tiistai 25. maaliskuuta 2008

Olen vihattu, mutta mitä sitten?

Helsingin Sanomien keskustelupalsta tuntuu olevan jostain kumman syystä varsinainen vihervasemmiston ja sosiaalidemokraattien äänitorvi. Välillä ihan epäilyttää, että siellä on kirjoittajia, jotka ovat palkattu lobbaamaan jotain määrättyjä ajatusmalleja. Siksi nopeasti mihin tahansa aiheeseen tulevat ne samanlaiset toistuvat kommentit. Moderaattorit tuntuvat usein ohjaavan keskustelua haluttuun suuntaan jättämällä julkaisematta kirjoitukset, jotka eivät ole lehden aatteellisen linjan mukaisia huolimatta siitä, vaikka ne olisivatkin täysin asiallisia.

Olen selkeästi keskiverron keskustelupalstakirjoittelijan suuresti vihaama halveksittava olento. Listasin tähän muutamia asioita, joiden perusteella minua epäilemättä halveksitaan rajattomasti. En tosin anna asian pahemmin häiritä, vaan se lähinnä naurattaa.

  • Olen valkoihoinen.
  • Olen hetero.
  • Olen mies.
  • Syön lihaa.
  • Poltan tupakkaa.
  • Käytän alkoholia, tosin kohtuudella.
  • En urheile, enkä ole koskaan urheillut sekuntiakaan vapaaehtoisesti, mutta en silti ole ylipainoinen.
  • Minulla on kolme vilkasta lasta.
  • Ansaitsen reilusti yli keskitulon.
  • Asun Espoossa.
  • Olen muuttanut maalta ensin Helsinkiin ja myöhemmin Espooseen.
  • Asun sähkölämmitteisessä omakotitalossa, tosin meillä on ilmalämpöpumppu, joka saattaa hieman lieventää vihaa.
  • Saunassamme on puukiuas, joten tuotamme pari kertaa viikossa pienhiukkaspäästöjä.
  • En koskaan sammuta tietokonettani, enkä muutenkaan ihmeemmin tee aktiivisia "sähkönsäästöliikkeitä".
  • Perheessämme on kaksi henkilöautoa.
  • Ajan joka aamu henkilöautolla Helsingin keskustaan töihin ja illalla pois. Matkasta suurin osa taittuu yksin.
    (Vaimo ajaa toisella autolla Helsingin reunalle töihin, joten yhteensä ajamme joka päivä yli 120km henkilöautoilla. Tosin lapset viedään ja haetaan matkalla)
  • Ajan isoilla väylillä useimmiten pientä ylinopeutta, tosin muuten noudatan liikennesääntöjä hyvinkin tarkasti.
  • En ihannoi monikulttuuria, vaan päinvastoin olen hyvin skeptinen sen toimivuuden suhteen.
  • En ole lainkaan huolestunut ilmastonmuutoksesta, enkä edes usko sen olevan ihmisen aiheuttama.
  • En kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan, enkä arvosta mitään uskontoa pätkän vertaa.
  • En kykene tuntemaan minkäänlaista sympatiaa vasemmistoa kohtaan.
  • Nakkaan paskat poliittiselle korrektiudelle.
  • Minulla on n. 34000 musiikkikappaleen MP3-arkisto.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

9 kommenttia:

Dr. Doctor kirjoitti...

Muten sama lista, mutta kuuntelen vain vinyylejä...

Anonyymi kirjoitti...

Muuten sama lista, mutta molemmissa autoissa on >5 litrainen V8, toinen tosin diesel mutta sentään turbo. MP:eitä ei ole kuin 3262kpl.

Anonyymi kirjoitti...

Hassua että oot oikein ylpeä että osaat tehdä just niinkuin muukin tuulipukumassa, eli mennä naimisiin, perustaa perheen, hommata talon ja auton ja törsätä kuin viimeistä päivä ja vielä pröystäillä sillä kuin roope ankka. Ei siinä tietenkään näin suomalaisuuden kannalta mitään erikoista olekaan(täysiä mulkkujahan useimmat suomalaiset todellisuudessa ovat), mutta toivottavasti et ole yllättynyt että en arvosta sinua tai keskiluokkaista sikailuasi ainakaan sen enempää kuin sinä arvostat hippejä. Sinusta ei nimittäin ole tälle maailmalle muuta kuin haittaa. Tajuat sen viimeistään silloin kun jälkeläisesi tappavat toisensa rotanraatojen takia sitten kun ruokaa ei enää riitäkään kaikille yllin kyllin. Mutta tee ihmeessä parhaasi maailman pilaamiseksi, sinun jälkeläisesihän ne korjaavat sinun kylvämääsi satoa. Itse onneksi olen tehnyt sen päätöksen etten mene ainakaan hommaamaan lapsia. Eipähän niiden tarvitse sitten kärsiä kun omat kakarasi toteuttavat isältään oppimaansa agendaa ("kaikkimullehetinyt koska olen teitä parempi koska oon suomalainen perusjamppa!").

Mulukku kirjoitti...

HAHAHA!

Anonyymilta (ei niin yllättäen) se sitten tuli. Juuri tuollaisten idealististen maailmanparantajien kommentteja tällä hainkin. Nyt tuli makeat naurut.

Anonyymi kirjoitti...

huoh...

Anonyymi kirjoitti...

Poltan tupakkaa.
Asun Espoossa.
Ajan joka aamu henkilöautolla Helsingin keskustaan töihin ja illalla pois. Matkasta suurin osa taittuu yksin.

Vitu luuseri :D


Nakkaan paskat poliittiselle korrektiudelle.

Oletpa individualisti :D kasva isoks ja me sitte takas sinne pöndelle elään ideaalielämääs

Anonyymi kirjoitti...

Eläköön yleisönosastokirjoitukset: luin tässä vähän aikaa sitten tekstin siitä miten autolijoiden ei tulisi pysähtyä suojatien eteen odottamaan että jalankulkijat menevät, sillä autan pysäyttäminen ja sitten liikkeellelähtö aiheuttaa niin vallan mahdottomia CO2-päästöjä.

Anonyymi kirjoitti...

ihailen uskontoja
ihailen vasemmistoa

Anonyymi kirjoitti...

Ootko pedofiili?