maanantai 20. joulukuuta 2010

Lumiennätys

Mittaushistorian joulukuun lumiennätys lyötiin Helsingissä. Tämä on iloinen asia, ja on tietenkin vihreiden ansiota. Missään muualla Suomessa ei kaupunginvaltuustossa ole niin paljoa vihreitä kuin Helsingissä, ja koska vihreät vastustavat ilmastonlämpenemistä niin voimallisesti, tulee Helsinkiin myös eniten lunta.

Onnea jälleen Helsinki. Äänestäkää lisää vihreitä valtuustoon, niin talvet pysyvät kunnollisina eivätkä lumettomina. Myöhemmin voitte sitten luopua tietullisuunnitelmista, ja tehdä lumesta muurin Helsingin ympärille, etteivät maalaiset pääse sinne. Älkää kuitenkaan vielä pitäkö kiirettä, vaan odottakaa että loputkin hyvät veronmaksajat ensin pakenevat pois, että saatte enemmän tilaa afrikkalaisille sekä romanialaisille. Kaupunginjohtaja Pajunen on ennustanut, että jonkin ajan päästä maahanmuuttajien osuus on 25% helsinkiläisistä. Saatte kaupungistanne aidon onnelan sitten, kun siellä asuu ainoastaan vihreitä ja maahanmuuttajia. Terveisiä myös apulaiskaupunginjohtaja Saurille. Hienosti hoituvat lumityöt, eli eivät mitenkään. Ei teille turhaan makseta kymppitonnia kuukaudessa helsinkiläisten verorahoista.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Ilmastokokoukset tehokkaita

Viime talvi jäi muistiin harvinaisen lumisena ja ennätyksellisistä pakkasjaksoistaan. Se oli tietenkin Kööpenhaminan ilmastokokouksen ansiota. Tänä vuonna pidettiin ilmastokokous Cancunissa, ja se vaikuttaa olleen vielä tehokkaampi. Eurooppa ja Pohjois-Amerikka saavat nauttia talvesta, jossa kaikki ennätykset lyödään. Otetaan tähän esimerkkiuutisia vaikka Iltalehdestä:

1.12. Harvinaisen kylmä marraskuu
1.12. Tukholma odottaa kylmintä säätä 100 vuoteen
7.12. Ennätysmäärä lunta Helsingissä
13.12. Talvimyrskyt koettelevat Yhdysvaltain Keskilänttä
15.12. Kanadan armeija pelasti autoilijoita lumimyrskystä
15.12. Raju talvi riesana Yhdysvalloissakin
17.12. Ennätyskylmä alkutalvi myös Ruotsissa
17.12. Lumi aiheuttaa yhä ongelmia Ruotsissa
17.12. Lunta satoi jopa Venetsiassa
18.12. Arktiset olot piinaavat Britanniaa
18.12. Lumi ja pakkanen hyydyttivät liikenteen Euroopassa
19.12. Etelään jopa 20 senttiä lunta
19.12. Ruotsissakin pyryttää: Puoli metriä lunta
19.12. Euroopan lentoliikenne takkuaa edelleen

Mutta ilmasto lämpenee! Ihan varmasti lämpenee! Lämpenee se!
Muistakaa maksaa kaikki aneet, niin maailma pelastuu!


Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

maanantai 13. joulukuuta 2010

Helsinki snowmageddon

Kuten uutisista on luettu, Helsingissä ollaan pulassa lumen kanssa. Noin kolmessa viikossa lunta on tullut enemmän kuin monena vuonna koko talvena. Tämä on aiheuttanut monenlaista polemiikkia, ja asia on monivivahteinen. Maalaisten ja pienempien kaupunkien asukkaiden kommentit ovat huvittavia, koska he eivät ymmärrä kokonaiskuvaa. Helsingissä on noin 1400 km tietä ja katua, pinta-alana noin 19,2 km2. Lisäksi etenkin kantakaupunki on niin tiiviisti rakennettu, ettei lumelle yksinkertaisesti ole tilaa. Pikkukylässä on huomattavasti helpompi toimia, koska sen ainoan kadun lumi voidaan aurata viereiselle pellolle.

Helsingissä oli kesäkuun lopussa TraFi:n tietojen mukaan 264197 autoa. Automäärä on karkeasti sama kuin Lapin, Kainuun ja Pohjois-Karjalan automäärät yhteensä. Kun ne autot ovat parkissa katujen varsilla ja parkkipaikoilla ja siihen lisänä ulkopaikkakuntalaiset autot, lienee sanomattakin selvää ettei lumenpoisto ole helppoa. Koko pääkaupunkiseudulla on noin puoli miljoonaa autoa, joka on enemmän kuin Lapin, Kainuun, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan autot yhteensä.

Perimmäinen syy ei kuitenkaan ole edellämainittu yksin. Paljon suurempi syy on vihreän politiikan, sillä Helsingissä asiasta vastaa apulaiskaupunginjohtaja, vihreä poliitikko, entinen radiojuontaja ja psykologi Pekka Sauri. Hän on tietenkin alun perin uskonut toisten vihreiden "asiantuntijoiden" lausuntoihin, ettei Etelä-Suomessa enää ilmastonmuutoksen takia lunta nähdä. Näinhän ovat sanoneet esimerkiksi Oras Tynkkynen vuonna 2000 sekä Heidi Hautala 2009. Siksi tätä ennen lunta ei ole merkittävästi pois aurattu, ja Helsinki on kuin kynnöspeltoa.

Eilen sunnuntaina Sauri ja kaupungininsinööri Raimo K. Saarinen kiersivät lauantaina eri puolilla kaupunkia tutustumassa lumen aiheuttamiin ongelmiin erityisesti liikenteelle. "Sauri sanoi tiedottavansa sunnuntaina kaupungin erityistoimista.". Ja mikä oli sitten erityistoimien tärkein kohta? Saurin mahtava ja aivan käsittämättömän yllättävä innovaatio: Kuskataan lumet pois! Onnea Helsinki. Teillä on aivan ylivertainen nero apulaiskaupunginjohtaja. Ei Saurille turhaan kymppitonnin liksaa makseta.

Eikä se siihen jää. Helsinkiläinen asuntoministeri, varkaana, pahoinpitelijänä ja rattijuoppona kannuksensa hankkinut Jan Vapaavuori (kok), kerkesi jo ilkkumaan Saurille blogissaan samasta asiasta kuin minäkin tuossa edellä. Erona oli vain se, että hän ilkkui Saurin olevan ilmastonmuutosuskossaan väärässä uskonlahkossa. Pata kattilaa soimaa, musta... eikun punavihreä kylki kummallakin.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

lauantai 20. marraskuuta 2010

Kokoomuksesta

Päivän lainaus. Nimimerkki siviilitarkkailija kirjoitti Jarmo Niemisen blogin kommenttiosiossa:
Olipa kerran kansallinen kokoomus. Se oli liian hyvä puolue ollakseen totta. Ja niinhän se olikin. Kun vasemmisto reikkui vallankumousta ja anarkiaa, kokoomus puolusti koteja, uskontoa ja isänmaata. Kokoomus taisteli politiikan, järjen ja lain avulla kommunistista anarkiaa vastaan. Kommunismi versiossaan 1.0 pyrki tappamaan kansalaiset, varastamaan maat ja tekemään kaikista orjia. Tätä vastaan kokoomus taisteli.

Sittemmin kommunismin versio 1.0 osoittautui epäonnistuneeksi. Mutta ennenkuin se kaatui, sen ympäristöjärjestöihin ja rauhanliikkeeseen soluttautuneet toimijat käynnistivät ympäristövallankumouksen. Syntyi kommunismin parannettu versio 2.0. Tälläkertaa ei pyritty suoraan tappamaan kansalaisia. Ensin heiltä piti viedä elämänedellytykset ja vasta sitten heidät piti tapattaman.

Kokoomus rakastui kommunismin parannettuun ympäristövallankumousideaan. Itseasiassa mitäpä kokoomus kodeilla. Menköön helvettiin ja uskonnot myös paitsi ehkä islam. Isänmaatakin oli puolustettu niin että golfmailat raikuivat kun isänmaata puolustettiin milloin Marokossa, milloin Espanjassa tai Amerikassa. Kokoomus oli puolueena muuttunut kommunistiseksi. Sitäpaitsi kommunismi versio 2.0:lla sai pumpattua rahaa järjettömiin hankkeisiin kuten vaikkapa muiden euromaiden tuhoutuneisiin talousjärjestelmiin.

