Kirjoittelutauko teki hyvää. Kaikkea on tapahtunut, josta olisi voinut avautua, mutta aloitan nyt taas pehmeästi numeroiden pyörittelyllä. Tässä vähän miettimistä kesäiseen päivään:
Tekniikka & Talous kertoo, että ylipaino aiheuttaa Suomessa vuosittain noin 300 miljoonan euron ylimääräiset kustannukset suomalaiselle terveydenhoidolle.
Päihdelinkki kertoo, että Suomen terveydenhuollolle aiheutuu tupakasta vuosittain 85–100 miljoonan euron kustannukset, mikä on noin 1,8–2,1 prosenttia kaikista terveydenhuollon menoista.
Valtioneuvoston talousarvioesityksessä 2010 on budjetoitu tupakkaveron tuotoksi 682 miljoonaa euroa vuodelle 2010.
Siispä lyhyt yhteenveto: Tupakkavero kattaa seitsenkertaisesti tupakoinnista aiheutuvat terveydenhuollon kustannukset tai vaihtoehtoisesti tupakkavero kattaa tupakoinnin kustannukset, ylipainon kustannukset ja vielä jää kolmisen sataa miljoonaa yli käytettäväksi johonkin muuhun. On tosin totta, että monet tupakoitsijat ovat myös ylipainoisia, joten asia ei ole aivan suoraviivainen. Silti tämä väkisinkin tekee mietteliääksi.
Ai niin. Lihavuus vaikeuttaa sänkypuuhia. Niin tosin väittävät tupakankin tekevän vanhemmiten.
torstai 5. elokuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Tervetuloa takaisin & kiitos antamistasi tiedoista. Heti kommentin lähettämisen jälkeen lähden takapihalle ja pistän kessun palamaan. Hyvällä omatunnolla.
Tällaiset arkipäiväiset huomiot valtion holtittomasta verojen käyttämisestä ovat merkittäviä.
Olin sen verran laiska, etten viitsinyt tarkastaa miten linkkaamasi kustannukset on tällä kertaa laskettu. Olen aiemmin todennut, että terveydenhuollon viranomaiset laskevat epäterveellisten elämäntapojen terveydenhuollolle aiheuttamat kustannukset aivan väärin.
He laskevat esimerkiksi tupakoijien kustannuksiksi tupakkasairauksien hoitokustannukset. Oikea tapa laskea olisi tietysti elinaikaiset hoitokustannukset verrattuna savuttomaan. Tupakoijien lyhyemmän elämän takia he eivät ehdi rasittaa terveydenhuoltoa kuten savuttomat.
Eräs Tiede-lehdessä pari vuotta sitten julkaistu tutkimus kertoi, että tupakoivat tulevat terveydenhuololle noin 25% halvemmiksi verrattuna savuttomiin ja ylipainoiset noin 15% halvemmiksi kuin normaalipainoiset.
Matti Vanhanenkin mainitsi jossain puheessaan tämän tutkimuksen tuloksen tupakoinnin osalta ja totesi silti perään, että tupakkapolitiikkaa ei muuteta.
Jaska, tuostahan oli tosiaan juttua lehdissä keväällä.
Kaivamieni lukujen perusteella en kyllä itse tule ottamaan enää sanaakaan tupakkavalitusta vastaan yhdeltäkään ylipainoiselta. Käykööt lenkillä ja sitten kun ovat normaalimitoissa, saa tulla vasta kitisemään.
Lähetä kommentti