keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Thorsin korttipakka tyhjenee

Maahanmuuttoministeri pelasi eilen Ylen Aamu-tv:ssä vähemmistökortin epätoivossaan. Tant-Astridille tuntuu olevan käsittämättömän vaikea tunnustaa tosiasia, että hänen epäsuosionsa syy on hänen ajamansa Suomea vahingoittava ja kansalaisten oikeustajun vastainen politiikka, eikä suinkaan hänen vähemmistötaustansa. Ministeri pelasi samalla myös "ajatelkaa edes lapsia" -kortin sanomalla:
Täällä laillisesti oleskelevat on saatava töihin ja yhteiskuntaan mukaan, ja lapsille on annettava yhtäläiset mahdollisuudet.

Aamulehti kirjoitti kaksi päivää sitten kielimuurista ja väänsi rautalankaa. miten kotouttamisen tärkein asia on kielen oppiminen. Onkin aivan väärä tapa palkata kouluihin valtavat määrät ties minkä kielisiä avustajia ja pohtia, miten saataisiin järjestettyä hubbabubbakielistä opetusta. Tärkeämpää olisi saada tulijat oppimaan paikallinen kieli. Ilman sitä ei pärjää jatkossakaan.

Pari päivää sitten Ylen ohjelmassa Tuomas Enbuske käsitteli asiaa "vähemmistöjä ei pidä hyysätä". Loppujen lopuksi ohjelma oli varsin korrekti nimestään huolimatta, mutta se kannattaa katsoa Yle Areenasta mikäli jäi näkemättä. Noin 14 minuutin kohdalla iranilaistaustainen Arman Alizad lausuu jotain sellaista, jonka toivoisin jokaisen maahanmuuttajan tajuavan. Hän kertoo, miten on tavannut paljon ulkomaalaisia, jotka eivät tee mitään muuta kuin valittavat miten kurjaa Suomessa on. Arman toivottaa valittajille hyvää matkaa helvettiin Suomesta, jos ei kelpaa. Kannattaa lukea myös Armanin kolumni City.fi:stä. Suomeen saa tulla puolestani lisää Arman Alizadin kaltaisia maahanmuuttajia. Edellinen lause onkin varmaan täysin käsittämätön suvaitsevaistolaisille, koska suvaitsevaisessa ja tiedostavassa käsitysmaailmassa "halla-aholaiset" joihin minäkin epäilemättä heidän silmissään kuulun, ovat paatuneita rasisteja, jotka eivät siedä ketään muualta tulleita ja haluaisivat kaikki "ulkkikset ulos". En usko, että he kovin pian ymmärtävät sitä, ettei asia näin ole.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Arman on fiksu jätkä! Samalla kannalla olen blogin ylläpitäjän kanssa.

Ja Thorsin pitäisi ymmärtää erota. Suomalaisen politiikan uskottavuus on täysin kadonnut kun tuollaiset mistään mitään ymmärtämättömät, kansasta vieraantuneet tädit istuvat lahonneilla ministerinjakkaroillaan päivästä päivään.

weekendsoldier kirjoitti...

Onko Arman mukana politiikassa? Kannattaisiko tuota ruveta kosiskelemaan Persuihin? Mies puhuu täyttä asiaa.