tiistai 2. kesäkuuta 2009

Mikä suomalaisia naisia oikein vaivaa?

Viime aikojen järkyttävät uutiset ovat saaneet Mulukunkin mietteliääksi. Nokialainen hoitaja sai insuliinisurmista elinkautisen. Helsinkiläistä hoitajaa epäillään neljästä murhasta ja seitsemästä murhayrityksestä. Kouvolan käräjäoikeus tuomitsi viime perjantaina 9 vuodeksi vankeuteen naisen, joka surmasi miehensä hukuttamalla. Viime torstaina itähelsinkiläinen nainen pahoinpiteli miestään. Tämän päiväinen Iltalehti kertoi, että Leila Palmu tuomittiin miehensä pahoinpitelyistä. Vasta muutama päivä sitten Juhani Palmu tilitti lehdessä, kuinka hän pelkää väkivaltaista vaimoaan. Tänään uutisoitiin myös mäntyharjulaisnaisesta, joka jätti miehensä palavaan taloon eikä hankkinut apua. Mies kuoli ja nainen sai sakot pelastustoimen laiminlyönnistä. Tuoreessa muistissa on myös useita lapsensurmia. Lapsensurmaaja on useammin nainen kuin mies.

Kannattaa myös lukea turvakoti.net:stä artikkelit Mies väkivallan kohteena sekä Nainen väkivallan tekijänä. Lähes puolet väkivallasta on naisten tekemiä, vaikka uutisoinnista voisi muuta luulla. Asia vain on tabu.

Eräs uutinen kertookin, että naiset ovat nyt onnettomampia kuin 1950-luvulla, vaikka heidän sosiaalinen asemansa ja varakkuutensa on kasvanut. Onko naisten kurjasta asemasta jatkuvasti valittavat feministit ajaneet naiset tähän, vai onko taustalla jotain muuta? Haluaisinkin tietää, onko suomalaisten naisten kansallinen, kenties geneettinen erityispiirre se, että he rutiininomaisesti pahoinpitelevät ja tappavat miehensä, lapsensa ja jopa sivulliset vanhukset?

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

7 kommenttia:

Habahoo kirjoitti...

Mutta eikö olekin mukavaa että yhdessäkään näistä tapauksista ei käytetty JÄREÄÄ käsiasetta tai muutakaan JÄREÄÄ tuliluikkua.

Saatikka että heillä olisi ollut 100 kpl JÄREÄÄ patruunaa taskussa. Silloin se olisi ollut todella vaarallista. Ainakin Ilta-Sodoman mukaan.

Pasi Turunen kirjoitti...

Ihminen mene sekaisin jos sillä on asiat liian hyvin.

Anonyymi kirjoitti...

Jaa.. järeää käsiasetta vai:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sanna_Sillanp%C3%A4%C3%A4

Anonyymi kirjoitti...

hello... hapi blogging... have a nice day! just visiting here....

Anonyymi kirjoitti...

Naiset ovat alkaneet toteuttaa tasa-arvoa?

Hajanaisia ajatuksia kirjoitti...

Hyvä Mulukku

Olet oikeassa. On se kummaa kun nainen väittää miestä väkivaltaiseksi sana eli puhe riittää. Ei tarvita todisteita. Jos nainen kerran niin väittää se on niin. Miehelle pannaan heti valvotut tapaamiset.

Kun nainen tappaa lapsensa isän hän saa viedä lapsensa vankilaan?
Kuinka moni tappajamies saa viedä lapsensa vankilaan? Veikkaan ettei yksikään.

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä on liikaa toivottu, että tasa-arvoistuttaisiin vain hyvässä mielessä.

Naisten väkivalta on mielestäni yhtä tuomittavaa kuin miestenkin.

Ehkä naisten miehiin kohdistamaa väkivaltaa ei kuitenkaan pidetä yhtä vakavana asiana kuin miesten naisiin kohdistamaa, koska mies on yksinkertaisesti keskimäärin puolustautumiskykyisempi (fyysisesti) naista vastaan kuin nainen miestä???