja, tuo sana kun on kumissut tyhjyyttään jo pitkään. Siitä on pikku hiljaa tulossa omilla aivoillaan ajattelevan synonyymi.

Kaken sanoihin ei ole mitään lisättävää.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Kontrolliyhteiskunta tulee

Päivän uutinen: Nokia painosti Lex Nokiaan. En voi ymmärtää, miten yrityksille ja muille ollaan antamassa oikeuksia, johon poliisikin tarvitsee joka kerta erikseen oikeuden päätöksen. Lakia ollaan perusteltu teollisuusvakoilulla. En kerrassaan kykene kuvittelemaan niin tyhmää teollisuusvakoojaa, joka lähettäisi yrityssalaisuuksia kilpailijalle työsähköpostistaan nykyaikana, jolloin ilmaisia sähköpostitilejä saa muutamalla hiirenklikkauksella Gmailista, Luukku.comista yms. paikoista.

En myöskään ymmärrä ihmisiä, jotka käyttävät työsähköpostia yksityisviestintään. Nokian työntekijät ehkä sitten eivät tätä ole tajunneet, koska havaintojeni mukaan he tuntuvat käyttävät työsähköpostia kaikkeen, jopa harrastusaiheisten sähköpostilistojen paskanjauhantaan. Itse olen aina pitänyt työ- ja yksityispostit aivan erikseen. Koska käytän työsähköpostia vain töihin, voisin aivan hyvin antaa työnantajalleni luvan myös lukea työsähköpostini, eikä ainoastaan tutkia tunnistetietoja. En silti hyväksy sitä, että asian varjolla säädetään perustuslain vastainen urkintalaki.

Hesarin jutussa on kohta, jota kannattaa miettiä ajatuksella:
Helsingin yliopiston oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professorin Jukka Kekkosen mielestä Suomessa on jo pitkään tietoisesti ja ehkä tiedostamattakin lisätty kansalaisten kontrollia. Lex Nokia on osa tätä kehitystä. Myös Kekkosta pelottaa, että perusoikeuksia kaventavia valtuuksia myönnetään nyt yksityisille tahoille.

"Se horjuttaa länsimaisen oikeusvaltion perusperiaatteita", hän sanoo.

Vähänkin ajan tasalla olevat ovat huomanneet, että tässä on kyse paljosta muustakin kuin Lex Nokiasta. Suvi Lindénin lapsipornolaki - joka ei vähennä lasten hyväksikäyttöä tai lapsipornoa mitenkään - on osa samanlaista kansalaisten kontrollin lisäämistä. Erinäisten poliittisten mielipiteiden ja niiden julkaisemisen tiimoilta on ilmassa myös vahvasti sensurointihaluja. Jokaisen kannattaa ensi kerralla äänestyskoppiin mennessään miettiä haluaako Suomesta uuden DDR:n vai ei.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

perjantai 16. tammikuuta 2009

Ministereiden aivopieruja

Tällä viikolla Suomen ministerit ovat taas "loistaneet". Maanantaina maahanmuuttoministeri Astrid Thors (r.) sanoi haluavansa yritykset mukaan kouluttamaan maahanmuuttajia. Kun valtion toimenpiteiden takia maahan on tullut huonosti työllistyvää ainesta, haluaisi hän maksattaa tämän yrityksillä ja asettaa yrityksille lisää velvoitteita entisten lisäksi. Muutkin hänen lausumansa olivat entisten kanssa linjassa, kuten se että hän ottaa kritiikin "tukevana kannanottona". Ilmeisesti hän ei ymmärrä koko kritiikkiä, tai ei ainakaan halua ymmärtää. Rahaa Thors on vaatimassa, mutta tietenkään ei halua puhua summista mitään, ettei paljastuisi paljonko tähän hulluuteen sitä tungetaan. Kuitenkin HS:n uutisessa sanotaan, että eduskunnan kaikki valiokunnat ovat taputtaneet Thorsin selonteolle karvaisia käsiään ja julistaneet, että rahasta se ei saa jäädä kiinni.

Keskiviikkona Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) varoitti puolueita rasismin lietsomisesta. Vanhanen leimasi melko suoraan perussuomalaiset rasisteiksi ja ilmaisi, että kansa on viimeksikin äänestänyt väärin lausumalla:
"Äänestäjillä ei saa olla sellaista illuusiota, että he voivat ilmaista ulkomaalaisvihamielisyytensä vaaleissa äänestämällä esimerkiksi perussuomalaisia"

On aivan käsittämätöntä, että pääministeri päästelee suustaan tuollaista. Demokratia ei ilmeisesti kelpaa Vanhaselle. Hänen lausunnoistaan käy myös selvästi ilmi se, ettei hän ole lainkaan selvillä siitä mistä ja miten keskustelua käydään. Tämä koko Vanhasen höpötys on mitä suurimmalla todennäköisyydellä lähtöisin "Halla-aho-kohusta", ja on ilmeisen selvää, ettei hän ainakaan ole lukenut Jussi Halla-ahon kirjoituksia lainkaan eikä ole selvillä niiden todellisesta sisällöstä.

Niin ikään keskiviikkona asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok) ilmaisi haluavansa kiinteistöveroon porrastuksen energiatehokkuuden mukaan. Olen jo pitkään miettinyt, että onko Vapaavuori lainkaan oikeassa puolueessa. Aina kun hän sanoo jotain julkisuudessa, se on niin voimakkaasti vihertävää, että olen miettinyt onko hän piilovihreä, vaiko vain vihreiden lobbaama? Toisaalta taas tällainen progression moninkertaistaminen kuten tämäkin lausuma, tuntuu varsin vasemmistolaiselta idealta. Olen monta kertaa miettinyt Vapaavuoren vihamielisyyttä etenkin omakotiasumista kohtaan ja olenkin saanut sellaisen käsityksen, että Vapaavuori haluaisi kaikkien asuvan kaupungin vuokrakerrostalossa sosialidemokraattisen samalla tavalla ahtaasti ja vaatimattomasti. Tuoksahtaa vihertävältä demarilta minun nenääni.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin hännysteli Vanhasen maanantaista lausumaa ja ajoi puolueensa agendaa ehdottamalla puolueille yhteistä rasisminvastaista julkilausumaa. Wallin kaavaili että:
"Julkilausumassa puolueet ilmoittaisivat, etteivät ne hyväksy ehdokkaidensa tai muiden puolueaktiivien julkisesti levittävän muukalaisvihamielisiä mielipiteitä"

Tämähän on sinänsä jonninjoutavaa jorinaa, sillä yksikään puolue (joitain marginaalisia lukuunottamatta) ei ole tähänkään mennessä muukalaisvihamielisiä mielipiteitä levittänyt. Ilmeisesti Wallin myös ajattelee tässä perussuomalaisia. Hänellekin on ilmeisesti liian vaikea ymmärtää, että nykyisen ja suunnitellun maahanmuuttopolitiikan kritisointi ei ole muukalaisvihamielisyyttä tai rasismia.

Torstaina uutisoitiin, että kansanedustaja Hanna-Leena Hemming haluaa sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän vaihtoon. Hyvä vaatimus Hemmingiltä, sillä Hyssälä on osoittanut järkyttävää epäpätevyyttä Lääkelaitoksen alueellistamisessa. Lääkelaitoksen ylijohtaja Hannes Wahlroos erosi, koska hän omien sanojensa mukaan katsoi Lääkelaitoksen olevan elämäntyönsä, eikä voinut hyväksyä päätöstä. Hyssälä ei ollut ottanut muutenkaan asioista selvää, ja näyttää siltä että Lääkelaitoksen Helsingin toimipisteestä maksettaisiin sopimusten takia miljoonavuokraa monta vuotta eteenpäin, vaikka Lääkelaitos olisikin Kuopiossa. Se aiheuttaisi valtiolle jopa 10 miljoonan tappiot. Mitäs pienistä, sillä Keskustan Timo Kalli kiiruhti jo lyttäämään Hemmingin vaatimuksen, ja kertoi Hyssälän nauttivan sataprosenttista luottamusta Keskustan eduskuntaryhmässä. Kuinkas muutenkaan, sillä Keskustahan on tunnetusti Suomen voimakkaimpia hyvävelijärjestöjä.

Tällaiset ihmiset asioitamme ajavat. Miettikää sitä ensi kerralla äänestyskopissa.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

lauantai 20. joulukuuta 2008

Tupakka - tuo maailman pahin asia

Tupakanvastustus on taas noussut aivan uusiin sfääreihin. Teen tässä taas heti alkuunsa selväksi, etten puolustele tupakointia itsesään millään tavalla, vaikka olenkin itse hoikka mies reisitaskuhousuissa ja tupakka suussa. Minulla on tupakoinnista yli 25 vuotta henkilökohtaista empiiristä kokemusta, pidän sitä äärimmäisen tyhmänä touhuna enkä todellakaan voi suositella tupakointia kellekään. Silti soisin, että holhoamisella olisi edes jossain määrin järjellä käsitettävät rajat. Jopa HS.fi:n päivän kysymyksessä tupakanvastaisuuden arvioidaan menneen liian pitkälle 50% osuudella, joka on huomattavasti suurempi osuus kuin tupakoitsijoiden määrä väestöstä.

Sosiaali- ja terveysministeriö esittää tupakka-askien poistamista kauppojen avohyllyiltä ja nuuskalle täyskieltoa. En jaksa millään uskoa, että tupakan piilottaminen kaupan hyllystä vähentäisi tupakointia mitenkään. Ne jotka ovat jo nikotiinikoukussa, hankkivat tupakkansa siitä huolimatta olipa se tiskin alta pyydettävää tai ei. Enkä jaksa mitenkään uskoa sitäkään, että kukaan tupakoimaton ostaisi heräteostona tupakka-askin ja ryhtyisi tupakoitsijaksi siksi, kun näkee askin kaupan hyllyssä. Ei se mene niin. Omasta kokemuksestani ja erittäin monen muut tupakoitsijan kertomusten perusteella tiedän, että tupakointi tarttuu nimenomaan kaveripiiristä eikä mistään muualta. Vanhempien esimerkillä, elokuvissa näkyvällä tupakoinnilla tai kaupan hyllyssä olevalla tupakka-askilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Olen itsekin sanonut ennen tupakoineelle isälleni, ettei hänen polttamisellaan ollut mitään vaikutusta siihen että itse aloitin. Hän sanoi, että tietää sen omasta kokemuksestaan, eikä ole sen takia yöuniaan menettänyt.

STM haluaisi Suomesta tupakattoman maan vuoteen 2040 mennessä. Äärimmäisintä on se, että jopa tupakointi omassa autossa haluttaisiin kieltää. Tämä menee jo järjenvastaiseksi. Kielto koskisi toki vain hetkiä, jolloin autossa matkustaa alaikäisiä, mutta silloin tupakoimattomuus pitäisi älytä jo muutenkin, eikä sitä sentään lailla pitäisi tarvita säätää. Tällainen laki ei olisi myöskään hyväksi yleiselle lainkuuliaisuudelle. Vastaava vaikutus on aina, kun säädetään laki jota ei mielletä tarpeelliseksi ja jonka valvonta on mahdotonta ja sanktiot olemattomia. Sanktioista tosin sen verran, että tupakan myymisestä alaikäiselle voisi saada jopa neljä vuotta vankeutta. Neljä vuotta. Se on enemmän kuin mitä monista oikeasti vakavista rikoksista saa.

Mitä tulee viime päivinä mediassa velloneeseen nuuskapolemiikkiin, ihmettelen sen saamia mittasuhteita suuresti. Itse en ole koskaan nuuskannut, mutta en silti haluaisi kieltää sitä. Jos joku haluaa käyttää nuuskaa niin siitä vaan. En kuitenkaan ymmärrä miksi ihmeessä huulen alle pitäisi tunkea yököttävä mälli. Jos jostain syystä haluaa nikotiinia vereensä, sen toteuttamiseksi on olemassa tehokkaita ja varsinkin siistimpiä keinoja: tupakan polttaminen ja ellei halua syystä tai toisesta polttaa, niin esimerkiksi nikotiinipurukumi, jota saa nykyään muualtakin kuin apteekeista.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Thorsin korttipakka tyhjenee

Maahanmuuttoministeri pelasi eilen Ylen Aamu-tv:ssä vähemmistökortin epätoivossaan. Tant-Astridille tuntuu olevan käsittämättömän vaikea tunnustaa tosiasia, että hänen epäsuosionsa syy on hänen ajamansa Suomea vahingoittava ja kansalaisten oikeustajun vastainen politiikka, eikä suinkaan hänen vähemmistötaustansa. Ministeri pelasi samalla myös "ajatelkaa edes lapsia" -kortin sanomalla:
Täällä laillisesti oleskelevat on saatava töihin ja yhteiskuntaan mukaan, ja lapsille on annettava yhtäläiset mahdollisuudet.

Aamulehti kirjoitti kaksi päivää sitten kielimuurista ja väänsi rautalankaa. miten kotouttamisen tärkein asia on kielen oppiminen. Onkin aivan väärä tapa palkata kouluihin valtavat määrät ties minkä kielisiä avustajia ja pohtia, miten saataisiin järjestettyä hubbabubbakielistä opetusta. Tärkeämpää olisi saada tulijat oppimaan paikallinen kieli. Ilman sitä ei pärjää jatkossakaan.

