Näytetään tekstit, joissa on tunniste suvaitsevaisto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suvaitsevaisto. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. tammikuuta 2010

Hazardin hasardi

Kaarina Hazard kirjoitti Tony Halmeen poismenon tiimoilta Iltalehteen veret seisauttavan kolumnin, joka herätti arvatenkin valtavan palautevyöryn Iltalehdelle ja paljon keskustelua.


Yleensä olen melko lailla vastakkaista mieltä Hazardin miesvihaista feministipropagandaa ja muuta vastenmielistä höttöä pursuavien kirjoitusten kanssa. Kun luin itse tuon kolumnin ensimmäisen kerran, tuli ensimmäisenä mieleeni, että vaikka asiat, jotka hän Halmeesta kirjoitti olivatkin pääasiassa totta, on erittäin mautonta solvata vainajaa ennenkuin hänet on edes saatu haudattua. Samoin tuli mieleeni vanha erityisesti nettikeskusteluissa toteutuva sääntö, että kun oikeat argumentit loppuvat, mennään henkilökohtaisuuksiin ja aletaan solvata naurettavista asioista kuten ulkonäöstä.

Sitten luin kolumnin ajatuksella uudelleen ja jätin pois Halmeesta käytetyt törkysanat kuten "sikaniska", "niskamakkara" ja "elukka". Törkynimitysten poiston jälkeen teksti alkoikin vaikuttaa siltä, että arvostelu ei oikeastaan osukaan pahimpana Tony Halmeeseen, vaan mediaan ja muihin tahoihin, jotka nostivat hänet "jalustalle". Samoin hän arvosteli Halmeen kansanedustaja-aikojen toimintaa, jolloin Halme todellakin oli jonkinlainen "näyttelyeläin" eduskunnassa, eikä hänen edustajuuttaan otettu vakavasti. Halme kuitenkin oli hyvinkin sanavalmis ja nopeaälyinen mies ennen aivojensa tuhoamista. Tätä ei moni kyennyt itselleen tunnustamaan, koska oli asioista Halmeen kanssa eri mieltä ja showtaustan, lukuisten suusta päässeiden sammakoiden ja kemilaaleilla pumpatun kehon takia piti häntä pellenä.

Olen itsekin monta kertaa pohtinut sitä, mistä johtuu se, että ihmisestä tulee kuoltuaan pyhimys. En tarkoita tässä nimenomaisesti vain Halmetta, vaan näin käy aina, olipa vainaja kuka tahansa. Hautajaisissa ja muistokirjoituksissa ylistetään aina vainajaa, vaikka hän olisi ollut eläessään ns. täysi kusipää. Olen kerran ollut hautaamassa henkilöä, jonka kuolemaa olin suorastaan toivonut vuosikausia, enkä varmasti ainoana. Niissä hautajaisissa vallitsi minulle vastenmielinen tunnelma, kun ihmiset itkivät ja kehuivat vainajaa, joka oli todellisuudessa ollut kaiken kaikkiaan epämiellyttävä ihminen.

Tämäkin kohta aiheutti mm. keskustelupalstoilla paljon polemiikkia:
Ja aivan kuin yhtäkkiä me olisimme kaikki olleet häntä äänestämässä, eivät vain itähelsinkiläiset luusereiksi leimatut, joiden ääntä ei kuultu eikä kuulla.

Tarkemmin ajateltuna Hazard ei leimaa tuossa itähelsinkiläisiä Halmeen äänestäjiä, vaan kertoo että heidät leimattiin, kuten tehtiinkin. Ei kannata väheksyä lainkaan Halmeen saamaa äänimäärää, kuten 2003 vaalien jälkeen tapahtui. Äänivyöryä selitettiin äänestäjien tyhmyydellä. Äänivyöry osoitti kuitenkin tehokkaasti monikultturistien "kohtaamisterorian" paikkansapitämättömäksi. Teorian mukaanhan rasismi ja/tai ksenofobia johtuu nimenomaan siitä, etteivät "juntit" ole koskaan kohdanneet ulkomaalaisia ja pelkäävät kaikkea vierasta. Teorian mukaan maahanmuuttajien lisääminen ja heidän kohtaamisensa lisää suvaitsevaisuutta. Halme oli kampanjansa aikaan avoimen maahanmuuttovastainen, jossain määrin jopa avoimen rasistinen. Kohtaamisteorian vastaisesti hän sai kuitenkin ääniä eniten juuri niistä kaupunginosista, joissa maahanmuuttajia on eniten.

Kohukolumnin kommentoijista huvittavimpia olivat ne, jotka vaativat ulkopuolisen kolumnistin erottamista Iltalehdestä. Ilmeisesti kyseessä on sama porukka, joka valittaa kuinka kaupalliset kanavat näyttävät huonoa ohjelmaa heidän lupamaksurahoillaan ikäänkuin kaupalliset kanavat niitä rahoja saisivat, saati että valittajat lupamaksuakaan maksaisivat. En puolustele missään nimessä Hazardin kolumnia, vaan olisin suonut hänen jättäneen sen kirjoittamatta tai ainakin julkaisematta. Tällä kertaa on kuitenkin tunnustettava, että kyllä siinä oli oikeasti asiaakin, joka jäi haukkumasanojen takia valtaosalta huomaamatta. Keskustelua ainakin syntyi, ja se lienee ollut kirjoittajan tarkoituskin. Siinä hän ainakin onnistui.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

lauantai 21. maaliskuuta 2009

Rasistijahtia

1950-luvulla Joseph McCarthy lietsoi U.S.A:ssa kommunismin vastaisen yhteiskunnallisen hysterian. Sinänsä kommunismia vastaan taistelu on aivan tervettä, mutta tuolloin se karkasi käsistä täysin. Kommunisteja etsittiin vaikka väkisin kaikkialta, ja kaikkia epäiltiin kommunisteiksi tai Neuvostoliiton vakoojiksi ja suurimmassa osassa tapauksia täysin vailla mitään perusteita. Niinpä yleisesti puhutaankin Amerikan kommunistivainoista.

Tämän päivän Suomessa ei vielä olla tuolla tasolla "rasistijahdissa", mutta vähitellen se alkaa tuntua siltä. Rasismia on löydettävä väkisin joka paikasta, ja milloin ketäkin syytetään rasismista. Kohu kaivetaan vaikka tyhjästä, että voidaan paheksua ja kauhistella. Kaikki jo tietävät, että helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho on tutkinnan alaisena kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. On hyvin todennäköistä, että hän myös saa syytteen, sillä hänet on päätetty syylliseksi jo etukäteen, ja kiihotusta koskeva lakipykälä on sen verran väljä, että rikoksen tunnusmerkit saadaan haluttaessa revittyä vaikka jonkin sivulauseen erottavasta välimerkistä.

Helsinkiläinen sosiaaliviraston työpäällikkö Harri Eerikäinen on vaarassa saada potkut lähetettyään vapaa-ajallaan omasta sähköpostiosoitteestaan sähköpostin, jossa oli lainattuna Reinon loistava parin vuoden takainen kirjoitus "Ohjeita Suomeen muuttavalle". Kirjoituksessa annetaan humoristiseen tapaan ohjeita miten Suomessa eletään maan tavalla. Vaatii melkoisen tiukkaa pipoa, että löytää siitä rasismia. YLE:n ohjelma Hullu juttu teki taannoin ohjelmaansa osin humoristisen ja osin vakavan opetusfilmin, missä opastettiin miten naisia kohdellaan Suomessa ja kerrottiin, ettei Suomessa saa raiskata. Hullun jutun toimittajia ei kuitenkaan olla tietääkseni syytetty mistään. Opetusfilmi oli sisällöltään hyvin samankaltainen kuin edellämainitun tapauksen keskipisteessä oleva Reinon kirjoitus.

Vastaavanlainen tyhjästä revitty kohu saatiin Savon Sanomien lietsomana aikaan muutama päivä sitten Kuopion ja Joensuun ylioppilaskunnissa. Ylioppilaskuntien puheenjohtajat olivat liittyneet Facebookissa ryhmään Autetaan somaliystävämme takaisin kotiin, jonka Facebook on jo poistanut "rasistisena". Nimimerkki Lapinleuku analysoi kyseisen ryhmän olemusta ja rasismia kuukausi sitten. Kannattaa lukea. Minäkään en ymmärrä, mitä rasistista on siinä, että pakolaisena toisessa maassa olevat autetaan takaisin kotiinsa sen jälkeen kun kotimaassa olot ovat rauhoittuneet.