Niinpä tänä päivänä, kun poliiseja ei ole laitoksella, voidaan ihailla toimimattoman hätäkeskusuudistuksen turvallisuusanarkistisia saavutuksia. JA kunnella kaikkien poliittisten vastustajien puhelimia jos näillä vaikka olisi rasistisia mielipiteitä tai seksipaljastuksia. Kommunistisen kokoomuksen suurin saavutus on kuitenkin rahalaitosten valtiollistaminen. Sehän meni kuin neuvostoliitossa. Tappiot on kansallistettu ja voitot yksityistetty.


Kokoomus oli kiistatta ainoa hyvä puolue itsenäistymisen jälkeisinä vuosina. Sen ansiosta tämän maan poliittinen järjestelmä muotoutui toista maailmansotaa edeltävänä aikana sellaiselle pohjalle, ettei sitä 1970-luvullakaan saatu vielä muutettua täysin sosialistiseksi.

Kuitenkin nykyajan kokoomuspoliitikkojen kommentteja lukiessa tulee useimmiten pää kipeäksi. Esimerkiksi jos luen uutisen, jossa on mainittu asuntoministeri Jan Vapaavuori, nousee verenpaine välittömästi. Vapaavuoren kommentteja asumisesta seuratessa ei voi kuin ihmetellä, minne se kokoomuksen vanha periaate yksilönvapauden kunnioittamisesta on kadonnut. Hänen mielipiteensä ovat kuin Neuvostoliitosta. Joku sanoi taannoin, että kun vihreitä sanottiin ennen kokoomuksen puisto-osastoksi, ovat osat vaihtuneet siten, että nykyinen kokoomus on vihreiden kravattiosasto. Vapaavuori on tästä malliesimerkki. Hänellä on pyhä viha muita kuin helsinkiläisiä kerrostaloasujia kohtaan, ja karrikoidusti sanoen hänen mielestään muunlainen ja muualla asuminen tulisi kieltää, tai ainakin tehdä erinäisillä ympäristöveroilla ja muilla maksuilla niin kalliiksi, ettei siihen olisi kellään varaa. Jos hänen märkä unensa siitä, että koko Suomen väestö asuisi helsinkiläisissä betonikolosseissa vuokralla toteutuisi, seuraavaksi hän todennäköisimmin valittaisi, että maalaiset ovat täyttäneet Stadin.

Jokunen päivä sitten kävelevä katastrofi, ministeri Suvi Lindén ilmaisi pelkonsa perussuomalaisten kannatuksen noususta. Syytä onkin pelätä. Ei siinä että perussuomalaisten kannatuksen nousu olisi kauhean paha asia, mutta Lindénin oman aseman puolesta kannattaa pelätä, sillä tuo kannatuksen nousu on kokoomuksen ja muiden suurten puolueiden kannatuksesta pois. Syitä siihen ei kannata etsiä mistään puunkolosta tai yrittää keksiä esimerkiksi utopistisia selityksiä trendeistä. Syy löytyy helpoimmin katsomalla peiliin. Lindén itse on ollut harjoittamassa niin vastenmielistä politiikkaa, ettei kannatuksen valuminen perussuomalaisille ole ihme.

Että verenpaine pysyisi siedettävissä rajoissa, jätän tällä kertaa muita kokoomuslaisia kuten Jyrki Kataista, Anne Holmlundia ja Alexander Stubbia tarkemmin käsittelemättä. Sinänsä nuo kolme ovat välillä lausuneet aivan viisaitakin, mutta jokainen heistä on myös päästellyt suustaan sellaisia asioita, joita ei ääneen kiroilematta voi toistaa.

Kokoomus ei voi tuudittautua siihen, että he ovat nyt Suomen suurin puolue. Nousu on toki johtunut osittain siitä, että kansa on tajunnut kokoomuksen olevan kolmesta suuresta se vähiten huono, joskin kaikki kolme suurta ovat konsensuksen hengessä samanlaisia viheraivopesun läpikäyneitä demareita. Osittain on myös auttanut se, että kahdella muulla suurella on keulakuvinaan vielä typerämpiä henkilöitä kuin kokoomuksella. Kuitenkin jatkamalla samaan tapaan kannatus tulee väistämättä murenemaan ja siirtymään perussuomalaisille. Paras keino herättää kokoomusta todellisuuteen onkin äänestää seuraavissa vaaleissa perussuomalaisia.

Kokoomuksen sivuilla sanotaan aatteesta:
Kokoomuksen aatteessa yhdistyvät vapaus, vastuu ja demokratia, mahdollisuuksien tasa-arvo, sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen. Keskeistä on vapauden ja vastuun tasapainon tavoittelu sekä yksilöllisyyden ja yritteliäisyyden korostaminen. Kokoomus tukee demokratian kehittämistä ja kansalaisten aitoa osallisuutta yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

Lihavointi on kokoomuksen oma. Arvoissa ei ole mitään vikaa, mutta haluaisin kysyä kokoomuspoliitikoilta, milloin noita arvoja aletaan taas todellakin noudattaa ja kunnioittaa?

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Soinia voi äänestää vain Uudellamaalla

Timo Soinia voi äänestää vain Uudellamaalla.

Ei muuta ilmoitettavaa tällä erää :)

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

torstai 9. syyskuuta 2010

Karu liikennepäivä

Iltalehti uutisoi, että yhteensä 19 ihmistä on loukkaantunut tänään liikenteessä eri puolilla Suomea:

Luin kaikki onnettomuuskuvaukset ja mietin, miten tavallisesti tarjoiltavat keinot eli nopeusrajoitusten ja promillerajojen alentaminen sekä valvonnan lisääminen olisivat estäneet nämä tapaukset. Luettuaan nuo jutut normaalijärkinen ymmärtää ettei yhtään mitenkään.

Jotainhan olisi Suomen tapaan kai kuitenkin vaadittava kiellettäväksi. Ainakin valtaosa em. onnettomuuksista olisi vältetty yhdellä keinolla, joka ei valitettavasti ole helposti toteutettavissa, nimittäin tyhmien ihmisten kieltämisellä liikenteessä.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

torstai 5. elokuuta 2010

Terveydenhuollon kuluista

Kirjoittelutauko teki hyvää. Kaikkea on tapahtunut, josta olisi voinut avautua, mutta aloitan nyt taas pehmeästi numeroiden pyörittelyllä. Tässä vähän miettimistä kesäiseen päivään:

Tekniikka & Talous kertoo, että ylipaino aiheuttaa Suomessa vuosittain noin 300 miljoonan euron ylimääräiset kustannukset suomalaiselle terveydenhoidolle.

Päihdelinkki kertoo, että Suomen terveydenhuollolle aiheutuu tupakasta vuosittain 85–100 miljoonan euron kustannukset, mikä on noin 1,8–2,1 prosenttia kaikista terveydenhuollon menoista.

Valtioneuvoston talousarvioesityksessä 2010 on budjetoitu tupakkaveron tuotoksi 682 miljoonaa euroa vuodelle 2010.

Siispä lyhyt yhteenveto: Tupakkavero kattaa seitsenkertaisesti tupakoinnista aiheutuvat terveydenhuollon kustannukset tai vaihtoehtoisesti tupakkavero kattaa tupakoinnin kustannukset, ylipainon kustannukset ja vielä jää kolmisen sataa miljoonaa yli käytettäväksi johonkin muuhun. On tosin totta, että monet tupakoitsijat ovat myös ylipainoisia, joten asia ei ole aivan suoraviivainen. Silti tämä väkisinkin tekee mietteliääksi.

Ai niin. Lihavuus vaikeuttaa sänkypuuhia. Niin tosin väittävät tupakankin tekevän vanhemmiten.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

lauantai 16. tammikuuta 2010

Veroja ympäristön varjolla

Ajoneuvovero muuttui vuoden alusta CO2-päästöperusteiseksi. Taloussanomissa on tänään juttu otsikolla Maasturikuski saa kohta syntilaskun. Suurimpikulutuksisten maastureiden vero voi olla jopa n. 600 euroa vuodessa. Tässä tietenkin pyritään ilmastohömpän varjolla siihen, että kaikki suomalaiset ajaisivat tulevaisuudessa sosiaalidemokraattisesti samanlaisilla koppimopoilla, eikä kukaan tuntisi tien päällä eriarvoisuutta.

Veroista kertyvät rahat lähetettäneen Kööpenhaminassa tehtyjen suunnitelmien mukaisesti Afrikkaan leopardihattuisille keisareille uusien valtaistuinten kultaamiseen ja heidän armeijoilleen rynnäkkökivääreiden patruunoiden hankkimiseen, sekä tietenkin Kiinan uusien hiilivoimaloiden rakennuskustannusten kattamiseen.

Monet kunnat ovat luopuneet koiraverosta takavuosina, kuten esimerkiksi Espoo ja Vantaa. Kuitenkin Ylen äskettäin uutisoiman tutkimusten mukaan koira on katumaasturia suurempi ympäristökuormittaja. Ylen jutun mukaan koira saattaa olla jopa kaksinkertainen ympäristökuorma. Ehdottaisinkin siis, että koirista alettaisiin kantaa 1200 euron vuotuista ympäristöveroa. Verosta vapautettuja voisivat olla poliisi-, rajavartio,- huume- ja opaskoirat. Rahoilla voitaisiin ostaa taivaspaikkoja suurelta ilmastonmuutoskirkolta.

Tietenkin tähän voidaan vielä lisätä, että koira on petoeläin ja suunniteltu ainoastaan tappamista varten. Normaali ihminen ei tarvitse koiraa yhtään mihinkään. Koirat tulisi säilyttää harrastuspaikoilla kenneleissä lukkojen takana ja saada ottaa esille ainoastaan viranomaisvalvonnassa. Erityisesti alle 600mm "räiskintäkoirien" ja muiden sylikoirien saatavuutta siviileille olisi rajoitettava ankarasti.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

perjantai 15. tammikuuta 2010

YLE itsesensuroi taas.

YLE:n webiin ilmestyi eilen puolen päivän aikaan juttu, jossa kerrottiin kunniaväkivallan ulottuvan nyt jo suomalaisiinkin. Juttu sai olla sivuilla vajaat kolme tuntia, kunnes se katosi. Se ei siirtynyt toiseen urliin, koska sitä ei enää millään haullakaan sieltä löydy. Google sen ainakin vielä tätä kirjoitettaessa löytää, mutta linkki johtaa virhesivulle. Ilmeisesti juttu oli niin paljon monikulttuurin ihanuutta vastaan, että se oli pakko poistaa.

Screenshot tässä olkaa hyvä:



Kannattaa katsoa myös YLE Areenasta Silminnäkijän juttu aiheesta niin kauan kun se siellä vielä on katsottavissa.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

torstai 14. tammikuuta 2010

Hazardin hasardi

Kaarina Hazard kirjoitti Tony Halmeen poismenon tiimoilta Iltalehteen veret seisauttavan kolumnin, joka herätti arvatenkin valtavan palautevyöryn Iltalehdelle ja paljon keskustelua.


Yleensä olen melko lailla vastakkaista mieltä Hazardin miesvihaista feministipropagandaa ja muuta vastenmielistä höttöä pursuavien kirjoitusten kanssa. Kun luin itse tuon kolumnin ensimmäisen kerran, tuli ensimmäisenä mieleeni, että vaikka asiat, jotka hän Halmeesta kirjoitti olivatkin pääasiassa totta, on erittäin mautonta solvata vainajaa ennenkuin hänet on edes saatu haudattua. Samoin tuli mieleeni vanha erityisesti nettikeskusteluissa toteutuva sääntö, että kun oikeat argumentit loppuvat, mennään henkilökohtaisuuksiin ja aletaan solvata naurettavista asioista kuten ulkonäöstä.

Sitten luin kolumnin ajatuksella uudelleen ja jätin pois Halmeesta käytetyt törkysanat kuten "sikaniska", "niskamakkara" ja "elukka". Törkynimitysten poiston jälkeen teksti alkoikin vaikuttaa siltä, että arvostelu ei oikeastaan osukaan pahimpana Tony Halmeeseen, vaan mediaan ja muihin tahoihin, jotka nostivat hänet "jalustalle". Samoin hän arvosteli Halmeen kansanedustaja-aikojen toimintaa, jolloin Halme todellakin oli jonkinlainen "näyttelyeläin" eduskunnassa, eikä hänen edustajuuttaan otettu vakavasti. Halme kuitenkin oli hyvinkin sanavalmis ja nopeaälyinen mies ennen aivojensa tuhoamista. Tätä ei moni kyennyt itselleen tunnustamaan, koska oli asioista Halmeen kanssa eri mieltä ja showtaustan, lukuisten suusta päässeiden sammakoiden ja kemilaaleilla pumpatun kehon takia piti häntä pellenä.

Olen itsekin monta kertaa pohtinut sitä, mistä johtuu se, että ihmisestä tulee kuoltuaan pyhimys. En tarkoita tässä nimenomaisesti vain Halmetta, vaan näin käy aina, olipa vainaja kuka tahansa. Hautajaisissa ja muistokirjoituksissa ylistetään aina vainajaa, vaikka hän olisi ollut eläessään ns. täysi kusipää. Olen kerran ollut hautaamassa henkilöä, jonka kuolemaa olin suorastaan toivonut vuosikausia, enkä varmasti ainoana. Niissä hautajaisissa vallitsi minulle vastenmielinen tunnelma, kun ihmiset itkivät ja kehuivat vainajaa, joka oli todellisuudessa ollut kaiken kaikkiaan epämiellyttävä ihminen.

Tämäkin kohta aiheutti mm. keskustelupalstoilla paljon polemiikkia:
Ja aivan kuin yhtäkkiä me olisimme kaikki olleet häntä äänestämässä, eivät vain itähelsinkiläiset luusereiksi leimatut, joiden ääntä ei kuultu eikä kuulla.

Tarkemmin ajateltuna Hazard ei leimaa tuossa itähelsinkiläisiä Halmeen äänestäjiä, vaan kertoo että heidät leimattiin, kuten tehtiinkin. Ei kannata väheksyä lainkaan Halmeen saamaa äänimäärää, kuten 2003 vaalien jälkeen tapahtui. Äänivyöryä selitettiin äänestäjien tyhmyydellä. Äänivyöry osoitti kuitenkin tehokkaasti monikultturistien "kohtaamisterorian" paikkansapitämättömäksi. Teorian mukaanhan rasismi ja/tai ksenofobia johtuu nimenomaan siitä, etteivät "juntit" ole koskaan kohdanneet ulkomaalaisia ja pelkäävät kaikkea vierasta. Teorian mukaan maahanmuuttajien lisääminen ja heidän kohtaamisensa lisää suvaitsevaisuutta. Halme oli kampanjansa aikaan avoimen maahanmuuttovastainen, jossain määrin jopa avoimen rasistinen. Kohtaamisteorian vastaisesti hän sai kuitenkin ääniä eniten juuri niistä kaupunginosista, joissa maahanmuuttajia on eniten.

Kohukolumnin kommentoijista huvittavimpia olivat ne, jotka vaativat ulkopuolisen kolumnistin erottamista Iltalehdestä. Ilmeisesti kyseessä on sama porukka, joka valittaa kuinka kaupalliset kanavat näyttävät huonoa ohjelmaa heidän lupamaksurahoillaan ikäänkuin kaupalliset kanavat niitä rahoja saisivat, saati että valittajat lupamaksuakaan maksaisivat. En puolustele missään nimessä Hazardin kolumnia, vaan olisin suonut hänen jättäneen sen kirjoittamatta tai ainakin julkaisematta. Tällä kertaa on kuitenkin tunnustettava, että kyllä siinä oli oikeasti asiaakin, joka jäi haukkumasanojen takia valtaosalta huomaamatta. Keskustelua ainakin syntyi, ja se lienee ollut kirjoittajan tarkoituskin. Siinä hän ainakin onnistui.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa