maanantai 17. marraskuuta 2008

Autonvihaajan painajainen

Moottori-lehti julkaisi taannoin artikkelin, jossa oli laskeskeltu eri liikennevälineiden päästöjä. Joillekin saattoi toki tulla yllätyksenä, että raitiovaunukin oikeasti tuottaa päästöjä, sillä se sähkö ei tule ajolankaan taikuudella, vaan voimalasta. Myönnän, että lukuja oli säädetty ottamalla esimerkkiin mahdollisimman pienipäästöinen auto, joita kaikki autot eivät suinkaan ole, mutta kuitenkin se murtaa tehokkaasti myytin joukkoliikenteen pienemmistä päästöistä henkilöautoihin nähden. Jutussa ei edes pohdita kuinka paljon diesel-bussit oksentavat typen oksideja ja pienhiukkasia. Se olisi jo eri tarina. Myönnän senkin, että raitiovaunu on erittäin näppärä kulkuväline Helsingissä lyhyillä väleillä, mutta kun esimerkiksi minulla on lähimmälle raitiovaunupysäkille liki 30 kilometriä, en oikein voi sellaista hyödyntää.

Bensan hinta on alimmillaan kahteen vuoteen. Dieseliä saa parhaillaan jo alle eurolla. Tämä tietenkin saa autonvihaajat kuvittelemaan, että ajot lisääntyvät. Ainakaan omalla kohdallani hinnalla ei ole yhtään minkäänlaista vaikutusta, koska en aja turhaan. En vähentänyt ajojani silloin kun bensa maksoi 1,60 euroa, enkä lisää nyt kun se maksaa alle 1,20 euroa. Kovin paljoa bensiini ei tuosta enää voi halventua, sillä hinnan verorakenteen vuoksi se maksaa yli 90 senttiä litralta, vaikka raaka-aine olisi ilmaista. Iltalehdessä on kysely, jossa kysytään että lisääkö halventunut bensiini autoiluasi. Tätä kirjoitettaessa 88% vastaajista on vastannut, ettei lisää. Ääniä on reilut 9000 kpl.

Iltalehti kirjoittaa myös katumaastureista ja on kaivanut esiin faktatietoa, jolla osoitetaan että katumaasturi on mainettaan parempi. Vaikka Helsingin vihreiden mielestä espoolaiset katumaasturit ovatkin saaneet aikaan ilmastonmuutoksen, todetaan jutussa että moni tavallinen henkilöauto päästelee enemmän kuin useat katumaasturit. Omakin henkilöautoni on päästöiltään suurempi kuin pienipäästöisimmät katumaasturit. Arvelen, että vihreät todellakin menettävät yöunensa tai sitten näkevät painajaisia jutun tiimoilta. Uutisen keskustelussa ainakin on kateellisten surkuhupaisaa ininää vaikka kuinka.

Sörnäisten satama muuttaa Vuosaareen 24.11. Se poistaa merkittävästi "ruuhkia". Tämä on omiaan pudottamaan pohjaa ruuhkamaksuilta, joka sekin varmasti vaikuttaa helsinkiläisten autonvihaajien unenlaatuun. Autoliikenne kantakaupunkiinhan ei ole lisääntynyt vuosikymmeniin, ja nyt se vähenee entisestään, kun osa rekoista poistuu.

Huomenna sataa lunta tai räntää koko maassa. Pelti kolisee varmasti taas Etelä-Suomessa kuten muuallakin. Pääsevätpähän taas maaseudun tietäjätkin luennoimaan nettipalstoille, miten helsinkiläiset eivät osaa ajaa. Niinpä niin.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

6 kommenttia:

weekendsoldier kirjoitti...

Odotettavissa tänään: Lunta tai räntää ja viherpiipertäjien paskahalvauksia ja itkupotkuraivareita;)

Anonyymi kirjoitti...

Moottori-lehdessä on aikaisemminkin ollut todella napakoita mielipide- ja pääkirjoituksia sekä muita huolellisesti laadittuja artikkeleita. Kovimmin tykittää Autoliiton puheenjohtaja. Myös moottorin naispuolisella päätoimittajalla on usein tärkeää asiaa viher.....lle.

Anonyymi kirjoitti...

Simonen näki asian hieman eritavalla: http://tuukkasimonen.blogspot.com/2008/11/autoliiton-propagandaa-shkll.html

Suht asiallinen kirjoitus häneltäkin. Hän arvostelee Moottori-lehden jutussa vähäpäästöisen vertailuauton lisäksi sitä, että sähköntuotannon päästöt ovat Helsingin Energian mukaan.

Mulukku kirjoitti...

Jaska,

Olin kyllä lukenut Simosen jutun, jossa olikin paljon ihan asiaa. Kuitenkin raitiovaunun hehkuttaminen ilmastonmuutosvaikuttajana on melko hullua, koska raitiovaunuverkosto Suomessa palvelee varsin pientä osaa väestöstä, puhumattakaan koko maailmasta. Raitiovaunu todellakin on vähäpäästöinen väline, mutta kun se on harvoin vaihtoehto.

Helsingin keskustan ilmanlaatua huonontavat muuten pahemmin diesel-bussit sekä kuorma-autot, kuin henkilöautot. Taannoisen bussilakon aikana ilmanlaatu koheni huomattavasti. Sen sijaan autoton päivä ei ole vaikuttanut siihen mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Muutenkin (kuin näiden raitiovanujen osalta) pitäis aina miettiä kaikkien ympäristö-/ilmastotoimien haittojen ja hyötyjen suhdetta.

Liian usen on näitä "kaikki mahdollinen on tehtävä..." -kommentteja.

Anonyymi kirjoitti...

Polttoaine maksaisi noin 76 senttiä jos itse bensiini olisi ilmaista ja jäljellä vain verot. Tuossa wikipedian laskelmassa on mukana oletetusta 1,22e arvonlisäverottomasta hinnasta kannetut arvonlisäverot kun taas ne pitäisi kantaa 0,6e hinnasta (polttoainevero + lisävero + huoltovarmuusmaksu) (0,5779€ + 0,0423€ + 0,0068€)*1,22 = 0,76494€. Tosin jos tarkotit spekuloinnillasi raaka-aineen ilmaisuudelle öljyntynnyrin hintaa ja siihen päälle jalostajan profitit niin sillon voisi nousta korkeammaksi.