Sinänsä huvittavaa, että Savon Sanomat, jonka logossa komeilevat pahamaineiset kirjaimet SS, kohisee rasismista. Jutussa kuvan kanssa esiintyvä Veli-Matti Lammentausta kuuluu henkilökohtaiseen tuttavapiiriini, ja tiedän varmasti, ettei hänestä saa tekemälläkään rasistia sanan varsinaisessa merkityksessä. Hän sanoi Uljas-lehdessä täsmälleen kuten asia on:
"Nykyisessä poliittisessa kulttuurissa ei haluta puhua maahanmuuttoasioista kriittisesti. Heti saa rasistin leiman otsaansa ja kukkahattutädit tulevat itkemään"

Keskustelin asiasta Lammentaustan kanssa ja hän kertoi, kuinka sanomalehti Karjalaisen toimittajakin oli puhelinkeskustelussa kysynyt syyttävään sävyyn:
"Miksi ei sinulla kellot soineet, pakkohan sinun oli tietää ryhmä rasistiseksi

Niinpä niin.

Nimimerkki Kake kirjoitti jokunen päivä sitten Aamulehden keskustelussa seuraavasti:
Jos et täydestä sydämestäsi kannata rajat auki-meininkiä, yms "edistyksellistä" politiikkaa, olet heti ja väistämättä rasisti.

Olkaamme me toisinajattelijat siis reilusti rasisteja, tuo sana kun on kumissut tyhjyyttään jo pitkään. Siitä on pikku hiljaa tulossa omilla aivoillaan ajattelevan synonyymi.

Kaken sanoihin ei ole mitään lisättävää.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Thorsin korttipakka tyhjenee

Maahanmuuttoministeri pelasi eilen Ylen Aamu-tv:ssä vähemmistökortin epätoivossaan. Tant-Astridille tuntuu olevan käsittämättömän vaikea tunnustaa tosiasia, että hänen epäsuosionsa syy on hänen ajamansa Suomea vahingoittava ja kansalaisten oikeustajun vastainen politiikka, eikä suinkaan hänen vähemmistötaustansa. Ministeri pelasi samalla myös "ajatelkaa edes lapsia" -kortin sanomalla:
Täällä laillisesti oleskelevat on saatava töihin ja yhteiskuntaan mukaan, ja lapsille on annettava yhtäläiset mahdollisuudet.

Aamulehti kirjoitti kaksi päivää sitten kielimuurista ja väänsi rautalankaa. miten kotouttamisen tärkein asia on kielen oppiminen. Onkin aivan väärä tapa palkata kouluihin valtavat määrät ties minkä kielisiä avustajia ja pohtia, miten saataisiin järjestettyä hubbabubbakielistä opetusta. Tärkeämpää olisi saada tulijat oppimaan paikallinen kieli. Ilman sitä ei pärjää jatkossakaan.

Pari päivää sitten Ylen ohjelmassa Tuomas Enbuske käsitteli asiaa "vähemmistöjä ei pidä hyysätä". Loppujen lopuksi ohjelma oli varsin korrekti nimestään huolimatta, mutta se kannattaa katsoa Yle Areenasta mikäli jäi näkemättä. Noin 14 minuutin kohdalla iranilaistaustainen Arman Alizad lausuu jotain sellaista, jonka toivoisin jokaisen maahanmuuttajan tajuavan. Hän kertoo, miten on tavannut paljon ulkomaalaisia, jotka eivät tee mitään muuta kuin valittavat miten kurjaa Suomessa on. Arman toivottaa valittajille hyvää matkaa helvettiin Suomesta, jos ei kelpaa. Kannattaa lukea myös Armanin kolumni City.fi:stä. Suomeen saa tulla puolestani lisää Arman Alizadin kaltaisia maahanmuuttajia. Edellinen lause onkin varmaan täysin käsittämätön suvaitsevaistolaisille, koska suvaitsevaisessa ja tiedostavassa käsitysmaailmassa "halla-aholaiset" joihin minäkin epäilemättä heidän silmissään kuulun, ovat paatuneita rasisteja, jotka eivät siedä ketään muualta tulleita ja haluaisivat kaikki "ulkkikset ulos". En usko, että he kovin pian ymmärtävät sitä, ettei asia näin ole.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Pato murtui, tulva on vasta alussa

On ollut mukava seurata, miten Jussi Halla-ahon vaalimenestys mursi eräänlaisen padon. Nyt aikaa on kulunut puolisentoista kuukautta, ja niin rivikansalaiset, julkisuuden henkilöt ja osittain mediakin on uskaltanut tuoda julki mielipiteitä sekä tosiasioita, joista ennen ei uskallettu rasistikortin pelossa hiiskahtaakaan. Maahanmuuttopolitiikan kritiikkiä on kuulunut hyvin yllättävistäkin suunnista, kuten Jussi Pajuselta, Suvi-Anne Siimekseltä sekä Anja Snellmanilta: video 1 video 2.

Tiedostavat toimittajat ja yliopistoväki, etenkin JP Roos ovat luoneet käsitteen "halla-aholaisuus" ikään kuin koko keskustelu sekä kritiikki olisi lähtöisin Jussi Halla-ahosta. Halla-ahon vaalimenestystäkin on yritetty väheksyä selittelemällä, että häntä olisivat äänestäneet lähinnä kaljakuppiloissa istuskelevat duunarit, joita akateeminen väki väheksyy. Tosiasiassa kuitenkin äänestäjä- ja kannattajakunta on hyvinkin laaja, ja ihmisillä on omatkin aivot, eikä kyseessä ole mikään Halla-ahon tekemä joukkomanipulointi. Kuten aiemminkin olen sanonut, en äänestänyt häntä siksi, koska asun eri vaalipiirissä. Kuitenkin varmasti olen "halla-aholainen", ja olisin äänestänyt häntä, mikäli olisin voinut. Olen kuitenkin ajatellut samoja ajatuksia ihan omilla aivoillani jo 1990-luvun alusta saakka. Tiedostajille mainittakoon, etten istu kaljakuppiloissa ja kuulun eniten ansaitsevaan seitsemään prosenttiin. Monikulttuurisesta asuinympäristöstäkin sain kokemusta yli tarpeen asuessani HOAS:n kerrostalossa Helsingin Malminkartanossa 1990-luvun alussa.

Mediasta erityisesti kunnostautunut on Aamulehti, joka ensimmäisenä uutisoi Astrid Thorsin järjettömän lepsusta uudesta ulkomaalaislaista. Sanoma-konsernin lehdet yrittivät viimeiseen asti vaieta asiasta, mutta joutuivat viimein antamaan periksi. Thorsin esitys Uuden Suomen verkkovieraana oli farssi. Hän ei vastannut lainkaan kysymyksiin mitä hänelle esitettiin, vaan hän kierteli ja kaarteli, sekä suorastaan valehteli sujuvasti. Esitetyt kysymykset sekä kommentit toivat selvästi esiin sen, mitä mieltä kansa on. Thors on nyt epäsuositumpi kuin koskaan, mutta enpä aio pidätellä hengitystäni odotellessani hänen eroaan. Tuskin hän edes ymmärtää miksi tilanne on se mikä on.

Joka tapauksessa pato on nyt murtunut, ja sen vuoksi Jussi Halla-ahoa kohtaan yritetään oikeusmurhaa. Ei tarvitse olla selvänäkijä tai Sherlock Holmes arvatakseen, kuka tai ketkä rikostutkinnan käynnistämisen taustalla on tai ovat. Ikävää, jos Halla-aho joutuu asiassa marttyyriksi, joka toisaalta saattaisi avata kansalaisten silmiä entisestään. Joka tapauksessa aika näyttää jävätkö tulevat vuodet mieliin aikana, jolloin Suomen tulevaisuus pelastettiin vaiko aikana, jolloin maan tulevaisuus tuhottiin. Nyt on tärkeintä, että asioista puhutaan avoimesti, ja viskataan poliittinen korrektius romukoppaan.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Natsi-Saksalaiset mielipiteeni

Suomi on ainakin olevinaan vapaa maa. Täällä saa olla asioistakin mitä tahansa mieltä, kunhan ei sano ääneen, jos mielipiteet eroavat yleisestä mielipiteestä. Etenkin verkkokeskusteluissa yleisen mielipiteen vastaiset mielipiteet ovat automaattisesti peräisin Natsi-Saksasta, ja mitään välimuotoja ei tunneta. Nykyaikana Natsi-Saksa on jokin mystinen paikka, josta kaikki oman mielipiteen vastaiset mielipiteet ovat peräisin.

Vastustan kukkahattuilua ja viherhippeilyä. Kannatan yksilön vapautta valita kulkutapansa, oli se sitten henkilöauto tai mikä tahansa. Kannatan yksilön oikeutta valita vapaasti asumismuotonsa, oli se sitten sähkölämmitteinen omakotitalo Espoossa, kerrostalo Helsingin betonihelvetissä tai tunturimaja Utsjoella. Vastustan maahanmuuttajien haalimista väkisin sellaisista maista, joiden kansalaiset eivät ole ennenkään työllistyneet meillä eivätkä muissa maissa, ja jotka vain heikentävät huoltosuhdetta ja lisäävät rikollisuutta, jota meillä on omastakin takaa aivan liikaa. Vastustan sensuuria ja kannatan ehdotonta sananvapautta, vaikka se joskus ei tunnukaan mukavalta. Vastustan pseudotekemistä, kuten esimerkiksi juuri lapsipornosuodatusta Suomessa, sillä sehän ei poista lasten hyväksikäyttöä vaan lakaisee ongelman maton alle. Kannatan yksilön oikeutta tehdä rahoillaan mitä hän haluaa, toki lain sallimissa rajoissa. Kannatan yksilön oikeutta syödä mitä itse haluaa, vaikka Heidi Hautala haluaisikin määrätä, mitä saan syödä.

Edelläkuvatuilla mielipiteillä olen siis epäilemättä useiden ihmisten mielissä mielipiteineni peräisin Natsi-Saksasta. Eräs tällainen on sosiaalipolitiikan professori J P Roos. Hän on kirjoittanut Jussi Halla-ahosta peräti kahdeksassa (8) viimeisimmässä blogikirjoituksessaan. Ilmeisesti takana on katkeruus siitä, että Jussi Halla-aho sai liki kaksitoista (12) kertaa enemmän ääniä kuin Roos itse, ja Halla-aho on maahanmuuttoasioista eri mieltä kuin yleinen mielipide, joka on myös Roosin mielipide. Roos kirjoittaa bloginsa esittelyssä:
Suhtaudun kielteisesti nimettömiin bloginpitäjiin, jota eivät uskalla julkisesti puolustaa mielipiteitään.
Roosin iloksi voisin kertoa, etten äänestänyt Halla-ahoa. En tosin voisikaan, sillä en ole ollut helsinkiläinen kahdeksaan vuoteen.

Olen muutaman kerran miettinyt, josko laittaisin nimeni näkyviin. En ole sitä kuitenkaan tehnyt, koska joku juuri vastaava Oikean Mielipiteen puolustaja saattaisi lähteä ristiretkelle minua vastaan. Nahkani on erittäin paksu, sillä olen elämäni aikana saanut kuunnella niin paljon v*ttuilua, ettei mikään enää tunnu missään. Se olisi kuitenkin äärettömän rasittavaa räksytystä seurattavaksi, joten en viitsi. En tosin ole ollut ehdolla missään vaaleissa, joten vaara "ristiretkeen" olisi todennäköisesti melko pieni. Olen tuntematon ns. hyvämaineinen rivikansalainen, jonka suurin rikos tähän mennessä on ollut katsastamattomalla autolla ajo vuonna 1991, josta sain 10 päiväsakkoa. En kuitenkaan ole kovin tarkasti suojellut anonymiteettiani, ja arviolta ainakin sata ellei jopa kaksi sataa ihmistä tietää henkilöllisyyteni. Osaavalle ja internetiä ymmärtävälle sen selvittäminen on myös tarvittaessa suhteellisen helppoa. Olen myös huomannut, että blogiani seurataan mm. Valtioneuvoston sekä poliisin verkoista. Olen siitä ilahtunut. Tervetuloa vain uudelleenkin katsomaan erilaista näkökulmaa.

Kirjoitin muutamaa kappaletta ylempänä, että vastustan maahanmuuttajien haalimista väkisin sellaisista maista, joiden kansalaiset eivät ole ennenkään työllistyneet meillä eivätkä muissa maissa, ja jotka vain heikentävät huoltosuhdetta ja lisäävät rikollisuutta, jota meillä on omastakin takaa aivan liikaa. Epäilemättä olen siis ns. oikeamielisten silmissä rasisti. Kertauksen vuoksi sanon tämän uudelleen: Tuttavapiiriini kuuluu tai on kuulunut ihmisiä ainakin 20 eri kansallisuudesta. Yhtäkään heistä en ole koskaan pitänyt ihmisarvoltaan itseäni alempana. Minulla itsellänikin on pakolaistausta, sillä isoisäni tuli Suomeen pakolaisena vuonna 1923. Kuinka monella teistä, hyvät oikeamieliset, on itsellänne pakolaistausta?

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

tiistai 4. marraskuuta 2008

Nettisensuuri vaikka pakolla

HS-Gallup taas kerran. Ikääntyvät: Netti kuriin, vaikka sananvapautta pitäisi rajoittaa.
Ylivoimainen enemmistö 55–64-vuotiaista suomalaisista haluaisi laittaa verkon kuriin silläkin uhalla, että samalla jouduttaisiin rajoittamaan sananvapautta. Ikäryhmän suomalaisista lähes kolme neljästä on tätä mieltä.
Tässähän ei ole kerrassaan mitään yllättävää. Merkittävä osa ikääntyvistä ei tunnetusti ole kovin ajan hermolla näissä asioissa, vaan heidän käsityksensä internetistä rajoittuu median luomaan kuvaan. Se taas antaa ymmärtää, että netti on joku kauheus, jonka avaamalla silmille alkaa välittömästi pursua lapsipornoa, pomminrakennusohjeita, tekijänoikeuden alaista materiaalia laittomasti sekä nyttemmin tietenkin sitä kuuluisaa nettirasismia. Raflaava otsikko tällaiseen juttuun saadaan helposti vain valitsemalla sopiva vastaajaryhmä. Tällä saadaan taas vähitellen yleistä mielipidettä muokattua, jolla saadaan tyhmä kansa hyväksyvälle kannalle nettisensuurin suhteen. Tulee mieleen Ceterum censeo Carthaginem esse delendam.

En vieläkään kykene ymmärtämään netin sensurointia vaativia. Olen käyttänyt www:tä päivittäin sen alkuajoista lähtien tuntikausia joka päivä, enkä ole koskaan vielä törmännyt vahingossa lapsipornoon, jota käytettiin keppihevosena älyttömän sensuurijärjestelmän luomiseen. Sensuurin puolustajat eivät tunnu ymmärtävän sitä tosiasiaa, ettei sensuuri poista rikollista materiaalia sen enempää kuin vähennä varsinaista rikollisuuttakaan. KRP kertoi tänään estäneensä kouluiskun seulonnalla. Tätä ei siis tehty sensuroimalla, eikä sitä olisi voitukaan sensuurilla estää. Sen sijaan poliisi tällä kertaa keskittyi seuraamaan mitä netissä tapahtuu, joka on sinänsä oikein. Yhtään kouluiskua ei estetä sananvapautta rajoittamalla, mutta häiriintyneitä ihmisiä seuraamalla niitä sen sijaan voidaan estää.

Vihervasemmisto tuntuu olevan innokkain sananvapauden rajoittaja. Tuija Brax esitti sensuuria jopa kaupunginvaltuustojen kokouksiin. Tätä ovat paheksuneet monet, mm. Ben Zyskowicz Verkkouutisten haastattelussa. Erityisen merkittäväksi asian tekee se, että Zyskowicz kuuluu itse monissa maissa edelleen äärimmäisen vihattuun vähemmistöön. Jostain aivan käsittämättömästä syystä Suomessa on nykyään monessa suhteessa aivan älytön halu rajoittaa sananvapautta ja lähes määrätä mitä ihmiset saavat ajatella. Se on erittäin hämmentävää, sillä Suomi on pitänyt itseään tähän saakka edistyksellisenä, vapaana ja ennen kaikkea sananvapautta kunnioittavana maana. Tulevaisuus ei näytä järin valoisalta, mikäli Braxin, Thorsin, Viljasen ja Suurpään kaltaisten naisihmisten sekä muiden hysteeristen kalkkunoiden annetaan asioista päättää. He tosin ajavat itse sellaista politiikkaa, jonka "ansiosta" pahimmassa tapauksessa Suomesta tulee muutamassa kymmenessä vuodessa islamilainen valtio. Yksi hyvä puoli siinä on. Se, että sen jälkeen maailmanparantaja-akat pitävät turpansa kiinni. Sellaisen "sensuurin" minäkin voisin hyväksyä.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Rikosluvuista

Hysteria aselakien suhteen alkaa olla jo naurettavaa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen sivuilta löytyy jos jonkinlaista raporttia, joista eräs mielenkiintoisimmista ja viime päivien aiheeseen liittyvä on Henkirikoskatsaus 2007. Täytyy ymmärtää, että 2007 ja 2008 kouluammuskelut ovat äärimmäisen poikkeuksellisia tapauksia, joten on varsin hyvä tarkastella vuotta 2006, jolloin Suomessa tapahtui 138 kuolemaan johtanutta väkivaltarikosta. Niistä 112 oli tahallisia henkirikoksia. Katsauksessa todetaan seuraavaa:
Yleisimmät motiivit rikoksissa olivat ryyppyporukan keskinäinen riita (25%), parisuhteen ongelmat (15%) ja mustasukkaisuus (13%). Ryöstömurhia oli 4% ja taloudellista hyötyä on tavoitelty 10%:ssa. Mielenterveydellinen häiriö mainittiin motiiviksi 14%:ssa rikoksia. Järjestäytyneen rikollisuuden toimintaan tai rikollisten keskinäisiin välienselvittelyihin liittyneitä henkirikoksia oli kuusi (1%). Rasistisista motiiveista tehdyksi ei rikoksista mainittu yhtäkään.

