sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Kontrolliyhteiskunta tulee

Päivän uutinen: Nokia painosti Lex Nokiaan. En voi ymmärtää, miten yrityksille ja muille ollaan antamassa oikeuksia, johon poliisikin tarvitsee joka kerta erikseen oikeuden päätöksen. Lakia ollaan perusteltu teollisuusvakoilulla. En kerrassaan kykene kuvittelemaan niin tyhmää teollisuusvakoojaa, joka lähettäisi yrityssalaisuuksia kilpailijalle työsähköpostistaan nykyaikana, jolloin ilmaisia sähköpostitilejä saa muutamalla hiirenklikkauksella Gmailista, Luukku.comista yms. paikoista.

En myöskään ymmärrä ihmisiä, jotka käyttävät työsähköpostia yksityisviestintään. Nokian työntekijät ehkä sitten eivät tätä ole tajunneet, koska havaintojeni mukaan he tuntuvat käyttävät työsähköpostia kaikkeen, jopa harrastusaiheisten sähköpostilistojen paskanjauhantaan. Itse olen aina pitänyt työ- ja yksityispostit aivan erikseen. Koska käytän työsähköpostia vain töihin, voisin aivan hyvin antaa työnantajalleni luvan myös lukea työsähköpostini, eikä ainoastaan tutkia tunnistetietoja. En silti hyväksy sitä, että asian varjolla säädetään perustuslain vastainen urkintalaki.

Hesarin jutussa on kohta, jota kannattaa miettiä ajatuksella:
Helsingin yliopiston oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professorin Jukka Kekkosen mielestä Suomessa on jo pitkään tietoisesti ja ehkä tiedostamattakin lisätty kansalaisten kontrollia. Lex Nokia on osa tätä kehitystä. Myös Kekkosta pelottaa, että perusoikeuksia kaventavia valtuuksia myönnetään nyt yksityisille tahoille.

"Se horjuttaa länsimaisen oikeusvaltion perusperiaatteita", hän sanoo.

Vähänkin ajan tasalla olevat ovat huomanneet, että tässä on kyse paljosta muustakin kuin Lex Nokiasta. Suvi Lindénin lapsipornolaki - joka ei vähennä lasten hyväksikäyttöä tai lapsipornoa mitenkään - on osa samanlaista kansalaisten kontrollin lisäämistä. Erinäisten poliittisten mielipiteiden ja niiden julkaisemisen tiimoilta on ilmassa myös vahvasti sensurointihaluja. Jokaisen kannattaa ensi kerralla äänestyskoppiin mennessään miettiä haluaako Suomesta uuden DDR:n vai ei.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

Ei kommentteja: