keskiviikko 23. tammikuuta 2008

Parveketupakoinnista

Minulla on yli 25 vuoden henkilökohtainen kokemus tupakoinnista. Se on tyhmää sekä itselleni että muille. En puolusta tupakointia itsessään, mutta tupakan ympärillä vellovaa holhoamista ja hysteriaa en jaksa ymmärtää. Asian ympärillä vellovissa keskusteluissa mopo on karannut käsistä jo aikoja sitten. Maassamme on olemassa monia ihan oikeitakin ongelmia, mutta suomalaiset valittavat tapansa mukaan eniten tupakanpoltosta ja koiranpaskasta. Joskus olen jopa harkinnut lopettamista, mutta nykyinen hysteria luo eräänaisen "ähäkutti, poltanpas perkele kiusallanikin" -vastareaktion.

Parveketupakoinnista käytiin oikeutta, ja odotetusti Korkein oikeus hyväksyi parveketupakoinnin. Koska päätös oli "väärä", piti heti ruveta toimenpiteisiin ja esittää yhden tuomareista olevan jäävi. Asiaa myös pohdittiin KKO:ssa. Jatkossa saanemme seurata, kuinka käy. Ennustan, että asiasta käydään oikeutta vielä uudelleen. Itse totean tähän vain sen, että aion jatkossakin tupakoida omistamani kiinteistön parvekkeella ja piha-alueella, ja sitä ei tule minulta kukaan estämään. Mikäli joku tulee asiasta valittamaan, hän saa suorittaa valittamisen tontinrajan ulkopuolelta. Sisätiloissa en kuitenkaan polta missään.

Helsingin Sanomien uutiskeskustelussa oli muutamia kirjoittajia, joiden suorastaan uskonnollinen hurmos tupakkaa vastaan meni jo huvittavuuden puolelle. Ihmettelen, kuinka köyhä ihmisen elämän sisällön pitää olla, että ottaa elämäntehtäväkseen tupakan vastustamisen. Suosittelisin heitä hankkimaan sellaisia harrastuksia, jotka eivät saa jatkuvasti pahalle mielelle. Tästä oli äskettäin myös mielenkiintoinen jakso YLE Teeman Valtakunnan valittajissa. Valitettavasti tuota ei taida olla YLE Areenassa katsottavissa.

Evvk-wiki kiteyttää tupakkahysterian sarkasmin keinoin seuraavasti:
Tupakka on pahin Suomessa tunnettu ympäristömyrkky. Jokainen savuke saastuttaa jotakuinkin yhtä paljon kuin seitsemän hiilivoimalaa. Tupakka saa sille allergisen yskimään jopa pelkän puolen kilometrin päästä tapahtuneen näköhavainnon perusteella. Tupakan käyttäjät ovatkin oikeutetusti nykyisessä suomalaisessa yhteiskuntajärjestelmässä alinta pohjasakkaa, jolla ei ole mitään kansalaisoikeuksia. Tupakka on erittäin addiktiivinen aine, ja parhaita neuvoja addiktiosta eroon pääsemiseksi saa niiltä, jotka eivät ole koskaan tupakkaa itse käyttäneet.

Tuohonpa ei ole enää lisättävää.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

Ei kommentteja: