lauantai 28. maaliskuuta 2009

Tasapuolisuuden toteutumisesta

Kaikki jo tietävät, että Jussi Halla-aho sai eilen syytteen kansanryhmää vastaan kiihottamisesta sekä uskonrauhan rikkomisesta. En ota asiaan sen enempää kantaa, koska arvelen aika monen muun ottavan täälläkin blogistanissa, ja koska arvaan että tiedätte mielipiteeni asiasta erikseen kertomattakin. Tämä asia kuitenkin kirvoitti minut avautumaan taas kerran, koska mielestäni tapaus on puhtaasti poliittinen ja uhkaa sananvapautta.

En usko sattumaan siinä tapauksessa, että MTV3 uutisoi juuri tänään siitä, että poliisi haluaa kitkeä nettirasismia. Olin aikaisemmin pariin otteeseen harkinnut, josko kertoisin täällä avoimesti henkilöllisyyteni, vaikkakin sen tietää epäilemättä kolminumeroinen luku ihmisiä muutenkin. Nyt kuitenkin tulin siihen tulokseen, etten sitä toistaiseksi tee, koska Suomessa sananvapaus on selkeästi uhattuna. Jätän Johanna Suurpäälle, Jorma Kalskeelle ja Mika Illmanille vähän tekemistä. Näppärä googlettaja ja hyvän päättelykyvyn omaava selvittää henkilöllisyyteni melko vaivattomasti ilman viranomaispyyntöjä.

Uskonrauhan rikkominen sekä kansanryhmää kiihottaminen ovat kuitenkin sellaisia rikoksia, joiden tunnusmerkit ovat niin helpot löytää tarkoitushakuisesti, että varmasti tästäkin blogista sellaiset löytyvät, vaikka en tietoisesti ole kumpaankaan halunnut syyllistyä, enkä pidä itseäni syyllisenä. Rikos on kuitenkin helppo löytää em. pykälien perusteella vaikka tyhjästä, jos syyllinen on ennalta tiedossa, kuten Jussi Halla-ahon tapauksessa.

Netti on pullollaan kaikenlaisia huumorisivuja, joilla on muun muassa vitsejä. Suomalaisille erityisen rakkaita ovat aina olleet ruotsalaisvitsit. Yleensä ruotsalaisvitsit lähtevät stereotypioista, joissa ruotsalainen oletetaan homoseksuaaliksi tai tyhmäksi tai jopa molemmiksi yhtä aikaa. Kumpikaan ei todennäköisesti pidä paikkaansa, sillä en usko että ruotsalaisten joukossa on sen enempää homoja tai tyhmiä kuin suomalaistenkaan keskuudessa.

Jos ollaan tarkkoja, ruotsalaisten panettelu homoiksi ja tyhmiksi on yhtä paljon kansanryhmää vastaan kiihottamista kuin esimerkiksi tavanomaiset neekeri- tai juutalaisvitsitkin. Olen silti aivan varma, että mikäli jatkossa joku tekee ilmiannon poliisille jonkin ruotsalaisvitsejä sisältävän nettisivun perusteella, ei mihinkään toimenpiteisiin ryhdytä siitä huolimatta, että ne ovat tarkemmin ajateltuna aivan yhtä rasistisia kuin em. neekeri- tai juutalaisvitsit. Syynä tähän on ainoastaan se, että tasapuolisuus ei toteudu. Koska ruotsalaisilla ei ole suojaavaa tummaa ihonväriä ja he kuuluvat enimmäkseen luterilaiseen kirkkoon kuten suomalaistenkin enemmistö, heitä saa pilkata vapaasti. Tasapuolisuus ei toteudu tälläkään kertaa.

Entä kuka puolustaisi turkulaisia?

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Koskapa se tasapuolisuus tässä maassa olis toteutunut.

Katja kirjoitti...

Minä olen ikäni aikani miettinyt mistä se ruotsalaisten homoimago tulee, mutta en ole vielä saanut asiaan tyhjentävää vastausta.

Täällä Italiassa turkkilaisilla on sellainen maine ettei miehen kannata kumartua turkkilaisporukassa sitomaan kengännauhojaan, ei niin ettäkö olisivat homoja vaan pikemminkin... hmm, suurpiirteisiä siitä mihin värkkinsä tuikkaavat. Ennakkoluulolle lienee jotain historiallista perua tuolta 1400-luvun loppupuolelta.

Mulukku kirjoitti...

Katja, olen aikoinaan Venäjällä liikkuessani havainnut, että venäläiset kertovat täsmälleen samoja vitsejä armenialaisista kuin me ruotsalaisista. Vitseissä armenialainen on aina tyhmä tai homo tai molempia. Lienee maailmanlaajuinen ilmiö irvailla naapurimaasta noin.