Rikoksista 39% oli tehty teräaseella, yleensä joko keittiöveitsellä (25%) tai puukolla (14%). Kuudenneksessa rikoksia tekotapana oli kuoliaaksi pahoinpiteleminen käsin ja jaloin lyömällä ja potkimalla. Ampuma-aseella tehtyjä katsausjakson henkirikoksista oli 16%. Rikoksiin käytetyistä käsituliaseista 68% oli luvattomia, muista tuliaseista osuus oli 55%.

Siinä se tuli. Tässä on aivan turha lähteä jeesustelemaan aselupien kanssa, koska aselupakäytäntö ei vaikuta yhtään mitään luvattomiin aseisiin, joita oli noinkin suuri osuus. Ja keittiöveitsillä ja puukoilla on todellakin hurjan paljon suurempi osuus kuin luvallisilla ampuma-aseilla.


Toinen mielenkiintoinen raportti on Ryöstörikoskatsaus 2007. Katsauksesta selviää helposti, miksi esimerkiksi Helsingin Sanomat ei mielellään raporttia siteeraa. Sivulla 34 kerrotaan seuraavaa:
5.3 Etninen tausta. Kansalaisuustietoja ryöstörikoksista epäillyistä on saatavissa rikostilastoista vuodesta 1997 alkaen. Vuosina 1997-2006 poliisin selvittämistä ryöstörikoksista epäillyistä 12% ei ollut Suomen kansalaisia. Merkittävin ryhmä ulkomaan kansalaisista olivat Somalit, jotka muodostivat 4% epäillyistä.
Pari sivua myöhemmin lukee:
Viron ja Venäjän kansalaisten määrät ovat vuotuisvaihtelusta huolimatta pysyneet viimeisten 10 vuoden aikana vakaina. Somalian kansalaisten määrä on sitä vastoin ollut (vuotuisvaihtelun vaikutus huomioidenkin) selvässä kasvussa.

Tämä piirakka on erittäin mielenkiintoinen. Piirakassa on ryöstörikoksista epäiltyjen kansallisuus 2005. Huomattavaa on, että kyseessä on todellakin kansallisuus, ei kansalaisuus. Siten esimerkiksi Suomen kansalaisuuden saaneet somalit ovat diagrammin somalisektorissa.
Piirakasta näkyy, että 49% ryöstörikoksista tekevät ulkomaalaiset, ulkomaalaistaustaiset sekä romanit, joita on yhteensä vain nelisen prosenttia väestöstä. Mielenkiintoisimmat sektorit piirakassa ovat somalit ja romanit. 0,1% ja 0,2% vähemmistöt tekevät ryöstöistä 12% ja 18%. Katsauksesta selviää vielä, että uhreista 94% oli suomalaisia tai suomenruotsalaisia, mutta romaneja ei ollut yhtäkään.

Miksikähän vähemmistövaltuutettu tai kukaan tiedostava ja suvaitsevainen naispoliitikko ei ole vielä vaatinut Oikeuspoliittista tutkimuslaitosta poistamaan noin rasistista raporttia sivuiltaan? Raportti on saanut olla sivuilla jo yli seitsemän kuukautta.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

lauantai 14. kesäkuuta 2008

Kiitos kysymästä, en halua turpiin

Helsingin yliopiston tutkija Marko Juntunen oli maininnut blogini Kumppani-lehden kolumnissaan Haluatko turpiin? Hän kertoi ikäviä lapsuudenmuistojaan, kun oli saanut turpiinsa Kent-nimiseltä koulukiusaajaääliöltä ja nyt nyyhkytteli, kun internetissä on pahoja ihmisiä jotka eivät varauksetta olekaan kaikista asioista samaa mieltä hänen kanssaan. Juntunen oli siteerannut blogeja ja tarjosi osuutta kirjoittajanpalkkiosta henkilötietoja vastaan.

Hain oman blogini arkistosta hänen tekemiään lainauksia sekä sanoja, mutta havaitsin ettei hän minun teksteistäni ollut lainannut yhtään mitään. Ainoa juttu, jossa olin hänet maininnut, oli sellainen jossa olin siteerannut Ylen uutista, jossa hänet oli mainittu Abdullah Tammen arabilarppaajajengin yhteydessä. Siispä kieltäydyn ottamasta vastaan yhtään mitään. En ole myöskään pikkurahan tarpeessa ja tiedän, ettei yliopiston tutkijan tuloilla kylvetä rahassa, joten pidä vain hyvänäsi, kiitos. Mikäli henkilötiedot ihan oikeasti kiinnostavat, niin ne ovat selvitettävissä kyllä internetin avulla melkoisen helposti. Kotitehtäväksi jätetään selvittää keinot.

Juntunen esitti hauskoja arvioita henkilöstäni, sekä parista muusta blogosfäärin aktiivista:
Oman sarjani haastajista tiedän ainoastaan sen, että he viettävät runsaasti aikaa sisätiloissa, harrastavat vähän liikuntaa ja toisin kuin Kent, he pärjäisivät todennäköisesti huonosti reaalielämän kontaktilajeissa. Kaikilla on kotonaan tietokone ja netissä ylikuormitettu blogisivu.

Onnittelut, sillä tuo ei mennyt kovinkaan pahasti pieleen. Vietän paljon aikaa sisätiloissa, sillä olen siistissä sisätyössä. Asun kyllä omakotitalossa ja minulla on pieniä lapsia, joten kyllä ulkonakin tekemistä riittää. Toden totta olen epäurheilullisuuden ruumiillistuma enkä harrasta edes penkkiurheilua, koska pidän koko touhua liian primitiivisenä. Mitä tulee kamppailulajeihin sekä Juntusen kolumnin otsikkoon "Haluatko turpaan?" totean vain, että vain ne joilta loppuvat oikeat argumentit, ottavat nyrkit avuksi. Mielenkiintoista, että tällainen epäsuora vihjailu halukkuudesta turpiinvetokilpailuun tulee omasta mielestään ilmeisen suvaitsevaiselta humanistilta.

Mitä tulee arvioon, että minulla olisi kotona tietokone, se menee pieleen ainoastaan siinä ettei niitä ole yksi, vaan vähän toista kymmentä, ja joiden tarkka luku ei ole tällä hetkellä tiedossa. Olenhan sentään aito nörtti ja saan leipänikin bittien nysväämisestä. Blogiani kirjoitan ainoastaan omana purkautumiskanavana, eikä se kyllä mikään ylikuormitettu ole. Viime aikoina olen ehtinyt kirjoittaa varsin harvoin, ja uniikkeja kävijöitä on keskimäärin vain noin viitisenkymmentä päivässä.

UPDATE 18.6.

Lainaukset olivatkin siis Mikko Ellilältä, joka kirjoittikin asiasta. Juntunen siis pani toisen sanoja minun suuhuni lehdessä julkaistussa kolumnissa. Joutaisi pyytää julkisesti anteeksi, mutta sitä hän tuskin tekee. Juntuselle ja muille tiedoksi: Minä en ole Mikko Ellilä enkä häntä edes tunne, vaikkakin olen monista asioista hänen kanssaan samaa mieltä.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

tiistai 25. maaliskuuta 2008

Olen vihattu, mutta mitä sitten?

Helsingin Sanomien keskustelupalsta tuntuu olevan jostain kumman syystä varsinainen vihervasemmiston ja sosiaalidemokraattien äänitorvi. Välillä ihan epäilyttää, että siellä on kirjoittajia, jotka ovat palkattu lobbaamaan jotain määrättyjä ajatusmalleja. Siksi nopeasti mihin tahansa aiheeseen tulevat ne samanlaiset toistuvat kommentit. Moderaattorit tuntuvat usein ohjaavan keskustelua haluttuun suuntaan jättämällä julkaisematta kirjoitukset, jotka eivät ole lehden aatteellisen linjan mukaisia huolimatta siitä, vaikka ne olisivatkin täysin asiallisia.

Olen selkeästi keskiverron keskustelupalstakirjoittelijan suuresti vihaama halveksittava olento. Listasin tähän muutamia asioita, joiden perusteella minua epäilemättä halveksitaan rajattomasti. En tosin anna asian pahemmin häiritä, vaan se lähinnä naurattaa.

  • Olen valkoihoinen.
  • Olen hetero.
  • Olen mies.
  • Syön lihaa.
  • Poltan tupakkaa.
  • Käytän alkoholia, tosin kohtuudella.
  • En urheile, enkä ole koskaan urheillut sekuntiakaan vapaaehtoisesti, mutta en silti ole ylipainoinen.
  • Minulla on kolme vilkasta lasta.
  • Ansaitsen reilusti yli keskitulon.
  • Asun Espoossa.
  • Olen muuttanut maalta ensin Helsinkiin ja myöhemmin Espooseen.
  • Asun sähkölämmitteisessä omakotitalossa, tosin meillä on ilmalämpöpumppu, joka saattaa hieman lieventää vihaa.
  • Saunassamme on puukiuas, joten tuotamme pari kertaa viikossa pienhiukkaspäästöjä.
  • En koskaan sammuta tietokonettani, enkä muutenkaan ihmeemmin tee aktiivisia "sähkönsäästöliikkeitä".
  • Perheessämme on kaksi henkilöautoa.
  • Ajan joka aamu henkilöautolla Helsingin keskustaan töihin ja illalla pois. Matkasta suurin osa taittuu yksin.
    (Vaimo ajaa toisella autolla Helsingin reunalle töihin, joten yhteensä ajamme joka päivä yli 120km henkilöautoilla. Tosin lapset viedään ja haetaan matkalla)
  • Ajan isoilla väylillä useimmiten pientä ylinopeutta, tosin muuten noudatan liikennesääntöjä hyvinkin tarkasti.
  • En ihannoi monikulttuuria, vaan päinvastoin olen hyvin skeptinen sen toimivuuden suhteen.
  • En ole lainkaan huolestunut ilmastonmuutoksesta, enkä edes usko sen olevan ihmisen aiheuttama.
  • En kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan, enkä arvosta mitään uskontoa pätkän vertaa.
  • En kykene tuntemaan minkäänlaista sympatiaa vasemmistoa kohtaan.
  • Nakkaan paskat poliittiselle korrektiudelle.
  • Minulla on n. 34000 musiikkikappaleen MP3-arkisto.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

lauantai 1. maaliskuuta 2008

Lakupojan muistolle


Fazer poisti lakupojan

En edelleenkään ymmärrä miten kukaan voi löytää rasismia tuosta hahmosta. Tämä on poliittisen korrektiuden naurettavuuden huippu, enkä aio enää ostaa Fazerin lakuja.

Halva mainosti aikoinaan lakujaan tyylillä.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

perjantai 29. helmikuuta 2008

Yhteishengestä

Hesari uutisoi, kuinka naapureiden väliset riidat lisääntyvät Helsingissä. Ilmiö lienee kaikkialla samanlainen. Syiksi tarjotaan esimerkiksi sitä, että suomalaiset ovat edelleen metsäläiskansaa, jotka kaipaavat tilavaa reviiriä. Tämä voi toki olla osasyy, mutta oman käsitykseni mukaan asia johtuu enemmänkin siitä, että yhteishenki on kadonnut, vaikka toisaalta ihmisillä on kaikki niin hyvin, että ongelmia on tekemällä tehtävä. Jälkimmäisellä asialla selittyy se, että yleisönosastokirjoittajat keskittyvät koiranpaskasta, tupakasta, kenkien kopinasta ja muista pikkuasioista valittamiseen. Helsingin "ruuhkistakin" tuntuvat innokkaimmin valittavan ne, jotka eivät itse edes autolla aja, saati että ajaisivat siellä kauhistellussa "ruuhkassa".

Vajaa viikko sitten oikeusministeri Tuija Brax oli huolissaan demokratian kriisistä. Ihme kyllä olin tällä kertaa asioista hänen kanssaan samaa mieltä. Äänestysvilkkaus laskee, koska ihmiset eivät tunne saavansa vaikuttaa sitä kautta. Suurin osa poliittisista päätöksistä syntyy oikeasti puoluetoimistoissa, eivätkä kansanedustajatkaan äänestä istunnossa oman, vaan puoluetoimiston kannan mukaan. Moni päätös joita eduskunnassa tehdään, ei vastaa suomalaisten enemmistön mielipidettä. Myös edellämainittu yhteenkuuluvuuden puute on syy, eikä siihen auta se, että ylpeys omasta suomalaisuudesta on nykyään paheksuttavaa ja kiellettyä, koska se mielletään automaattisesti rasismiksi. Äärisuvaitsevaiston mielestä nykyään terve isänmaallisuuskin on rasismia.

Marraskuun viimeisenä päivänä vuonna 1939 Suomelle tuli oikea ongelma. Suomalaiset löysivät heti voimakkaan yhteishengen, eikä kellekään tullut mieleen valittaa pikkuasioista. Vapaussodasta oli kulunut vasta parikymmentä vuotta, mutta oikean ongelman edessä entiset vastapuolet tunsivat yhteishenkeä tapellesaan itäistä naapuria vastaan. Ehkä suomalaiset löytäisivät taas yhteishengen, jos tänne saataisiin joku oikea suuri ongelma. Ehkäpä maahanmuuttoministeriö Astrid Thorsin johdolla vielä saa meille riittävän suuren muslimijoukon, joka alkaa rettelöidä kuten monissa muissa Euroopan maissa jo tapahtuu. Siinä vaiheessa saattaisi suomalaisten yhteishenkeä jo taas löytyä.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

lauantai 9. helmikuuta 2008

Thors, arabilarppaajat ja itsesensuuri

Meinasin purskauttaa kahvit näppäimistölle ja pudota penkiltä, kun luin Ilta-Sanomista artikkelin, jossa kerrottiin maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin haluavan kieltää Suomen islamilainen puolue. Henkilö, joka on äärimmäisen halukas kuskaamaan Suomeen rajattomat määrät muslimeja, ei kelpuutakaan etnisten Suomalaisten puuhailemaa islamilaista puoluetta. Epäilemättä hän hehkuttaisi suurella ylistyksellä, jos samanlaista puoluetta olisivat puuhaamassa Suomen somalit tai irakilaiset. Thors tuntuu olevan asioista pihalla kuin tamponin naru, sillä jutun mukaan:
Tahot suunnitellun puolueen takana tähtäävät ministerin mukaan sharia-lain käyttöönottoon, mikä on islamin vastaista.

Jaa että islamilainen laki on islamin vastaista? Joopa joo. Olen jo kauan ihmetellyt, miten monikultturistien jutut voivatkin olla ristiriitaisia niin monessa muussakin suhteessa. Esimerkiksi toisaalta maahanmuuttajilta vaaditaan integroitumista, mutta samaan hengenvetoon ollaan haluamassa, että kenenkään ei tarvitse integroitua. Tosin kulttuurista ja uskonnosta saa säilyttää vain määrätyt osat, ei kaikkia. Ja epämiellyttävistä asioista kuten sukuelinten silpomisesta tai naisten asemasta on vaiettava tai niistä on esitettävä "pehmennetty" versio.

Todellisuudessa monikultturisteja Suomen islamilaisessa puolueessa hiertänee se, että se tuo esiin islamin todellisen luonteen, kuten kuolemantuomion uskottomalle, kuten Aamulehti kertoo. Aamulehden jutussakin asiaa on hieman pehmennetty siten, että lehti kirjoittaa:
Puheenjohtaja Abdullah Tammen mielestä kuolemanrangaistus voidaan langettaa tekijöille, jos neljä ihmistä on nähnyt avioliiton ulkopuolisen sukupuoliyhdynnän.

Käsitykseni mukaan islamilainen laki ei sano noin, vaan silminnäkijöiden pitää olla neljä miestä. Naisen todistuksella kun ei ole mitään arvoa. Tilanteita, jossa neljä miestä näkee avioliiton ulkopuolisen sukupuoliyhdynnän, voisivat käytännössä olla joko hurjat ryhmäseksiorgiat tai sitten joukkoraiskaus. Islamilaisessa maailmassahan on arkipäivää, että raiskattu tuomitaan.

Kannattaa lukea Helsingin Sanomien extroista juttu itsesensuurin ajasta, jolloin Neuvostoliiton arvostelu oli pannassa. Alaotsikon "Rikoslain outo pykälä" alla kerrotaan pykälästä, jossa suorastaan käsketään tiedotusvälineitä itsesensuuriin. Asia oli herättänyt huomiota jopa Amerikkalaisessa mediassa. Tänä päivänä tilanne on aika samanlainen, mutta pykälät koskevat uskonrauhan rikkomista sekä kansanryhmää vastaan kiihottamista. Suomen sananvapaus on rajoitettua, sillä meillähän on jo tuomittu kansanryhmää vastaan kiihottamisesta henkilö, joka vain edelleenjulkaisi tiedotusvälineissä jo julkaistuja uutisia maahanmuuttajien tekemistä rikoksista.

Suomen tiedotusvälineet harrastavat itsesensuuria tehokkaimmin siten, että meillä ei juurikaan kerrota mitä ulkomailla tapahtuu. Esimerkiksi Britannian islamisoitumisesta ei kerrota mitään ja Ruotsin maahanmuuttajalähiöiden tapahtumista kirjoitellaan tehokkaasti peitellen. Pariisin autopommit ylittävät uutiskynnyksen vain, jos mellakka yltyy riittävän suureksi. Onneksi näin internetin aikakaudella tiedonsaanti ei ole kotimaisten tiedotusvälineiden varassa.

Amerikkalaisia tiedotusvälineitä ei euroopppalainen itsesensuuri vaivaa, kuten alla olevasta videosta voi todeta. Suomessa tilanne on menossa, ellei ole jo nyt, sama kuin Minnesotassa, mutta siitä vaietaan eikä asiasta kerrota televisiossa kuten U.S.A:ssa.


Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

lauantai 26. tammikuuta 2008

Vihreiden uusia aivoituksia

Verkkouutiset kertoo, että Vihreistä on tullut ydinvoimapuolue. Ilmeisesti vihreät ovat viimeinkin saaneet pinnistettyä kaksi pientä rusinaansa äärimmilleen ja tajunneet viimeinkin, että ydinvoimala ja ydinase ovatkin eri asia. Sitten he ovat tajunneet myös realiteetin, etteivät muut suostu taantumaan kivikaudelle, sähkön käyttöä ei tulla heidän vaatimuksistaan huolimatta lopettamaan ja ydinvoimalasta saa kuitenkin puhtaimmin sitä sähköä töpseliin tänä ilmastonmuutospropagandan aikana.

Koska Vihreät ovat tajunneet, ettei ydinvoima olekaan enää trendikäs Maailman Pahuus™, ovat he keksineet muita maailmanparannustapoja. Tuoreimpana uutisena Vihreiden nuoret vaativat suomalaista sosiaaliturvaa kerjäläisille. Kun yhdistetään kaksi asiaa, punavihreä aate sekä nuoruuden idealismi, on lopputuloksena lähes aina jotain utopistista. Jos Suomi alkaisi myöntää Helsingissä kerjääville Romanian romaneille saman sosiaaliturvan kuin suomalaisille, tulisivat kaikki Romanian mustalaiset tänne muutamassa kuukaudessa.

CIA World Factbook:n mukaan Romaniassa on noin 550 000 romania. Se vastaa noin Helsingin väkilukua. Haluaisivatkohan vihreiden nuoret todellakin heidät kaikki tänne? Romaneiden kulttuuriin kuuluu kiertolaisuus ja vaikka propagandistit yrittävät muuta väittää, heidän kulttuuriinsa ei kuulu työnteko. Jos oletetaan, että yhden romanin kustannukset yhteiskunnalle olisivat 12 000 euroa vuodessa, (joka on alakanttiin,) tekisi kaikkien Romanian romaneiden elättäminen 6,6 miljardia euroa vuodessa. Se on liki puolitoista kertaa koko Suomen kuntien järjestämän sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaiskustannukset yhteensä (toimeentulotuki, elatustuki, päivähoito, kodinhoitoapu, omaishoidontuki, kehitysvammaistuet, sairaanhoito, erikoissairaanhoito jne). Mistäköhän vihreät kuvittelevat tähän rahat löydettävän, vai kenties suurituloisilta1) kiristettyinä veroina, sehän on vasureiden mielestä ehtymätön rahalähde?



1) Vasemmistolaisessa käsitysmaailmassa suurituloinen on jokainen, joka ansaitsee euronkin yli keskitulon. Suurituloinen on yhteiskunnan pahin vihollinen, vaikka todellisuudessa hän maksaa kaikki sen kustannukset.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

lauantai 12. tammikuuta 2008

Ritva Santavuori ja Barack Obama

Ilta-Sanomissa paheksuttiin kun Ritva Santavuori sanoi TV1:n Aamu-tv:ssä neekeriä neekeriksi. Häin sanoi Barack Obaman isoäidistä mm. seuraavaa:
Kyllä mä hyvin ymmärrän, että isoäidissä on vielä jäljellä ne tyypilliset negroidiset piirteet...vaatetus ja kampaus ja hampaat, ja nenä on just niin kuin näillä gorilloilla.

Kuvassa oli tyypillisimmät neekeripiirteet: leveä nenä ja muuta. Sehän on totuus, mitä sitä suotta kaunistelemaan.

Tätä olivat muut lähetyksessä olleet sekä Aamu-tv:n päällikkö jo selvästi paheksuneet paikan päällä. Niinpä tietysti. Ja Ilta-Sanomat mussuttaa rasistisista kommenteista. Otetaanpa uusiksi ja mietitään ensiksi mitä rasismi tarkoittaa. Rasismi eli rotusyrjintä tarkoittaa ideologiaa tai toimintaa, jossa ihmisten ulkonäön, fyysisten piirteiden tai väitetyn rotuluonteen erilaisuudella perustellaan eriarvoista kohtelua eli syrjintää. Voidaan todeta seuraavaa:
  • Santavuori ei esittänyt väitteitä, että Obama, hänen isoäitinsä tai muut neekerit olisivat millään tavalla huonompia ihmisiä tai alempiarvoisia kuin muut.
  • Santavuori ei esittänyt, että Obama, hänen isoäitinsä tai muut neekerit olisi asetettava jotenkin heikompaan asemaan kuin muut.
  • Santavuori sanoi avoimesti, että Obama on hänen suosikkiehdokkaansa

Näiden tosiasioiden valossa voidaan todeta, että kommentit eivät missään tapauksessa olleet rasistisia. Jos Santavuori totesi, että afrikkalaisilla on leveä nenä ja ulkonevat hampaat, onko se rasismia? Eikö afrikkalaisisten ulkonäöstä saa sanoa enää edes neutraaleja tosiasioita saamatta rasistin leimaa otsaansa? Miksi se ei ole rasistista, jos sanotaan että eurooppalaisilla on keskimäärin kapeampi nenä kuin afrikkalaisilla, tai että aasialaisilla on erimuotoiset silmäluomet kuin eurooppalaisilla ja afrikkalaisilla? Mistä ihmeestä tämä afrikkalaisten nauttima erityissuoja on tullut, ettei heistä saa sanoa enää mitään leimautumatta rasistiksi?

Santavuori lausui myös seuraavaa:
Minulle neekeri ei ole koskaan ollut haukkumasana. Puolet elämästä olen sitä käyttänyt, ja nyt en saisi sitä enää käyttää. Sitä on hyvin vaikea muistaa.
Itse olen sitä mieltä, ettei kyseistä sanaa olisi koskaan saanut pannaan asettaakaan, ja kirjoitinkin jo syyskuussa asiasta ja toivoin neekeri-sanaa rehabilitoitavaksi. Sitä ihmettelen edelleen, että afrikkalaisperäisistä pitäisi käyttää ilmausta "musta", jolla osoitetaan suoraan ihonväriä. Neutraali yleissana sen sijaan on kielletty.

Joka tapauksessa terveisiä Ritva Santavuorelle, jos sattuisit tätä lukemaan. Jatka samaan malliin kommentoidessasi rehellisesti maailman asioita. Sinulla on muutenkin enemmän munaa kuin kymmenellä miespuolisella varajeesuksella yhteensä.


Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

sunnuntai 23. joulukuuta 2007

Suomettumisen loistoesimerkki

Olin jälleen yllättymättä, kun luin saman STT:n uutisen useamman eri median www-palvelusta. Iltalehti julkaisi uutisen sellaisenaan, ja Ilta-Sanomat konserninsa politiikan mukaisen filtterin läpi suodatettuna. Ero kahdessa alle lainatussa uutisessa on pieni, mutta merkittävä. Yleensä Ilta-Sanomat ei harjoita näin näkyvää itsesensuuria, mutta ehkäpä tänään on IS:llä ollut joku Helsingin Sanomien toimittaja lomatuuraajana, samaa konsernia kun ovat.




Kalevan versio uutisesta oli sanamuodoiltaan erilainen, ja sisälsi lisäksi oleellisen tiedon: Epäilty oli pidätettynä reilun vuorokauden, ja hänet on päästetty vapaaksi. Verkkouutisten versio oli yhtenevä Iltalehden kanssa. Samoin sanomalehti Karjalaisen sekä Aamulehden versiot. Kainuun Sanomat uutisoi paikallisena lehtenä asiasta kattavimmin. Taustalla oli uutisen mukaan se surullisen tavallinen tarina, eli nuori nainen päästää ulkomaalaisen miehen asunnolleen ja sitten tapahtuu mitä tapahtuu.

Suomen suurin sanomalehti, Helsingin Sanomat, ei katsonut koko uutista julkaisemisen arvoiseksi. Sen sijaan se uutisoi merkittävämmistä asioista, kuten esimerkiksi siitä, että suomalaiskodeissa on miljoona joulukuusta.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

maanantai 19. marraskuuta 2007

Helsingin kerjäläisistä

Viime kesästä lähtien olemme joutuneet näkemään Helsingin kaduilla kerjäläisiä sekä aggressiivisia "ruusukauppaita". Kysymyksessä ovat romanialaiset romanit. Moni luuli, että he häipyisivät talven tullen, mutta nyt näyttää siltä, että ainakin osa aikoo jäädä talven yli. Tämä on seurausta siitä, että Suomesta löytyy niin tyhmiä ihmisiä, että kuvittelevat näiden olevan rehellisiä kerjäläisiä ja antavat moiselle roskasakille rahaa tai ostavat ruusuja. Ei tarvitse olla Sherlock Holmes tajutakseen, ettei pelkällä kerjäämisellä täällä kuitenkaan elä. Varastettua tavaraa onkin jo löytynyt "kerjäläisten" pakettiautosta. Lienee vain ajan kysymys, milloin he laajentavat toimintaansa asuntomurtoihin yms. rikoksiin. Alkaisikohan olla korkea aika häätää heidät maasta pysyvästi?