Pari päivää sitten Ylen ohjelmassa Tuomas Enbuske käsitteli asiaa "vähemmistöjä ei pidä hyysätä". Loppujen lopuksi ohjelma oli varsin korrekti nimestään huolimatta, mutta se kannattaa katsoa Yle Areenasta mikäli jäi näkemättä. Noin 14 minuutin kohdalla iranilaistaustainen Arman Alizad lausuu jotain sellaista, jonka toivoisin jokaisen maahanmuuttajan tajuavan. Hän kertoo, miten on tavannut paljon ulkomaalaisia, jotka eivät tee mitään muuta kuin valittavat miten kurjaa Suomessa on. Arman toivottaa valittajille hyvää matkaa helvettiin Suomesta, jos ei kelpaa. Kannattaa lukea myös Armanin kolumni City.fi:stä. Suomeen saa tulla puolestani lisää Arman Alizadin kaltaisia maahanmuuttajia. Edellinen lause onkin varmaan täysin käsittämätön suvaitsevaistolaisille, koska suvaitsevaisessa ja tiedostavassa käsitysmaailmassa "halla-aholaiset" joihin minäkin epäilemättä heidän silmissään kuulun, ovat paatuneita rasisteja, jotka eivät siedä ketään muualta tulleita ja haluaisivat kaikki "ulkkikset ulos". En usko, että he kovin pian ymmärtävät sitä, ettei asia näin ole.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Pato murtui, tulva on vasta alussa

On ollut mukava seurata, miten Jussi Halla-ahon vaalimenestys mursi eräänlaisen padon. Nyt aikaa on kulunut puolisentoista kuukautta, ja niin rivikansalaiset, julkisuuden henkilöt ja osittain mediakin on uskaltanut tuoda julki mielipiteitä sekä tosiasioita, joista ennen ei uskallettu rasistikortin pelossa hiiskahtaakaan. Maahanmuuttopolitiikan kritiikkiä on kuulunut hyvin yllättävistäkin suunnista, kuten Jussi Pajuselta, Suvi-Anne Siimekseltä sekä Anja Snellmanilta: video 1 video 2.

Tiedostavat toimittajat ja yliopistoväki, etenkin JP Roos ovat luoneet käsitteen "halla-aholaisuus" ikään kuin koko keskustelu sekä kritiikki olisi lähtöisin Jussi Halla-ahosta. Halla-ahon vaalimenestystäkin on yritetty väheksyä selittelemällä, että häntä olisivat äänestäneet lähinnä kaljakuppiloissa istuskelevat duunarit, joita akateeminen väki väheksyy. Tosiasiassa kuitenkin äänestäjä- ja kannattajakunta on hyvinkin laaja, ja ihmisillä on omatkin aivot, eikä kyseessä ole mikään Halla-ahon tekemä joukkomanipulointi. Kuten aiemminkin olen sanonut, en äänestänyt häntä siksi, koska asun eri vaalipiirissä. Kuitenkin varmasti olen "halla-aholainen", ja olisin äänestänyt häntä, mikäli olisin voinut. Olen kuitenkin ajatellut samoja ajatuksia ihan omilla aivoillani jo 1990-luvun alusta saakka. Tiedostajille mainittakoon, etten istu kaljakuppiloissa ja kuulun eniten ansaitsevaan seitsemään prosenttiin. Monikulttuurisesta asuinympäristöstäkin sain kokemusta yli tarpeen asuessani HOAS:n kerrostalossa Helsingin Malminkartanossa 1990-luvun alussa.

Mediasta erityisesti kunnostautunut on Aamulehti, joka ensimmäisenä uutisoi Astrid Thorsin järjettömän lepsusta uudesta ulkomaalaislaista. Sanoma-konsernin lehdet yrittivät viimeiseen asti vaieta asiasta, mutta joutuivat viimein antamaan periksi. Thorsin esitys Uuden Suomen verkkovieraana oli farssi. Hän ei vastannut lainkaan kysymyksiin mitä hänelle esitettiin, vaan hän kierteli ja kaarteli, sekä suorastaan valehteli sujuvasti. Esitetyt kysymykset sekä kommentit toivat selvästi esiin sen, mitä mieltä kansa on. Thors on nyt epäsuositumpi kuin koskaan, mutta enpä aio pidätellä hengitystäni odotellessani hänen eroaan. Tuskin hän edes ymmärtää miksi tilanne on se mikä on.

Joka tapauksessa pato on nyt murtunut, ja sen vuoksi Jussi Halla-ahoa kohtaan yritetään oikeusmurhaa. Ei tarvitse olla selvänäkijä tai Sherlock Holmes arvatakseen, kuka tai ketkä rikostutkinnan käynnistämisen taustalla on tai ovat. Ikävää, jos Halla-aho joutuu asiassa marttyyriksi, joka toisaalta saattaisi avata kansalaisten silmiä entisestään. Joka tapauksessa aika näyttää jävätkö tulevat vuodet mieliin aikana, jolloin Suomen tulevaisuus pelastettiin vaiko aikana, jolloin maan tulevaisuus tuhottiin. Nyt on tärkeintä, että asioista puhutaan avoimesti, ja viskataan poliittinen korrektius romukoppaan.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa