perjantai 16. tammikuuta 2009

Ministereiden aivopieruja

Tällä viikolla Suomen ministerit ovat taas "loistaneet". Maanantaina maahanmuuttoministeri Astrid Thors (r.) sanoi haluavansa yritykset mukaan kouluttamaan maahanmuuttajia. Kun valtion toimenpiteiden takia maahan on tullut huonosti työllistyvää ainesta, haluaisi hän maksattaa tämän yrityksillä ja asettaa yrityksille lisää velvoitteita entisten lisäksi. Muutkin hänen lausumansa olivat entisten kanssa linjassa, kuten se että hän ottaa kritiikin "tukevana kannanottona". Ilmeisesti hän ei ymmärrä koko kritiikkiä, tai ei ainakaan halua ymmärtää. Rahaa Thors on vaatimassa, mutta tietenkään ei halua puhua summista mitään, ettei paljastuisi paljonko tähän hulluuteen sitä tungetaan. Kuitenkin HS:n uutisessa sanotaan, että eduskunnan kaikki valiokunnat ovat taputtaneet Thorsin selonteolle karvaisia käsiään ja julistaneet, että rahasta se ei saa jäädä kiinni.

Keskiviikkona Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) varoitti puolueita rasismin lietsomisesta. Vanhanen leimasi melko suoraan perussuomalaiset rasisteiksi ja ilmaisi, että kansa on viimeksikin äänestänyt väärin lausumalla:
"Äänestäjillä ei saa olla sellaista illuusiota, että he voivat ilmaista ulkomaalaisvihamielisyytensä vaaleissa äänestämällä esimerkiksi perussuomalaisia"

On aivan käsittämätöntä, että pääministeri päästelee suustaan tuollaista. Demokratia ei ilmeisesti kelpaa Vanhaselle. Hänen lausunnoistaan käy myös selvästi ilmi se, ettei hän ole lainkaan selvillä siitä mistä ja miten keskustelua käydään. Tämä koko Vanhasen höpötys on mitä suurimmalla todennäköisyydellä lähtöisin "Halla-aho-kohusta", ja on ilmeisen selvää, ettei hän ainakaan ole lukenut Jussi Halla-ahon kirjoituksia lainkaan eikä ole selvillä niiden todellisesta sisällöstä.

Niin ikään keskiviikkona asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok) ilmaisi haluavansa kiinteistöveroon porrastuksen energiatehokkuuden mukaan. Olen jo pitkään miettinyt, että onko Vapaavuori lainkaan oikeassa puolueessa. Aina kun hän sanoo jotain julkisuudessa, se on niin voimakkaasti vihertävää, että olen miettinyt onko hän piilovihreä, vaiko vain vihreiden lobbaama? Toisaalta taas tällainen progression moninkertaistaminen kuten tämäkin lausuma, tuntuu varsin vasemmistolaiselta idealta. Olen monta kertaa miettinyt Vapaavuoren vihamielisyyttä etenkin omakotiasumista kohtaan ja olenkin saanut sellaisen käsityksen, että Vapaavuori haluaisi kaikkien asuvan kaupungin vuokrakerrostalossa sosialidemokraattisen samalla tavalla ahtaasti ja vaatimattomasti. Tuoksahtaa vihertävältä demarilta minun nenääni.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin hännysteli Vanhasen maanantaista lausumaa ja ajoi puolueensa agendaa ehdottamalla puolueille yhteistä rasisminvastaista julkilausumaa. Wallin kaavaili että:
"Julkilausumassa puolueet ilmoittaisivat, etteivät ne hyväksy ehdokkaidensa tai muiden puolueaktiivien julkisesti levittävän muukalaisvihamielisiä mielipiteitä"

Tämähän on sinänsä jonninjoutavaa jorinaa, sillä yksikään puolue (joitain marginaalisia lukuunottamatta) ei ole tähänkään mennessä muukalaisvihamielisiä mielipiteitä levittänyt. Ilmeisesti Wallin myös ajattelee tässä perussuomalaisia. Hänellekin on ilmeisesti liian vaikea ymmärtää, että nykyisen ja suunnitellun maahanmuuttopolitiikan kritisointi ei ole muukalaisvihamielisyyttä tai rasismia.

Torstaina uutisoitiin, että kansanedustaja Hanna-Leena Hemming haluaa sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän vaihtoon. Hyvä vaatimus Hemmingiltä, sillä Hyssälä on osoittanut järkyttävää epäpätevyyttä Lääkelaitoksen alueellistamisessa. Lääkelaitoksen ylijohtaja Hannes Wahlroos erosi, koska hän omien sanojensa mukaan katsoi Lääkelaitoksen olevan elämäntyönsä, eikä voinut hyväksyä päätöstä. Hyssälä ei ollut ottanut muutenkaan asioista selvää, ja näyttää siltä että Lääkelaitoksen Helsingin toimipisteestä maksettaisiin sopimusten takia miljoonavuokraa monta vuotta eteenpäin, vaikka Lääkelaitos olisikin Kuopiossa. Se aiheuttaisi valtiolle jopa 10 miljoonan tappiot. Mitäs pienistä, sillä Keskustan Timo Kalli kiiruhti jo lyttäämään Hemmingin vaatimuksen, ja kertoi Hyssälän nauttivan sataprosenttista luottamusta Keskustan eduskuntaryhmässä. Kuinkas muutenkaan, sillä Keskustahan on tunnetusti Suomen voimakkaimpia hyvävelijärjestöjä.

Tällaiset ihmiset asioitamme ajavat. Miettikää sitä ensi kerralla äänestyskopissa.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

1 kommentti:

Snowsoul kirjoitti...

On kylla surullista mihin eurooppa ja Suomi on ajautumassa. Olen tallahetkella ulkomailla ja valista tuntuu etta kehtaako sinne tulla enaa takaisin, kun eduskuntaa tayttaa laumma suvaitsevaisia, samaa mantraa hokevia papukaijoja. Toivottavasti nyt tarpeeton demonisointi lopetetaan pian, olisi aika oikealle ja hedelmalliselle keskustelulle.