Hämmästyin suuresti, kun havaitsin tänään Helsingin Sanomista uutisen, jossa siteerattiin seuraavaa:
Helsingin ulkomaalaispoliisin tekemän selvityksen mukaan osa kadulla kerjäävistä ulkomaalaisista on hakenut Suomesta turvapaikkaa taloudellisin perustein. Ulkomaalaispoliisin mukaan esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa on havaittu, että oleskelun pitkittyessä ja etuuksien myöntämisen jälkeen maahan tulevien määrä kasvaa.

On yllättävää, että STT ja Hesari julkaisevat tosiasian, että ilmainen raha houkuttelee vain lisää ottajia. Ehkäpä Romanian mustalaisten oleskelun ei katsotakaan olevan valtava voimavara ja suuri säästö Suomelle. Vai eivätkö nämä ihmiset kenties nautikaan ns. suvaitsevaisten erityissuojelua, koska eivät ole afrikkalaisia tai muslimeja? Ihmettelin ensin myös, miten EU-kansalaisilla riittää röyhkeyttä ja vaivaa tietämättömys kansainvälisistä sopimuksista, että he anovat turvapaikkaa taloudellisin perustein. Sitten kuitenkin muistin ketkä ovat kyseessä.

Muutama aiheeseen liittyvä uutinen viimeisen kuukauden ajalta Helsingin Sanomista:

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

torstai 18. lokakuuta 2007

Ruotsin vankilat

Helsingin Sanomat uutisoi:Mitähän tästä pitäisi päätellä? Ensin väitetään, että Ruotsi on oikein kova täti integroimaan maahanmuuttajia. Vangeista kuitenkin kolmasosa on ulkomaalaisia, eivätkä luvussa liene mukana ne, joilla on ulkomaalaistausta, mutta Ruotsin kansalaisuus. Eikä Ruotsissa kuitenkaan ole maahanmuuttajia vielä kolmasosaa koko väestöstä. Onko tämä sitä onnistunutta integraatiota ja maahanmuuttopolitiikkaa, josta Suomenkin pitäisi tiedostavien tahojen mukaan ottaa mallia?
Rikollisuuskin on kasvanut, mutta vankilakapasiteettia on lisättävä, koska hallitus toivoo kovempia rangaistuksia. Muun muassa väkivalta- ja seksuaalirikoksissa se haluaa käyttöön koko rangaistusasteikon ja antaa entistä enemmän entistä kovempia tuomioita.

Epäilemättä väkivalta- ja seksuaalirikokset ovat Ruotsissakin lisääntyneet tiettyjen ryhmien toimesta kysesten ryhmien lisääntyessä. On tervettä, että näille halutaan kovempia rangaistuksia, mutta Ruotsikaan ei voi tehdä sitä mitä valtaosa väestöstä varmasti haluaisi: karkottaa ulkomaalaiset pahoihin rikoksiin syyllistyneet. Siinä Ruotsin oikeuslaitos ja ulkomaalaisvirasto - jos Ruotsissa moisia edes on - saisivat jälleen suvaitsevaistolaisen humanistitätiarmeijan niskaansa. Tässä Ruotsi maksaa lepsua maahanmuuttopolitiikkaansa. Joku Helsingin Sanomien toimittaja voisi varmaan laskea, kuinka valtavan suuret säästöt Ruotsi saa maahanmuuuttajista tässäkin yhteydessä.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

torstai 27. syyskuuta 2007

Saako entistä rikollista sanoa rikolliseksi?

Ilta=Sanomien 26.9.2007 klo 6.54 julkaistussa artikkelissa BigBrother-kilpailija Akin äiti järkyttyi rasismista. BigBrotherin Akista kertovalla sivulla sanotaan, että Aki on syntyisin Hyrynsalmelta eikä hän ole koskaan tavannut Nigerialaista isäänsä. Aki on siis ihonväristään huolimatta kulttuuritaustaltaan täysin suomalainen.

Ilta=Sanomien jutussa sanotaan seuraavasti:
Big Brotherissa parhaillaan kilpailevan Akin äiti on järkyttynyt keskustelusta, jota hänen pojastaan käydään internetin keskustelupalstoilla. Akia haukutaan ihonvärinsä takia rumaksi, tyhmäksi ja jopa rikolliseksi. Häntä nimitellään todella julmasti, nettipalstoihin perehtynyt äiti kertoo.


Siis ihonvärinsä takia rumaksi, tyhmäksi ja jopa rikolliseksi. Jos jotakuta muuta kilpailijaa, esimerkiksi pahoinpitelystä tuomittua Heliä, sanottaisiin täsmälleen samoilla sanoilla rumaksi, tyhmäksi ja rikolliseksi, väittäisikö kilpailijan äiti iltapäivälehdessä haukkumisen tapahtuvan ihonvärin takia? Luulenpa ettei. Tulee väistämättä tunne, että tässä jälleen kerran ihonväri vedetään mukaan asiaan, johon se ei millään tavalla liity. Olen itse ainakin omasta mielestäni ruma, joten minulla ei ole varaa arvostella ihmisiä heidän ulkonäkönsä perusteella. En siis ota kantaa Akin rumuuteen. Tyhmyydestä voisin sanoa sen verran, että sen perusteella mitä ohjelmasta olen nähnyt, ei Aki mielestäni eroa suuresta massasta älynsä puolesta kovinkaan kummoisesti suuntaan tai toiseen.

Rikollisuus onkin eri juttu. Toinen artikkeli samassa lehdessä, julkaistu 27.9.2007 klo 9:14 kertoo, että Aki on tuomittu rikoksesta oikeudessa viisi kertaa. Hän on saanut kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeustuomion ryöstöstä vuonna 1991. Vuonna 1992 hän on saanut 4kk ehdollisen vankeusrangaistuksen varkaudesta, kahdesta näpistyksestä ja viidestä vahingonteosta. Ehdollisten vankeusrangaistusten lisäksi Aki tuomittu sakkoihin petoksesta, jatketusta petoksesta sekä rattijuopumuksesta. Herää kysymys, onko kyse ihonväristä jos joku sanoo Akia tuon tuomiolistan perusteella rikolliseksi? Entä jos Aki olisi vaaleampi?

BigBrother-sivulla Akista kerrotaan, että "oma rakas äiti on hänelle esikuva ja elämän tärkein henkilö, joka on opettanut, miten maailmassa pitää elää". Takavuosien tuomioista päätellen äidin opetus on epäonnistunut ja nyt kun totuus tuli julki, on äiti osoittelemassa rasistikortti kädessä muita. Hurjista nuoruusvuosistaan huolimatta televisiosta saadun kuvan perusteella Aki vaikuttaa olevan varsin tavallinen suomalainen mies, eikä hän ärsytä minua henkilökohtaisesti millään tavalla. Kaikkein vähiten välitän siitä minkä värinen hän on. Ihonväri tuntuu olevan tärkeä ja ylikorostettu asia juuri niille ns. suvaitsevaisille ihmisille, jotka haluavat nähdä rasismia joka paikassa, sielläkin missä sitä ei ole.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

sunnuntai 23. syyskuuta 2007

Rehabilitoikaa neekeri!

Vielä 1980-luvulla neekeri oli täysin neutraali, korrekti ja vivahteeton sana suomen kielessä. Se ei sisältänyt mitään rasistista latausta ja sana oli käytössä jopa aapisessa sekä koulujen seinillä. Aiempina vuosikymmeninä sana oli myös yleisesti käytössä tuotemerkeissä. Mm. Hellas myi Neekeri-Jenkkiä ja Sarvis Oy Neekeri-kenkävoidetta.

Vuonna 1991 diktaattori Mohammed Siad Barren diktatuuri kaatui Somaliassa ja maa ajautui kaaokseen. Ainakin diktaattorin joukkoihin kuuluneet miehet joutuivat pakoon, ja heistä osa tuli myös Suomeen, kuten me kaikki tiedämme. Myöhemmin useimpien perheet seurasivat perässä. Suomeen oli tullut ensimmäinen suurempi neekerivähemmistö, sillä tätä ennen afrikkalaisia oli Suomessa oleskellut lähinnä vain satunnaisia opiskelijoita tai suomalaisen naisen kanssa avioliiton solmineita.

