keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Tietoyhteiskunta - hohhoijaa taas


Kaikkea hassua sitä onkin. Aamulehti kirjoitti viime viikolla, että poliisi vaatii punaista painiketta nettisivuille. Nappulalla voisi ilmoittaa poliisille rikollisesta materiaalista. Tämä on melkoinen malliesimerkki siitä, kun halutaan ja vaaditaan jotain mikä on käytännössä mahdotonta. En tosin ole varma oliko kysymyksessä toimittajan vai poliisin täydellinen ymmärtämättömyys tietoteknisistä asioista, vai oliko tarkoituksella jätetty kertomatta se, että Norjassa käytössä olevat nappulat ovat sivustojen tekijöiden itse laittamia ja napin laittaminen on ainakin toistaiseksi vapaaehtoista. Jutusta Keijo Keskiverto saa sen käsityksen, että oltaisiin vaatimassa jotain maagisesti jokaiselle nettisivulle sivuston ylläpitäjän tahdosta riippumatta ilmestyvää nappia. Olin oma-aloitteinen ja lisäsin tälle sivulle nappulan ihan itse.

Jyrki JJ Kasvi vaatii vaalien uusintaa sähköisen äänestyksen paikkakunnilla. 232 ääntä meni hukkaan - enemmän kuin valtuustoon pääsemiseen vaadittiin. Tästä ansiosta TietoEnator pääsi peräti Slashdotiin. HS:n mukaan järjestelmää ei lainkaan testattu ulkopuolisilla. Miksiköhän en ole taaskaan lainkaan yllättynyt?

En varmasti ole ainoa, joka saa aina päänsäryn, kun luen lähes minkä tahansa uutisen, jossa samassa on mainittu tietotekniikka, internet ja poliitikot? Olisiko poliitikoilta liikaa vaadittu, että he pyytäisivät oikeasti asiantuntevilta tahoilta vinkkejä ennenkuin menevät laukomaan yhtään mitään sellaisista asioista, joista eivät ymmärrä yhtään mitään? Suvi Lindén erityisesti olisi tätä tarvinnut. Eduskunnassa on tällä hetkellä ilmeisestikin vain yksi (1) kansanedustaja, Jyrki JJ Kasvi, jolla on käsitystä näistä asioista, ja häntäkään ei voi äänestää jo pelkästään puolueensa takia, puhumattakaan ydinvoimavastaisuudestaan ja muusta. Kaiken huippuna hän leimaa blogissaan avoimesti perussuomalaisia valtuutetuiksi valittuja yksinkertaisen vastenmielisesti tähän tapaan:
Valitettavasti Soinin imussa valtuustoihin tuli myös avoimesti ulkomaalaisvihamielisiä valtuutettuja, joiden kannat ovat yksinkertaisesti vastenmielistä.

Kasvi selvästikin siis kannattaa Vihreiden ja RKP:n haluamaa täysin vapaata ja tuhoisaa maahanmuuttopolitiikkaa, monikultturistamista ja hyssyttelyä. Blogikirjoitus leimaa ainakin rivien välistä perussuomalaisten äänestäjät tyhmiksi. Onneksi hän on sentään saanut asiasta kymmeniä tiukkoja kommentteja. Surullista, että eduskunnan ainoa tietoyhteiskunnan asioista ymmärtävä on muuten maailman realiteeteista täysin pihalla.

Kevennys

SDP:n puheenjohtaja, papukaija nimeltä Jutta G. Puna-aho sai vaalien jälkeen aikaan netti-ilmiön. Jutta on parasta, mitä Kokoomukselle ja Perussuomalaisille on tapahtunut ainakaan 10 vuoteen. Toivottavasti hän jatkaa samaan malliin.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Kateudenlietsontaa

Ilta=Sanomissa oli tänään tällainen kansi

Demarit ovat saamassa ansionsa mukaan, eli kärsimässä tappion kuntavaaleissa. Ilmeisesti Ilta=Sanomat on halunnut auttaa sympatisoimaansa puoluetta ja tehnyt juuri "selvityksen" pomojen palkoista. Mikäpä muu kuin keijokeskiverron liksaa suurempi palkka lietsoisi yhtä tehokkaasti demarikateutta! Kuitenkin Suomessa johtajat ansaitsevat eurooppalaiseen tasoon verrattuna suorastaan järkyttävän vähän. Itseäni ei edes kiinnosta, paljonko pomoni tienaa. Arvelisin, että kuitenkin liian vähän. Suomen palkkahaitari on Euroopan kapeimpia, mutta kateuspuoluehan ei ole tyytyväinen ennenkuin samapalkkaisuus toteutuu. Toivottavasti se ei koskaan toteudu, vaikka nettopalkkaahan yritetään verotuksen avulla jo nyt tasoittaa niin raivolla, että se haittaa oikeasti jo kansantaloutta. Tätä ei demari tai muu vasuri kykene koskaan ymmärtämään.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

tiistai 21. lokakuuta 2008

Ehdokkaiden luotettavuudesta

MTV3 uutisoi, että kuntavaaliehdokkaat ovat myönteisiä maahanmuuttajille. Vaalikonevastausten mukaan ehdokkaat suhtautuvat Suomen maahanmuuttajatilanteeseen siten, etteivät koe tilannetta ongelmallisena. Sen sijaan vaalikonetta käyttäneet äänestäjät olivat olleet selvästi kielteisempiä. Tähän on vain yksi ainoa selitys: ehdokkaat kaunistelevat mielipiteitään, etteivät saisi rasistin leimaa otsaansa. Nykyään Suomessa saa rasistin leiman järkyttävän helposti, vaikka arvostelisikin maahanmuuttopolitiikkaa eikä itse maahanmuuttajia, joiden arvostelu on nykyään Suomessa kielletty edes faktoilla perusteltuna.

On aika selvää, että ehdokkaat ovat olleet ainakin tämän kysymyksen osalta epärehellisiä antaessaan vastauksia vaalikoneeseen. Se ei ole kovinkaan uskottava selitys, että juuri ne jotka eivät koe maahanmuuttopolitiikkaamme ongelmalliseksi, asettuisivat ehdolle ja muut eivät. Tästä seuraa se ajatus, että ovatko he valittuaankaan asiassa täysin rehellisiä? Pidättäytyvätkö he päätöksiä tehdessäänkään toteuttamasta omia todellisia ajatuksiaan, vaan käyttäytyvät päättäessään etnopositiivisen moraalisäteilyn ohjailemana? Pelkään pahoin, että juuri niin käy.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

torstai 16. lokakuuta 2008

Pientä lokakuista uutiskatsausta

Laiskuus ja muut kiireet ovat hillinneet kirjoittelemasta. Toki kuluneen kuukauden aikana olisi ollut paljonkin avautumisen aiheita, mutta moni uutinen on nostanut niin paljon verenpainetta, ettei niistä aivoverisuonten katkeilun pelossa uskalla analyyseja kirjoittaa. Laitoin tuonne oikeaan reunaan äänestysgadgetin, jossa kyselenkin sinulta, hyvä lukija, että äänestäisitkö minua, jos olisin kunnassasi tai vaalipiirissäsi ehdolla kunta- tai eduskuntavaaleissa ja tietäisit yhdistää tämän blogin minuun ehdokkaana? Mainittakoon, että en ole ehdolla nyt kuntavaaleissa enkä ollut edes aikeissa asettua. En ole ollut myöskään koskaan aikaisemmin.

Pientä mietintöä tuoreehkoista uutisista:

Uusi Suomi uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan Demarit ja naiset ovat pihalla politiikasta. Tämänhän kaikki jo tiesivätkin, mutta nyt asiasta on oikein tutkimustietoa. Henkilökohtaisen ymmärrykseni mukaan demareita äänestävät ne, jotka eivät asioista muutenkaan liiemmin tiedä, ja uskovat lapsenomaisesti esimerkiksi Jutta Urpilaisen lupauksiin ilmaisesta päivähoidosta ja joukkoliikenteestä. Koska suomalaiset ovat äärimmäisen kateellista kansaa, on heihin helppo istuttaa SDP:läinen kateuteen perustuva ajatusmaailma. Ikävää, että demareiden ajatusmaailma on levinnyt kaikkiin puolueisiin.

