Kampin liikenne ruuhkautui pahoin maanantaina. Busseja ohjattiin uusille reiteille ja Fredrikinkatu muutettiin kaksisuuntaiseksi joukkoliikenteelle. HS:n jutussa ja etenkin sitä seuranneessa keskustelussa syyllistettiin tavalliseen helsinkiläiseen viherpiperrystapaan espoolaisia yksityisautoilijoita ja annetaan ymmärtää, että espoolaisten yksityisautojen määrä olisi lisääntynyt ja aiheuttanut ruuhkia. Olipa vielä saatu yksi bussikuski vaatimaan yksityisautoilun kieltämistä Kampin alueelta kokonaan. Haiskahtaa erittäin voimakkaasti tietoiselta vihertävältä mielipiteenmuokkaukselta.
Todelliset syyt olivat kuitenkin ne, että Rautatiekadun länsipää on joulukuun lopulle saakka pois käytöstä ja Ruoholahdenkadulla oli kaukolämpötyön takia toinen kaista pois käytöstä, joka tukki Ruoholahdenkadun niin pahasti, että se säteili aina Runeberginkadun liikenneympyrän taakse saakka, kuten se on tehnyt jo pitkään. Lisäksi ihmiset olivat ehkä jossain määrin hämmentyneitä uusista liikennejärjestelyistä etenkin Fredrikinkadulla. Vietin itsekin yli 20 minuuttia välillä Simonkatu-Länsiväylä. Kotimatkani oli tästä huolimatta parikymmentä minuuttia nopeampi kuin mitä se joukkoliikennettä käyttäen olisi, puhumattakaan oman auton mukavuudesta verrattuna ruuhkabussin "mukavuuteen" siitäkin huolimatta, että matka eteni hitaasti, mutta se on toinen tarina se.
Tavalliseen tapaan uutiskeskustelussa unohtui monta faktaa ja koko asiaan suhtauduttiin enemmän tunteella kuin järjellä. On totta, ettei automäärä Helsingin keskustassa ole lisääntynyt pariinkymmeneen vuoteen. Se automäärä on ennenkin sinne mahtunut, kun liikennejärjestelyt ovat olleet järkevämmät ja kadut käytössä eikä kaivantoina, joka tosin onkin kesäisin vuosisatainen perinne Helsingissä. On myös tosiasia, että Helsingin keskustassa autoilevista vain pieni osa on espoolaisia. Espoolaiset tuntuvat vain olevan monelle helsinkiläiselle punainen vaate, jonka syystä minulla on omat epäilykseni. Keskustan alueella asuvilla helsinkiläisilä on itsellään 40000 autoa, joista suurimmalla osalla ajetaan joka päivä. Autoja on helsinkiläisillä kaiken kaikkiaan yli neljännesmiljoona, joten siinä ei muutama espoolaisauto tunnu oikeasti missään. Olen ennenkin ihmetellyt sitä, että miksi ihmeessä niitä onkin 251445 kappaletta, kun autoilua vastustavien helsinkiläisten mielestä autoa ei kuulemma Helsingissä lainkaan tarvitse.
Kuinkas sitten kävikään. Tänään Ruoholahdenkadun toinenkin kaista oli avattu liikenteelle, ja Kampissa ei ollut yhtään minkäänlaista ruuhkaa, vaan ajoin itsekin hieman klo 17 jälkeen Simonkadulta Kansakoulunkadun, Malminrinteen ja Ruoholahdenkadun kautta muutamassa minuutissa Länsiväylälle. Tilanne helpottaa ennestään joulukuun puolivälin jälkeen, kun Rautatiekadun länsipää avataan jälleen liikenteelle.
tiistai 4. marraskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Äläpä Mulukku kritisoi kaikkia meitä helsinkiläisiä. En ole pyytänyt vihervasemmistoa terrorisoimaan yksityisautoilua ja kannatan keskustatunnelia. Hesarin vääristynyt maailmankatsomus on meidän kaikkien tiedossa, joten siihen propagandaan tarttuminen on vähän kuin pyörätuolipotilaan potkiminen.
Älä anonyymi hyvä käsitä väärin. En kritisoi kaikkia teitä helsinkiläisiä, olenhan itsekin entinen helsinkiläinen. Kritisoin vain sitä ituhippisakkia, joka tuntuu olevan kovin äänekäs ja suuri ryhmä siellä.
Mulukku,
Hyvä kirjoitus!
Olen pari kertaa seissyt mulukku otsassa siinä mainitsemasi Ruoholahden sumpussa ja ihmetellyt miten asiat saadaan liikenteessä pienillä virheillä sekaisin. Toiseksi on hieman ihmetyttänyt olisiko kuitenkin fiksua maksaa hieman ylityökorvauksia ja saada kaukolämpötyöt tehtyä nopeammin kuin seisottaa tuhansia ihmisiä joka päivä autoissaan tai busseissa.
Sen verran täytyy tosin kehua itseäni, että löysin varsin nopeasti lääkkeen eli ajoin Lapinlahdenkatua Kampin tunnelin suulle josta sitten käännyin bussien perään Ruoholahteen. Näin pääsin pitkälti ohittamaan mainitun sumpun...
Suurta huvitusta on tosiaan herättänyt myös minussa, että koko soppa hävisi heti kun se toinenkin kaista otettiin taas käyttöön.
ML
Lähetä kommentti