torstai 15. lokakuuta 2009

Keskusta viihdyttää


Sain tänään hillittömän naurukohtauksen luettuani Hesarin uutisen keskustalaispoliitikon tekemästä tutkintapyynnöstä. En muista, milloin viimeksi joku uutinen olisi saanut minut nauramaan niin, että vedet valuvat silmistä. Tämä on jotain niin hulvatonta, että vaikea on uskoa todeksi:
Rovaniemeläinen kaupunginvaltuutettu Pertti Ahokas (kesk) on tehnyt poliisille tutkintapyynnön äskettäin julkaistusta Näin valta ostetaan -kirjasta. Ahokas pyytää poliisia tutkimaan, syyllistyivätkö kirjan kirjoittajat yhteiskuntatieteiden tohtori Petri Koikkalainen ja emeritusprofessori Esko Riepula (sd) kiihotukseen kansanryhmää vastaan.

Ahokas sanoi nettilehdelle pitävänsä kirjan sisältöä keskustalaisia loukkaavana. "Mielestäni keskustalaiset ovat yksi osa suomalaisista. Ei [loukatun] ryhmän tarvitse olla etninen vähemmistö", Ahokas kommentoi.

Kansanryhmää vastaan kiihottamispykälä (rikoslain 11. luvun 10 §) kuuluu seuraavasti:
Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, etnistä, rodullista tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa muuta
kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi

Mietin hetken, että mikä noista Keskusta olisi, ja tulin siihen tulokseen, että uskonnollinen ryhmähän se kaiketi on.

Eipä tähän kai muuta voi todeta, kuin että poliittinen kähmintä, rahojen omaan taskuun siirtely ja herkkähipiäisyys ovat kenties keskustalaisten geneettinen erityispiirre.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

5 kommenttia:

YMTT kirjoitti...

Sanattomaksi vetää.

Ana-5000 kirjoitti...

Kyllä mää vaan sanoisin että se on suorastaan kansallinen, ellei jopa ihan geneettinen erityispiirre.

Ihtehän ajattelin tehdä vastaavan tutkintapyynnön nollatoleranssi.info-sivustosta, jossa ihan selkeästi kiihotetaan vihaan turvallisuusalan työntekijöitä kohtaan. Ollaan mekin kansanryhmä. TomaShot sai jo tuomion, eli kohta nuokin ovat nahkurin orsilla!

Anonyymi kirjoitti...

Pirulainen,keskustalaiset onko teillä tarkoitus tehdä meistä kaikista sosialisteja?

hannes kirjoitti...

En olisi lainkaan yllättynyt vaikka tuosta syyte tulisikin - ohan kyseessä kuitenkin kansallinen pyhä lehmä ja iltalypsyt...

Anonyymi kirjoitti...

Nyt on keskusta kyllä niin syvällä, että ainoa ulospääsytie on valita johtajaksi kaikkitietävä ja kaukaa viisas P. Väyrynen