torstai 16. lokakuuta 2008

Pientä lokakuista uutiskatsausta

Laiskuus ja muut kiireet ovat hillinneet kirjoittelemasta. Toki kuluneen kuukauden aikana olisi ollut paljonkin avautumisen aiheita, mutta moni uutinen on nostanut niin paljon verenpainetta, ettei niistä aivoverisuonten katkeilun pelossa uskalla analyyseja kirjoittaa. Laitoin tuonne oikeaan reunaan äänestysgadgetin, jossa kyselenkin sinulta, hyvä lukija, että äänestäisitkö minua, jos olisin kunnassasi tai vaalipiirissäsi ehdolla kunta- tai eduskuntavaaleissa ja tietäisit yhdistää tämän blogin minuun ehdokkaana? Mainittakoon, että en ole ehdolla nyt kuntavaaleissa enkä ollut edes aikeissa asettua. En ole ollut myöskään koskaan aikaisemmin.

Pientä mietintöä tuoreehkoista uutisista:

Uusi Suomi uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan Demarit ja naiset ovat pihalla politiikasta. Tämänhän kaikki jo tiesivätkin, mutta nyt asiasta on oikein tutkimustietoa. Henkilökohtaisen ymmärrykseni mukaan demareita äänestävät ne, jotka eivät asioista muutenkaan liiemmin tiedä, ja uskovat lapsenomaisesti esimerkiksi Jutta Urpilaisen lupauksiin ilmaisesta päivähoidosta ja joukkoliikenteestä. Koska suomalaiset ovat äärimmäisen kateellista kansaa, on heihin helppo istuttaa SDP:läinen kateuteen perustuva ajatusmaailma. Ikävää, että demareiden ajatusmaailma on levinnyt kaikkiin puolueisiin.

Tiistaina taas "miesjoukko" raiskasi naisen Kaisaniemen puistossa. HS:n ensimmäisessä uutisversiossa oli jätetty kertomatta tekijöiden taustasta yhtään mitään. Kuitenkin uutista muokattiin, kun toimituksessa ilmeisesti huomattiin, että muut mediat kertoivat tekijöiden taustan. Normaalia meininkiä Hesarilta siis.

Lehdet kauhistelivat samana päivänä myös sitä, kuinka "suomalaisnainen" saatetaan hirttää Intiassa. Mielenkiintoista otsikointia, sillä nainen sekä murhattu mies olivat intialaisia, jotka olivat aikaisemmin asuneet Suomessa ja saaneet Suomen kansalaisuuden. Nyt kuitenkin he ilmeisesti ovat asuneet alkuperäisessä kotimaassaan Intiassa jo jonkin aikaa. Jutussa kauhisteltiin eniten sitä, että nainen saattaa saada maassa maan tapaan kuolemantuomion. Murhatulle miehelle ei esitetty minkäänlaisia sympatioita, vaikka hän sentään on jo murhattu ja oikeasti kuollut väkivaltaisesti. Miksi otsikko ei ollut sitten esimerkiksi Vaimo murhautti Suomalaismiehen Intiassa? Niin, miksi?

Eilen julkaistiin kateudenlietsomisuutinen, jossa päiviteltiin miten hyväpalkkaiset ovat tyytymättömimpiä palkkaansa. Syyhän on selvä. Nämä ns. hyväpalkkaiset ansaitsevat Suomessa huomattavasti huonommin kuin kollegansa muissa ns. länsimaissa ja vastineeksi tästä maksavat hurjasti kovemmat verot. Suomalaisen "hyväpalkkaisen" ostovoima on eurooppalaisittain vertailtuna surkea. Tosiasiassa mainitut hyväpalkkaiset eivät todennäköisesti ole kovin tyytymättömiä bruttopalkkaansa, mutta nettopalkkaansa sekä sen ostovoimaan ovat. Tämänpäiväisen uutisen mukaan keskipalkka on 2800 euroa kuukaudessa. Tuollaisella kuukausipalkalla oleva espoolainen maksaa vuodessa veroa laskennallisesti 9573 euroa. Tonnia vähemmän kuussa ansaitseva maksaa 4953 euroa ja tonnia enemmän ansaitseva 14698 euroa. Tässä taulukkona:
kk-tulovuosituloverot
1800225004953
2800350009573
38004750014698

Rautalangasta vääntäen: Kun tulot kaksinkertaistuvat, niin verot kolminkertaistuvat. Ei ihme, että tyytymättömyyttä on. Tuossa ei ole myöskään otettu huomioon sitä, että taulukon alimmassa tuloluokassa olija pääsee nauttimaan monenlaisista tulonsiirroista. Hänen ei tarvitse esimerkiksi maksaa päivähoidosta yhtä paljon kuin muiden, hän saa todennäköisesti asumistukea jne. Progressiota on muuallakin kuin verotuksessa, ja sen takia palkan nousu ei välttämättä kasvata ostovoimaa juuri lainkaan. Tämä on tietenkin kateellisen vasemmistolaisen mielestä täysin oikein.

Ritva Viljanen puuhaa sensuuria , ilmiantopalveluita ja poliisin peitetoimintaa. Tämä on jälleen yksi askel kohti DDR:läistä totalitaristista valvontayhteiskuntaa. Viljasta tietenkin huolettavat taas eniten lapsiporno, johon kukaan satunnainen nettikäyttäjä ei koskaan ole ennen sensuuriakaan törmännyt, sekä "nettirasistit", jotka ovat niin hirvittävä turvallisuusuhka, että heidän poistamisekseen netistä nopeasti on tehtävä kaikki mahdollinen ja mahdoton. Sen sijaan viherterroriin ja anarkistiseen mellakointiin kiihottavia sivuja ei ilmeisesti ole aikomustakaan sensuroida.

Maailman talouskriisistä on niin paljon uutisia, etten viitsi niitä edes linkittää tai kommentoida. Onneksi sentään Zimbabwessa menee hyvin, sillä siellähän on neron johtajan ansiosta pelkkiä miljardöörejä.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minua jaksaa naurattaa tämä lapsiporno. Olen pyörinyt netissä sen alusta saakka, enkä ole koskaan törmännyt lapsipornoon.

Missä se oikein piileskelee?

No joo, kaikkihan ymmärtävät, että Ritva haluaa väärät mielipiteet pois.

Pitää varmaan kehitellä tuosta Viljasesta ja lapsipornosta jokin juttu, koska aivan sairaan kiinnostunut se on siitä. Olisikohan tuo itse pikkupoikien perään?

Habahoo kirjoitti...

Veikkaan että Ritvaa kiinnostaa juuri ympärileikattu. Nythän se on täällä vielä sallittuakin.

Anonyymi kirjoitti...

Tuohon vero- ja tulonsiirtokirjoitukseen sopii hyvin vanha opetus sosiaalidemokratiasta:

Ajatusleikkinä kymmenen henkeä menee joka ilta ulos syömään illallista. Lasku kaikille yhteensä on 100e. Jos he jakaisivat laskun samassa suhteessa kun maksamme tuloveroa, jako menisi suunnilleen näin: Neljä ensimmäistä - köyhimmät - eivät maksaisi mitään, viides maksaisi 1e, kuudes maksaisi 3e, seitsemäs 7e, kahdeksas 12e, yhdeksäs 18e. Kymmenes - rikkain - maksaisi 59e. He päättivät jakaa laskun niin.

He söivät illallista joka päivä ja tunsivat itsensä suhteellisen tyytyväisiksi.

Kunnes eränä päivänä ravintoloitsija päätti antaa heille alennusta. "Koska olette niin hyviä asiakkaita saatte 20e alennusta" hän sanoi. Illallinen kymmenelle maksaisi vastedes vain 80e. Mutta miten alennus jaettaisiin heidän kesken? 2e per nuppi? Mutta neljä söi jo ilmaiseksi. Tasan kuuden maksajan kesken? 3,33e? Ravintoloitsija ehdotti että olisi oikein säilyttää suurin piirtein aikaisempi maksusuhde. Tulos oli että viides sai syödä ilmaiseksi, kuudes maksoi 2e, seitsemäs 5e, kahdeksas 9e, yhdeksäs 12e ja kymmenes 52e. Kaikki kuusi saivat alennusta ja neljä ensimmäistä söivät edelleen ilmaiseksi.

Mutta illallisen jälkeen ravintolan ulkopuolella syntyi kahakka. "Minä säästin vain 1 e kahdestakymmenestä" aloitti kuudes. "Mutta kymmenes tienasi 7e!" "Aivan" jatkoi viides "Minäkin sain vain 1e. Se on epäoikeudenmukaista, rikas öykkäri sai seitsemän kertaa enemmän kuin minä!". "On se niin väärin" jatkoi seitsemäs." Miksi öykkäri saa 7e kun minä sain vain 2e?". "Hetkinen" huusivat neljä ensimmäistä yhteen ääneen. "Me emme saaneet mitään!". "Köyhiä riistetään!". Kaikki yhdeksän vetivät yhdessä kymmenennettä kunnolla turpiin. Seuraavana iltana hän ei tullutkaan illalliselle, joten muut yhdeksän söivät ilman "öykkäriä". Kun lasku tuli, heiltä puuttui 52e.

Mulukku kirjoitti...

Ihan hauska ja äärimmäisen osuva juttuhan tuo oppitunti sosiaalidemokratiasta on. Se ilmestyi tiettävästi ensimmäisen kerran Arvopaperi-lehden keskustelupalstalla syyskuussa 2002.