Kansanperinteen aarteet nykyajassa

Johan Alfred Tanner (1884-1927) oli suomalainen kuplettilaulaja. Hän suomensi ja lauloi vanhan lastenlorun kymmenen pientä neekeripoikaa, jota Agatha Christiekin sovelsi samannimisessä jännitysromaanissaan vuonna 1939.

Tanner levytti kappaleen kaksi kertaa. Ensin Helsingissä 1924 ja uudelleen Berliinissä 1926. Kappale on kuunneltavissa Yleisradion arkistosta.

• 1924 tallenne (realmedia)
• 1926 tallenne (realmedia)

Kappale on kuunneltavissa ja ladattavissa myös Doria-palvelusta mp3-muodossa.

Sanat peilaavat määrätyllä tavalla nykyaikaa hämmentävän hyvin, joten linkitin osan säkeistöistä. Koska tekijän kuolemasta on yli 70 vuotta, on myös sanoitus luvallista julkaista uudelleen. Suosittelen ehdottomasti seuraamaan linkkejä.

Oli kymmenen pientä neekeripoikaa, ei ollut enemmän.
Ja niistkin yksi hukkui, joten jäi vain yhdeksän.

Yhdeksän pientä neekeripoikaa putosi kuoppahan.
Mut sudet söivät yhden, ja jäi vain kahdeksan.

Kahdeksan pientä neekeripoikaa sattui minut näkemään.
Yks nauroi niin et' kuoli, ja luku jäi seitsemään.

Seitsemän pientä neekeripoikaa joi, tappeli ja huus.
Poliisi korjas yhden, ja jäljelle jäi vaan kuus.

Kuusi pientä neekeripoikaa tuumi et "Jo nyt on hiis,
vaikka meitä laskis kuinka, niin meistä ei saa kuin viis."

Viisi pientä neekeripoikaa sanoi: "Asia on nyt selvä,
et yks on nälkään syötävä." Ja jäljelle jäi vaan neljä.

Neljä pientä neekeripoikaa löysi uuden maan,
mut yks kuoli koti-ikävään, ja jäi sit kolme vaan.

Kolme pientä neekeripoikaa kasvoi suuremmaks.
Mut yksi eksyi metsään, ja jäljelle jäi vaan kaks.

Kaksi pientä neekeripoikaa samaa lehmää lyps.
Ja lehmä söi sen toisen. Jäljelle jäi vaan yks.

Yksi pieni neekeripoika lähti merenrantahan.
Siellä tapasi hän neekeritytön, jolle sanoi: "Sua rakastan."

Tyttö sanoi hälle: "Minä myös sua" - sil' on seuraus, arvatkaas -
ja ei kestänyt kauan, kun heit' oli kymmenen taas!