Sosiaalitantat olivat onnensa kukkuloilla, kun saivat yhtäkkiä tuhansia hädänalaisia ihmisiä paapottavakseen. Sosiaalitantat ja muut yliymmärtäjät saivat näin tuntea itsensä tärkeiksi ja hyviksi ihmisiksi. Sitten joku yliviisas tiedostava ja suvaitsevainen sosiaalitantta sai päähänsä, että siihen saakka täysin neutraali sana "neekeri" onkin loukkaava ja alkoi tuoda julki tätä ajatusta, joka otettiinkin vastaan mediassa ja muualla sen kummemmin mukisematta. Somalialaisille opetettiin, että sana on loukkaava ja rasistinen. Näin olikin helppo todistella kaikkia suomalaisia rasisteiksi, koska kaikkihan sanaa tietenkin käyttivät, koska eihän siinä ollut mitään pahaa.

On turha väittää, että sanan loukkaavaksi kokeminen olisi lähtöisin somalialaisilta, koska eiväthän he voineet itselleen uudesta vieraasta kielestä tietää mikä sana on loukkaava ja mikä ei. Jos heille olisi kerrottu, että sana tarkoittaa yksinkertaisesti vain afrikkalaisperäistä ihmistä, jolla on tyypillisesti tummanruskea iho, musta kihara tukka ja paksuhkot huulet, ei asiassa olisi ollut mitään ihmeellistä. Voisimme puhua edelleen vapautuneesti neekereistä. Sanasta saa toki halutessaan loukkaavan samalla tavalla kuin vaikka sanasta "savolainen", jos sana lausutaan sopivalla äänenpainolla ja lisämäärein, kuten esimerkiksi "vitun savolainen". Tuttavani sanoo afrikkalaista vaimoaan neekeriksi, eikä todellakaan loukkaavassa tarkoituksessa. Urpo Leppänenkin sanoi aikoinaan Anaa neekeriksi.

Ainakin aluksi neekerille määriteltiin korvaavaksi sanaksi "musta". Hullua sinänsä, koska tuo sana kiinnittää nimenomaan huomion henkilön ihonväriin, joka ei esimerkiksi somalialaisten kohdalla edes pidä paikkaansa. Hehän ovat pikemminkin suklaanruskeita. Myös esimerkiksi intialaiset ovat ihonväriltään aivan yhtä tummia. Enkä minäkään ole valkoinen sanan varsinaisessa merkityksessä. Jos olisin valkoinen, olisin silloin todennäköisesti kuollut ja veren pakeneminen olisi saanut ihon valkoiseksi.

Yleisesti joka paikassa ollaan sitä mieltä, ettei ihmisiä saisi luokitella ihonvärin perusteella. Poliittisesti korrektissa kielessä pitäisi kuitenkin käyttää nimenomaan ihonväriä osoittavaa sanaa. Vivahteettomia ihonväriin puuttumattomia sanoja olisivat esimerkiksi neekeri, eskimo ja intiaani. Poliittisen korrektiuden nimissä on keksitty kaikkia vielä hullumpia ilmaisuja ja ruvettu jopa kieltämään afrikkalaisen näköisten ihmisten kuvat tuotepakkauksissa, kuten lakritsikääreissä. Mopo on niinsanotusti karannut käsistä ja pahemman kerran. Virhettä lienee enää mahdoton korjata, mutta aion itse puhua jatkossakin neekereistä. Jos se on jonkun mielestä rasistista, niin antaa sitten olla. Sellaisen tiukkapipon mielipiteistä en välitä muutenkaan pätkän vertaa, olipa hänen ihonvärinsä sitten mikä tahansa. Minä kun en välitä kenenkään ihonväristä, toisin kuin kaiken maailman suvaitsevaiset tiedostajat, jotka tekevät asiasta jatkuvasti niin suuren numeron.






PS. Kävin muuten pari tuntia sitten etniseen vähemmistöön kuuluvien henkilöiden pyörittämässä pizzeriassa. Syön muutenkin etnisissä ravintoloissa monta kertaa viikossa. Jos olisin rasisti, en sitä varmasti tekisi. Yhtään somalialaista ravintolaa en vain ole pääkaupunkiseudulla havainnut. Sellaisenkin voisin ihan hyvin testata.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

sunnuntai 9. syyskuuta 2007

Pedofiilihysteriasta

Helsingin Sanomissa oli eilen kysely, pitäisikö pedofiili hoitaa uudella halut poistavalla lääkkeellä vaikka pakolla. Pedofilia on nykyään rasismin, ilmastonmuutoksen ja tupakoinnin ohella muodikas aihe, josta on hieno repiä esiin hysteriaa. Pahimpien mouhoajien jutuista voisi päätellä, ettei internetissä mitään muuta nykyään olekaan kuin pelkkää lapsipornoa. Lapsipornoa vastaan kehiteltiin filtteri, joka mukamas estäisi kenenkään joutumasta vahingossa lapsipornosivuille. Kaikki kuitenkin tietänevät, ettei sillä tavalla toteutettu suodatus oikeasti toimi, eikä se lapsipornorenkaita varmasti hidasta pätkän vertaa. Kysymyksessä oli jälleen poliitikkojen tapa saada näyttämään siltä, että jotain mukamas tehdään. Olen itse surffannut www:tä aivan sen alkuajoista lähtien tuntikausia joka ikinen päivä, enkä ole koskaan eksynyt vahingossa lapsipornosivulle. Ihmettelenkin, mistä ongelma on keksitty. En toki silti kiellä etteikö sellaistakin materiaalia internetissä liiku, enkä väheksy sen tuomittavuutta tippaakaan. Ongelma tuntuu vain reippaasti paisutellulta.

Suomessa seksin suojaikäraja on 16 vuotta. Jos 16 vuotta täyttänyt siis harrastaa seksiä alle 16-vuotiaan kanssa, hänet voidaan tuomita lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. On hyvin todennäköistä, että valtaosa pedofiileina uutisoiduista tapauksista on taustaltaan kuitenkin sellaisia, että hieman alle 16-vuotias jo aikuiselta näyttävä tyttö on hakenut ihan itse itselleen vanhempaa seksiseuraa. Laki ei tee eroa eikä ota huomioon, että varsinaiset pedofiilit tuntevat seksuaalista halua kehittymättömiin lapsiin. Siis sellaisiin, joilla ei ole vielä esimerkiksi häpykarvoitusta. Sellaiset aikuiset, jotka tuntevat vetoa nuoriin mutta jo kehittyneisiin, eivät ole pedofiileja sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan tälle filialle on olemassa oma nimityksensä, efebofilia. Olisikin mielenkiintoista tietää, kuinka moni lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittu on oikeasti pedofiili. Täyttyväthän saman rikoksen tuntomerkit jo siinä, jos seurusteleva 16- ja 15-vuotias pari harrastaa seksiä keskenään. Sitten ei tarvita kuin hysteerinen äiti, joka saa tietää asiasta ja ilmoittaa poliisille.

Eilisessä Helsingin Sanomissa oli myös uutinen, kuinka Katolinen kirkko maksaa jättikorvaukset hyväksikäytetyille San Diegossa. Onkin mielenkiintoista, kuinka katolisen kirkon pappien keskuudessa tuntuu olevan kovasti muotia harrastella seksiä kuoripoikien kanssa, sillä näitä uutisiahan on tullut aina silloin tällöin esille. Katolinen kirkko tuomitsee ankarasti homoseksuaalisuuden ja lapsiinsekaantumisen, mutta sen omat papit taitavat kunnostautua noissa aktiviteeteissa seurakuntalaisiaan paremmin. Katolinen kirkko ei kuitenkaan enää muutamaan sataan vuoteen ole harrastanut kivittämällä tehtäviä teloituksia tai roviolla polttamisia. Islamilaisessa maailmassa kivitystuomiot ja miekanheiluttelut ovat kuitenkin arkipäivää edelleen. Myös homous on rikos, josta seuraa kuolema. Onkin ihmeteltävää, että humaaneina esiintyvät Suomen vihervasemmistolaisnaiset ihailevat niin kovasti islamia ja sen suomalaista kulttuuria rikastuttavaa vaikutusta, vaikka samalla he yrittävät puolustaa homojenkin oikeuksia ja pelkäävät pedofiileja. Lapsiinsekaantuminenhan ei ole islamilaisessa maailmassa mikään synti, sillä olihan itse profeetta Muhammedinkin nuorin vaimo Aisha vain 9-vuotias. Jemenissä on seksin suojaikäraja nykyäänkin 9 vuotta, tosin seksiä harrastaakseen on oltava naimisissa. Tämähän ei tietenkään haittaa, jos solmitaan sovittu avioliitto 9-vuotiaan kanssa.


Päivän rikastus

Iltalehdessä oli tänään vaihteeksi joukkoraiskausuutinen. Raisiossa oli parikymppinen nainen raiskattu, ja uutisen mukaan "poliisi epäilee miehiä ulkomaalaistaustaisiksi". Uutinen oli peräisin STT:ltä, mutta ainakaan tätä kirjoittaessa Helsingin Sanomat ei ollut tätä uutista viitsinyt julkaista edelleen, vaikka muut STT:n uutiset olivat yhteneviä muiden medioiden kanssa. Ei siis mitään yllättävää tälläkään kertaa.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa