Mittaushistorian joulukuun lumiennätys lyötiin Helsingissä. Tämä on iloinen asia, ja on tietenkin vihreiden ansiota. Missään muualla Suomessa ei kaupunginvaltuustossa ole niin paljoa vihreitä kuin Helsingissä, ja koska vihreät vastustavat ilmastonlämpenemistä niin voimallisesti, tulee Helsinkiin myös eniten lunta.
Onnea jälleen Helsinki. Äänestäkää lisää vihreitä valtuustoon, niin talvet pysyvät kunnollisina eivätkä lumettomina. Myöhemmin voitte sitten luopua tietullisuunnitelmista, ja tehdä lumesta muurin Helsingin ympärille, etteivät maalaiset pääse sinne. Älkää kuitenkaan vielä pitäkö kiirettä, vaan odottakaa että loputkin hyvät veronmaksajat ensin pakenevat pois, että saatte enemmän tilaa afrikkalaisille sekä romanialaisille. Kaupunginjohtaja Pajunen on ennustanut, että jonkin ajan päästä maahanmuuttajien osuus on 25% helsinkiläisistä. Saatte kaupungistanne aidon onnelan sitten, kun siellä asuu ainoastaan vihreitä ja maahanmuuttajia. Terveisiä myös apulaiskaupunginjohtaja Saurille. Hienosti hoituvat lumityöt, eli eivät mitenkään. Ei teille turhaan makseta kymppitonnia kuukaudessa helsinkiläisten verorahoista.
maanantai 20. joulukuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
http://www.tekniikkatalous.fi/viihde/veijo/article548008.ece
Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri on päättänyt, että Esplanadit kavennetaan yksikaistaisiksi. Hänen puolueensa on samaan aikaan päättänyt, ettei Helsinki rakenna autoille tunnelia keskustan ali.
Yhdessä nuo päätökset tukkivat poikittaisliikenteen pääkaupungissa. Kun ihmiset eivät enää pääse töihin eivätkä töistä kotiin, ollaan kai sitten vihreiden ihannemaailmassa, jossa kansantalouden kasvu ensin pysähtyy ja lähtee sitten syöksykierteeseen.
Apulaiskaupunginjohtajan vieraantumista tosielämästä kuvaa myös hänen lausuntonsa katujen lumiongelmasta. Ei kuulemma pitäisi tulla omalla autolla pariin viikkoon töihin, jotta kadut saadaan puhdistetuksi.
***
Sillä lailla.
Kyllä tuo huvittaisi jos hirvittäisi, kun Hesan poliitikot käyttäytyy kuin kurittomat kakarat ja näyttää keskisormea joka suuntaan. Siinähän vittu funtsivat mitä tekevät, kun tuo maaginen 25%:n rajapyykki varastetaan kun mamut kulkevat sen ohitse.
Rakkaat tosisuomalaiset ja ihmisoikeuksien perään poraajat
Muistakaamme vielä laajemmin että "puolusta kristittyjä" defend christians all over the world.
Uskonnoista pitänee voida keskustella ilman jihadistien uhkailuja? Tai heidän edustajiensa ammattikiihottujien syytteitä? http://kielletytsivut.blogspot.com/ syytä muistaa islamin todelliset vaino-ongelmat kristityille. Joten jos Egyptin vanhimman uskonnon koptien määrä on levottomuuksien jälkeen vähentynyt 50% niin eikö silloin ole selkeä näyttö missä mennään? ... Joten Timo Soini presidentiksi .. ja taikauskonnoille seis komento!
Seppo Lehto islam- ja maahanmuuttokriitikko
bagless vacuum [http://www.dirtdevilbaglessvacuum.com] will help get these stains from the tough to wash ground.Also, dust devil substitute areas [http://dirtdevilbaglessvacuum.com/Dirt-Devil-Replacement-Parts.html ] can be a great benefit to own at the same time.
All You Necessary to Find out about Dust Collector Bags and Methods
In case you have lately purchased a dust collector system, you may be quite enthusiastic about dust collector bags obviously. The system itself will typically include a filter cleaning technique by using a built in blower, a dust filter and also some sort of dust removing technique or dust collection technique. That is what makes it non-comparable to air cleaners; the latter will usually use filters which can be disposable to acquire rid from the frustrating dust particles.Generally, you may locate a dust selection technique in areas which are dusty, (naturally!) This might contain woodworking outlets and in addition commercial ones exactly where there will be considered a lot of dust and shavings and similar to the vacuum cleaner will operate within a home, bmw scanner the method will vacuum up undesired dust particles together with the use of a motor that is certainly fastened and in the identical way the dust and garbage will perform its way by way of the vacuum cleaner, the unwelcome dust is collected inside a receptacle which http://www.myobdscanner.com/benz-bmw-diagnostic-tool/gt1-auto-scanner-for-bmw need to then be removed and cleaned out.This is where the dust collector bags occur in handy. They may be virtually equivalent to normal bags but are made from particular supplies which might be intended to each absorb and gather the unwanted dust particles. The bags make it simpler about the device along with the operator since the bag might be taken off, changed and thrown away while an inbuilt receptacle will need upkeep and regular cleaning to be sure correct maintenance.Now, with regards to the bags themselves, it tends to make feeling to get very good good quality bags from a brand name manufacturer to be sure which they do the job that they are meant to
Lähetä kommentti