tiistai 3. marraskuuta 2009

Ruuhkamaksu tulee

Eilen saavutettiin kaikkien autonvastustajien multiorgasmi. Helsinki päätti ottaa ruuhkamaksut käyttöön ääninn 8-6. Media ryntäsikin uutisoimaan asiasta. Alla muutama linkki. Vilkaise niitä ja niiden kuvia:

HS: Helsinki kannattaa ruuhkamaksuja

MTV3: Helsinki sanoi "tahdon" ruuhkamaksulle

MTV3: Ruuhkamaksuista iso selvitystyö

HS: Autoliitto: Liikennettä voidaan kehittää ilman ruuhkamaksuja

US: Helsinki sanoi ”tahdon” ruuhkamaksuille

YLE: Helsingin kaupunginhallitus puoltaa ruuhkamaksuja

Löysitkö kuvista mitään yhteistä? Aivan. Kaikissa näyttää olevan ruuhka, koska kuvat on kuvattu siten, että tilanne näyttäisi ruuhkalta. Esimerkiksi ensimmäisen HS:n uutisen kuva on otettu sopivalla polttovälillä siten, että kuvassa olevat noin puolen kilometrin matkalla olevat autot olisivat aivan toisissaan kiinni. MTV3:n uutisen kuva on niin ikään otettu sopivalla polttovälillä ja sen lisäksi vielä tietyömaalta, eli tilapäisesti luodusta ruuhkasta. Jälkimmäisen MTV3:n uutisen kuva on myös otettu samoin. Kuva on nelostieltä Mäntsälän kieppeiltä, usean kymmenen kilometrin päästä Helsingistä, jossa esiintyy jonkinasteisia jonoja kesäperjantaisin. Kuvassa näkyvät muutama kymmenen autoa ovat usean kilometrin matkalla. Sama kuvaustapa esiintyy myös YLE:n uutisessa.

Näin toimii propaganda. Koska ruuhkia ei oikeasti ole, on kaikin keinoin saatava ihmiset uskomaan että niitä olisi. Jo pelkästään termi "ruuhkamaksu" on lähinnä naurettava. Suomalaiseen tapaan asioista ei saa puhua niiden oikeilla nimillä, niin tätäkään ei nimitetä rangaistusveroksi, pääkaupunkiseudun autokateusveroksi tai maailmanparannuslisäveroksi.

Hämmentävintä on, että ruuhkamaksua kannattavat pienituloisten puolella mukamas olevat SDP ja Vasemmistoliitto, kun ruuhkamaksu kuitenkin tulee vaikuttamaan eniten juuri pienituloisiin. Kuten aiemmin olen sanonut, ei kauniaislaista mersumiestä hetkauta mikään ruuhkamaksu pätkän vertaa. HS:n jälkimmäisessä uutisessa sanotaan:
Korkeimmillaan ruuhkamaksu olisi kuusi euroa arkipäivältä eli 1560 euroa vuodessa. Vero lisää suoraan työssäkäyntikustannuksia ja tasaverona se kohdistuu ankarimmin pienituloisiin, Autoliitto huomauttaa. Käytännössä se merkitsee varakkaille mahdollisuutta ostaa sujuvampaa liikennettä.

En ole itse mikään jättituloinen, mutta voin sanoa suoraan, että talouteeni ei tuon suuruinen maksu tule vaikuttamaan yhtään mitenkään, enkä taatusti ole ainoa. Tupakkaankin menee jo lähes saman verran, eikä se ole yhtään missään tuntuva kuluerä. En silti sano, etteikö noille rahoille toki viisaampaakin käyttöä olisi. Kuitenkin säästän omalla autolla liikkumalla joukkoliikenteeseen verrattuna nykyään liki kaksi tuntia päivässä, joten kolme euroa tunnilta siitä on pieni hinta. Optimitilanteessahan työmatka saattaa jopa hieman nopeutua, kun kaiken maailman tulohaasteisten savuttavat kopperot ovat poissa tieltä. Näin ajateltuna ruuhkamaksu voi olla jopa positiivinen asia. Tätä ette, autonvastustajat, varmaankaan halunneet kuulla?

Toinen positiivinen asia joka asiasta saattaisi seurata olisi maalaisautoilijoiden konkreettinen väheneminen. Se sujuvoittaisi liikennettä lisää ja vähentäisi todennäköisesti myös kolareita.

Ahdistavin asia on kuitenkin se, että suurin halu on saada ruuhkamaksun keruusta satelliittipohjainen. On suorastaan pelottava ajatella mitä siitä voi seurata, jos paikannustiedot joutuvat vääriin käsiin. "Oikeissakin" käsissä ne olisivat varsin kyseenalaisia yksilönsuojan kannalta, ja järjestelmä olisi aivan liian helppo jatkossa muuttaa sakotusautomaatiksi, joka tulee aivan varmasti tapahtumaan.

Yhden asian ruuhkamaksu tulee taatusti kohdallani aiheuttamaan. En nimittäin maksun tulon jälkeen enää koskaan aio asioida yhdessäkään Helsingin keskustan liikkeessä. Äkkinäinen voisi ajatella, että tuollainen yhden espoolaispellen temppu ei vaikuta yhtään mitään, mutta olen aivan varma etten ole ainoa. Kun asia tulee näkymään keskustan liike-elämässä, saavat helsinkiläisyrittäjät kiittää vain päättäjiään.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

6 kommenttia:

Habahoo kirjoitti...

Radio suomessa yksi kaveri heitti ehdotuksen miten rahaa voidaan kerätä kepusuomen siltarumpuihin vielä lisää. Laitetaan ruuhkamaksut myös ulosmenoteille. Ai sitä kassan kilinää kun helsinkiläiset demarit, vassarit ja virheät sitten ajavat perjantaisin kotiseudulla oleville kesämökeilleen.

Mulukku kirjoitti...

Eikä pelkästään viikonloppuisin. Kannattaa muistaa, että 60000 helsinkiläistä käy töissä asuinkaupunkinsa ulkopuolella. Mikäli ruuhkamaksu toteutetaan suunnitelmien mukaan kehämallina, maksavat helsinkiläiset myös "tullilinjojen" ylittämisestä päivittäin. Helsingistä ulospäin on melkoinen liikennevirta kaikilla ulosmenoväylillä joka aamu.

Tarhavahti kirjoitti...

Päätin tuon myös omakohtaisestikin: ei siis enää Helsinkiin (ikinä).

Anonyymi kirjoitti...

Itse olen vältellyt helsinkiä jo vuosia, siellä ei ole oikeastaan yhtään sellaista liikettä tms joka olisi ainutlaatuinen, kaikki tavarat mitä olen tarvinnut on saanut ostettua muualta, taikka tilattua netistä. Kerran pari vuodessa on joutunut käymään keskustassa muissa asioissa, ja siinä se sitten onkin.
QPT (pitäkööt tuppukylänsä)

Mulukku kirjoitti...

Hey tagskie, if you don't have any real comments, don't spam it here. Go to http://goatse.fr instead, fuckface.

Kiljuva Jalopeura kirjoitti...

Älä huoli, minä maalaisautoilijana en näillä näkymin aio lopettaa arkipäivittäistä ajamistani Helsinkiin (sikäli kun työpaikka on siellä).

Minua hiukan ihmetyttää, että aiotaankohan GPS-seurantalaitteista tehdä pakollisia varusteita kaikkiin valtakunnan autoihin vai ainoastaan pääkaupunkiseudulla asuvien kinnereihin? Jälkimmäisessä tapauksessa minua kyllä hymyilyttää äänekkäästi.