tiistai 20. tammikuuta 2009

Pelonlietsontaa

Media lietsoo nykyään pelkoja moniin asioihin, ja taustalla tuntuu olevan asenteiden ja mielipiteiden muokkaus, että erilaisille kielloille ja rajoituksille saataisiin yleinen hyväksyntä. Nykyajan demoneita ovat esimerkiksi pedofiilit, joita median antaman kuvan mukaan pomppii esiin joka ainoasta puskasta koko ajan ja jatkuvasti. Siellä suuressa pahassa internetissähän on myös lähinnä pelkkää lapsipornoa ja teinityttöjä vaanivia pedofiilisetiä. Totuushan lienee kuitenkin se, että "namusetiä" on ollut aina, mutta niistä vain uutisoidaan nykyään näyttävämmin. Enkä ole vieläkään törmännyt lapsipornoon, vaikka olen surffannut www:ssä sen alusta asti tuntikausia joka päivä.

Yksi asia jolla pelotellaan, on ilmastonmuutos. Jostain syystä suurimmaksi demoniksi on nostettu liikenne, vaikka todellisuudessa suurin saastuttaja on teollisuus, ja sekin jossain aivan muualla kuin Suomessa. Kaivoin taulukkoon liikenteen päästölukuja Suomesta. 20 vuoden aikana vuodesta 1987 vuoteen 2007 liikenne on lisääntynyt 34250 miljoonasta autokilometristä 53250 miljoonaan autokilometriin vuodessa, eli kasvua on noin 55% (lähde: Tiehallinto). Tieliikenteen päästöille on tapahtunut samanaikaisesti taulukon osoittama kehitys:

tonnia vuodessa
päästötyyppi19872007muutos
hiilimonoksidi (CO)485717208135-57%
hiilivety (HC)67 82224189-64%
typpioksidit (NOx)13254750456-62%
hiukkaset (PM)83302620-68%
metaani (CH4)41981443-66%
rikkidioksidi (SO2)705172-99%
hiilidioksidi (CO2)970000012300000+27%
lähde: VTT

Mikäli päästökehitys suhteutettaisiin ajosuoritteeseen, olisivat pahojen saasteiden vähenemismäärät vieläkin huikeammat ja hiilidioksidimääränkin kasvu paljon pienempi.

Kuolemalla voi aina pelotella. Eikö tunnukin lehti- ja televisiouutisten perusteella siltä, että liikenteessä on turvattomampaa kuin ennen ja itsemurhia, hukkumisia, murhia, tappoja yms. tapahtuu aina vain enemmän? Se on harhaa. Muutamia todellisia kuolinsyylukuja on alla olevassa taulukossa. Suomen väkiluku oli 4938602 henkilöä vuonna 1987 ja 5300484 vuonna 2007, joten kasvua on noin 7.3%. Mikäli taulukon lukemat olisivat suhteutettu vielä väestömäärään, olisivat luvut tässäkin vielä valoisammat.

syy19872007muutos
maaliikennetapaturmat580358-38.3%
vesikuljetustapaturmat10054-46.0%
itsemurhat1366995-27.2%
murha, tappo tms.134116-13.4%
lähde: Tilastokeskus

Liikenneturvallisuus heikkenee koko ajan, lietsoo media, eikö vain? Kirjoitin tästä aikaisemminkin kriittisesti, kun Iltalehdessä oikein poliisikin väitti niin. Todellisuudessa rattijuoppojen määrä on vähentynyt ja henkilövahinko-onnettomuudet teillä ovat vähentyneet huimasti kuluneina vuosikymmeninä.

Sitten ovat tietysti olemassa ne asiat, joista kannattaisi olla oikeasti huolissaan, mutta joista media ei rummuta, vaikka syytä olisi.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Täyttä asiaa!

Anonyymi kirjoitti...

Mitä pedofiiliasta onkin tieteellisesti sorvattu niin seksuaalisesta käyttäytymisestä siinä vain kyse. Tappaminen mm:ssa ei kuulu siihen se on eri asia.

Seksi aiheena on muutenkin jokseenkin tabu ja pedofiiliakin voi olla siitä seurausta myös.
Avoimuus puuttuu, ihmiset on erilaisia ja erilaiset ihmiset pitäisi tappaa eli kaikki siis ihmiset maapallolta.

Ilmastonmuutos, aika itsepäisesti ne vaan asiaa takoo eteenpäin.
Ei voi kuin epäillä että mitä sen takana loppujenlopuksi oikein on.
Ymärrän vielä paikallisen ilman saastumisen mutta koko maapallon ilmaston muutoksen ihmisen aiheuttamana menee vähän yli käsityksen. Se menee monien tunnustettujen ilmastoasiantuntijoiden käsityksen eli mutta silsi vaan ihminen on syy autoineen. Jännä että ilmasto on vaihdellut ennen teollisuuttakin ja keliton aina vaihdelleet, jo malsena 20 vuotta sitten oli talvia jolloin oli vähän lunta, oli helle kesiä jne.

Eräässä ohjelmassa käsiteltiin kriittisesti tätä ilmastonmuutos hömppää jossa tuotiin esiin mm:ssa se miten oli virheellisesti tulkittu kaupungin lämpötiljen nousua. Syy oli asfaltin ja betonin voimakkaassa lisääntymisessä, kaupungissa on aina kuumempaa kuin luonnossa.

T:quakenet #suomilandia