lauantai 17. marraskuuta 2007

Finlandisierung

Katsoin viikko sitten TV1:ltä dokumentin suomettumisen ajasta. Dokumentissa kenraaliluutnantti Ermei Kanninen lausui viisaat sanat:
On kaksi tapaa valehdella: jättää tosiasioita kertomatta tai vääristellä lähihistoriaa.

Tämän päivän Euroopassa suomettuminen on totta edelleen, mutta nyt ei kumarreta enää Neuvostoliiton suuntaan, vaan nyt kumarretaan kohti maahanmuuttajia, ja etenkin muslimeja. Onneksi kaikki eivät ole vielä suomettuneet. Jopa saman viestintäkonsernin sisällä löytyy eroja. Tästä räikeä esimerkki saatiin eilen, kun lehdissä kerrottiin Turun turkkilaisen 24-vuotiaan Mustafa Özenin saaneen viisi vuotta vankeutta mm. 10-vuotiaan lapsen raiskaamisesta.

Ilta-Sanomat kertoi suoraan kaiken tekijän nimen ja kansallisuuden mainiten. Miksikähän minua ei taaskaan yllätä, että Helsingin Sanomat ei mainitse sanallakaan edes tekijän kansallisuutta, saati nimeä tai mitään muutakaan. Suomettuminen on totta, mutta onneksi se ei koske kuin niitä tiedotusvälineitä, joiden toimittajakuntaan on eksynyt liikaa vihervasemmistolaista sakkaa.

Mustafa (suom. "valittu") oli muuten IRC-galleriassa nickillä alanya83 ja Kuvake.netissä nickillä muzzy83. Eipä ole enää.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

Ei kommentteja: