maanantai 23. kesäkuuta 2008

Tupakkaa Virosta

EU:sta on jotain hyötyäkin ainakin tupakoitsijan kannalta, sillä tupakkaa saa tuoda vapaasti Virosta ehkä jo lokakuussa. Sosialismi- ja terveysterroriministeriö pelkää tietenkin verotulojen menetystä ja on kaavailemassa jo tuontirajoituksia enemmän tai vähemmän pellejen perusteluiden kera.

Jokainen normaaliälyllä varustettu ymmärtää, että kukaan ei lähde hakemaan Virosta tupakkaa, että voisi aloittaa tupakoinnin, vaan sieltä vaivautuvat hakemaan vain ne, jotka ovat jo koukussa. Tupakkaveron nostoa on muulloinkin perusteltu mm. sillä, että nuorilla ei olisi varaa ostaa tupakkaa sekä olettamuksella, että tupakoitsijat vähentäisivät polttamistaan. Tosiasia on kuitenkin se, että nikotiini on heroiiniakin addiktoivampi aine, ja nikotinisti ostaa tupakkaa vaikka viimeisillä rahoillaan, maksoipa se melkein mitä tahansa. Todellisuudessa tupakkaveroa nostetaan ja tuontirajoituksia kaavaillaan vain ja ainoastaan siksi, koska ollaan huolissaan verotulojen menetyksestä. Tupakkavero on budjetoitu tulonlähde, ja koska valistuksella tupakointia on saatu vähennettyä, tuo rahamäärä on kerättävä aina vain pienemmältä porukalta. Olisikin mielenkiintoista nähdä millaiseen verotulopaniikkiin valtio joutuisi, jos sosialismi- ja terveysterrorismivirasto pääsisi tavoitteeseensa ja tupakointi loppuisi kokonaan.

HS.fi:n aivopieremössä oli tietenkin aiheesta "keskustelu". Siellä lyötiin pöytään perinteisiä kortteja kuten se, miten kalliiksi tupakoitsijan sairauksien hoitaminen tulee yhteiskunnalle. Tosiasiassa tupakka on vasta kolmas, sillä alkoholi ja liikalihavuus aiheuttavat enemmän kustannuksia. Tupakoitsija myös todennäköisesti on maksanut keuhkosyöpänsä hoidon veroissaan jo muutenkin etukäteen, eikä kidu ehkä niin kauaa kuin terveysintoilija, joka kituu vanhainkodissa yhteiskunnan varoilla vuosikymmeniä.

Yksi esiintynyt vakiokortti oli myös tupakoitsijoiden "varastama" työaika, vaikka nämä toisten tupakointia kyttäävät todennäköisesti itse varastavat enemmän työaikaa kyttäilemällä, juoruilemalla ja norkoilemalla kahviautomaatilla. Voi olla, että työnteko keskeytyy tupakoinnin ajaksi esimerkiksi tehdastyössä, mutta monissa ammateissa ei. Esimerkiksi minun työvälineeni ovat aivot, jotka eivät jää työpisteelle poistuessani tupakalle. Sen enempää erittelemättä olen tupakalla käydessäni tehnyt vuosien mittaan paljon ajatustyötä, jonka tuloksena on syntynyt tietojärjestelmiä joita valtaosa suomalaisista on tietämättään käyttänyt - todennäköisesti sinäkin, joka tätä luet. Se siitä työajan menetyksestä.

Korostan vielä, etten millään tavalla puolusta tupakointia, sillä 25 vuoden kokemuksella tiedän itsekin, että se on erittäin tyhmää hommaa, enkä todellakaan suosittele kellekään sen aloittamista. Kuitenkin asian ympärillä vellovassa keskustelussa on mopo karannut käsistä aikapäiviä sitten, eikä järkevää keskustelua ole enää mahdollista käydä. Tupakoinnista aiheutuva hajuhaitta on kiistaton, mutta se onkin ainoa sivullisille tuleva konkreettinen haitta, joka sekin on tämän maailman ongelmien joukossa varsin pieni. Ydin on vain se, että kun ihmisillä ei nykyään ole enää oikeita ongelmia ja elämä on tylsää, on suuria ongelmia tehtävä pienistä ongelmista kuten tupakanpoltosta, koiranp*skasta ja "nettirasismista".

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

3 kommenttia:

ämpee kirjoitti...

Tuontia rajoittavalle työryhmälle saattaa tulla eteen yllättäviä vaikeuksia, sillä sain juuri pari kartonkia tupakkaa, jotka oli ostettu ruotsinlaivalta, ja molemmissa varoitustekstit olivat englanniksi.
Kuinka kieltää vain Virosta tulevat tupakat näiden varoitustekstien vääräkielisyyden vuoksi, ja samaan aikaan kuitenkin ruotsinlaivoilta tuotavissa tupakka-askeissa tämä ei sitten toteudu ?
Muutenkin ihmetyttää, miten ruotsinkielinen teksti sitten kelpaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kaikkihan sellainen, joka saattaisi mahdollisesti kansalaisia hyödyttää, kiinnostaa, tai jopa miellyttää, on perinteisesti kaikenlaisilla laeilla/säännöksillä, verotuksella ja yleisellä kukkahattutätivittuilulla pyritty mahdollisimman tehokkaasti tuhoamaan tässä maassa. Tupakointi on vain yksi esimerkki monista. Kenenkään ei pidä missään nimessä saada tuoda EU-lakien mukaisia määriä tupakkaa palatessaan matkaltaan kotimaahan, vaan sekin pitäisi saada jotenkin kiellettyä... idiotismi ei tästä maasta kuole koskaan. Itseänihän tuo ei varsinaisesti kosketa, kun en enää itseäni tupakoitsijana pidä. Johan tässä onkin puoli vuotta kulunut ilman Marlboroa.

Pasi Turunen kirjoitti...

Sanotaanko vaikka näin, että julkisellakin puolella tulisi huomattavasti tolkumpia päätöksiä ja varsinkin lakeja jos immeiset pitäisivät enemmän tuumaustaukoja kahvikupin ja tupakin seurassa eivätkä sähläisi kuula punaisena niinku karkuvasikat.