Tiistaina taas "miesjoukko" raiskasi naisen Kaisaniemen puistossa. HS:n ensimmäisessä uutisversiossa oli jätetty kertomatta tekijöiden taustasta yhtään mitään. Kuitenkin uutista muokattiin, kun toimituksessa ilmeisesti huomattiin, että muut mediat kertoivat tekijöiden taustan. Normaalia meininkiä Hesarilta siis.

Lehdet kauhistelivat samana päivänä myös sitä, kuinka "suomalaisnainen" saatetaan hirttää Intiassa. Mielenkiintoista otsikointia, sillä nainen sekä murhattu mies olivat intialaisia, jotka olivat aikaisemmin asuneet Suomessa ja saaneet Suomen kansalaisuuden. Nyt kuitenkin he ilmeisesti ovat asuneet alkuperäisessä kotimaassaan Intiassa jo jonkin aikaa. Jutussa kauhisteltiin eniten sitä, että nainen saattaa saada maassa maan tapaan kuolemantuomion. Murhatulle miehelle ei esitetty minkäänlaisia sympatioita, vaikka hän sentään on jo murhattu ja oikeasti kuollut väkivaltaisesti. Miksi otsikko ei ollut sitten esimerkiksi Vaimo murhautti Suomalaismiehen Intiassa? Niin, miksi?

Eilen julkaistiin kateudenlietsomisuutinen, jossa päiviteltiin miten hyväpalkkaiset ovat tyytymättömimpiä palkkaansa. Syyhän on selvä. Nämä ns. hyväpalkkaiset ansaitsevat Suomessa huomattavasti huonommin kuin kollegansa muissa ns. länsimaissa ja vastineeksi tästä maksavat hurjasti kovemmat verot. Suomalaisen "hyväpalkkaisen" ostovoima on eurooppalaisittain vertailtuna surkea. Tosiasiassa mainitut hyväpalkkaiset eivät todennäköisesti ole kovin tyytymättömiä bruttopalkkaansa, mutta nettopalkkaansa sekä sen ostovoimaan ovat. Tämänpäiväisen uutisen mukaan keskipalkka on 2800 euroa kuukaudessa. Tuollaisella kuukausipalkalla oleva espoolainen maksaa vuodessa veroa laskennallisesti 9573 euroa. Tonnia vähemmän kuussa ansaitseva maksaa 4953 euroa ja tonnia enemmän ansaitseva 14698 euroa. Tässä taulukkona:
kk-tulovuosituloverot
1800225004953
2800350009573
38004750014698

Rautalangasta vääntäen: Kun tulot kaksinkertaistuvat, niin verot kolminkertaistuvat. Ei ihme, että tyytymättömyyttä on. Tuossa ei ole myöskään otettu huomioon sitä, että taulukon alimmassa tuloluokassa olija pääsee nauttimaan monenlaisista tulonsiirroista. Hänen ei tarvitse esimerkiksi maksaa päivähoidosta yhtä paljon kuin muiden, hän saa todennäköisesti asumistukea jne. Progressiota on muuallakin kuin verotuksessa, ja sen takia palkan nousu ei välttämättä kasvata ostovoimaa juuri lainkaan. Tämä on tietenkin kateellisen vasemmistolaisen mielestä täysin oikein.

Ritva Viljanen puuhaa sensuuria , ilmiantopalveluita ja poliisin peitetoimintaa. Tämä on jälleen yksi askel kohti DDR:läistä totalitaristista valvontayhteiskuntaa. Viljasta tietenkin huolettavat taas eniten lapsiporno, johon kukaan satunnainen nettikäyttäjä ei koskaan ole ennen sensuuriakaan törmännyt, sekä "nettirasistit", jotka ovat niin hirvittävä turvallisuusuhka, että heidän poistamisekseen netistä nopeasti on tehtävä kaikki mahdollinen ja mahdoton. Sen sijaan viherterroriin ja anarkistiseen mellakointiin kiihottavia sivuja ei ilmeisesti ole aikomustakaan sensuroida.

Maailman talouskriisistä on niin paljon uutisia, etten viitsi niitä edes linkittää tai kommentoida. Onneksi sentään Zimbabwessa menee hyvin, sillä siellähän on neron johtajan ansiosta pelkkiä miljardöörejä.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa