perjantai 1. helmikuuta 2008

Onnea Poliisi-TV

Eilen tuli televisiosta Poliisi-TV:n 600:s jakso. Onnea vain TV2:n vanhimmalle asiaohjelmalle. En ole ollut kovin aktiivinen ohjelman seuraaja, mutta aika ajoin olen aina sen katsonut. Kuluneiden 18 vuoden aikana haettavien rikollisten tuntomerkit ovat muuttuneet. Yhä useammin haetaan ulkomaalaistaustaista tekijää. Tämähän on juuri se asia, josta ei saa puhua, ja ohjelman alussa toimittajakin sanoi, että ensimmäiseksi käsitellään kuoliaaksi vaiettua asiaa. Ulkomaalaisten tekemiä raiskauksia.

Ohjelmassa haettiin myös vihjeitä Jämsänjokilaakson murtoihin. Tapauksen yhteydessä haetaan Liettuan rekisterissä olevaa VW Passatia.Seuraavaksi haettiin Helsingin Oulunkylässä tapahtuneen kampaamon ryöstön tekijää, josta oli myös valvontakamerakuvaa. Vihjeessä sanottiin, että "Mahdollisesti ulkomaalaistaustainen mies", mutta Paavo Lipposen sanoin sokea Reettakin näkee, että kuvassa oleva henkilö ei selvästikään ole etniseltä taustaltaan suomalainen.

Vanhempana juttuna Poliisi-TV:n vihjehakusivulla haetaan mm. ulkomaalaisista koostuvaa pankkikorttivarasryhmää, ulkomaalaista Siwan ryöstäjää, ulkomaalaisia Liedon arvokuljetusryöstäjiä (saatu jo kiinni) ja muuta "mukavaa".

Koskahan YLE saa tästä asiasta syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan? Poliittisen korrektiuden mukaanhan saisi raportoida ainoastaan suomalaisten tekemistä rikoksista, koska ulkomaalaisethan eivät mitään rikoksia tee, korkeintaan jotain harvoja yksittäistapauksia. Tavalliset maahanmuuttajathan eivät syö khatiakaan, vaan muutama suomessa oleva somalialaispappa pureksi 6600 kg khatia parissa vuodessa. Saihan YLE tosin huomautuksen Julkisen sanan neuvostoliitolta, koska Ritva Santavuoren sallittiin sanoa televisiossa neekeriä neekeriksi.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus. Tuo kuoliaaksi vaikeneminen poliittisesti aroista ja epämiellyttävistä totuuksista mediassa on seikka johon tulee jatkossakin kiinnittää huomiota.