maanantai 29. joulukuuta 2008

Ne helsinkiläiset ei osaa ajaa - Osa 2

HS uutisoi, että Seinäjoella kolaroidaan suhteessa eniten sekä tietokulmassa vielä, että turvallisinta on Uudellamaalla. Keskustelupalstallehan hyökkäsi tietenkin taas maakuntien tietäjiä, jotka eivät kyenneet sulattamaan etenkään jälkimmäistä, sillä onhan yleinen käsitys, että uudellamaalla kolaroidaan valtavasti enemmän kuin muualla, ja "hesalaiset" (lue: kaikki uusmaalaiset) eivät osaa ajaa.

Olen kirjoittanutkin jo aikaisemmin aiheesta, ja joku kommentoikin, että edellisessä artikkelissani oli verrattu kolarimääriä vain automääriin. Samoin oli syytetty keskustelupalstalla HS:n uutista. Yksi blogiini kommentoinut anonyymi uhosikin, että "Nimenomaan pitäisi ne kolarien määrät suhteuttaa ajettuihin kilometreihin. Olisi tilastot hieman erinäköiset :)". Tein työtä käskettyä ja kaivoin luvut Tiehallinnon raporteista ja suhteutin kolarit ajomääriin. Tilasto on todellakin hieman erinäköinen, sillä Uusimaa erottuu vielä selkeämmin kuin pelkkiin automääriin suhteutettuna. Ero on suurin kun vertaillaan onnettomuuksien määrää ajoneuvomääriin per tieosuus.

Missään tilastoissa ei muuten ole tilastoitu sitä, kuinka moni Uudellamaalla kolaroivista on tullut maaseudulta kolaroimaan. Se olisi mielenkiintoista tietää, sillä autojen kotipaikan mukaan tehty tilasto voisi olla vielä enemmän erinäköinen.

Taulukon solut ovat vasemmalta oikealle seuraavat:
  • tiepiiri
  • keskimääräinen vuorokausiliikenne maanteillä (autoa),
  • liikennesuorite miljoonaa autokilometriä
  • henkilövahinko-onnettomuudet
  • henkilövahinko-onnettomuuksia per 100 milj autokm
  • henkilövahinko-onnettomuuksia per keskimääräinen vrk-liikenne

Uusimaa 4415 7493 692 9,20,16
Turku 1487 4340 590 13,60,40
Kaakkois-Suomi 1086 3565 371 10,40,34
Häme 1800 6240 594 9,50,33
Savo-Karjala 743 3011 292 9,70,39
Keski-Suomi 1173 2276 253 11,10,22
Vaasa 1013 3236 435 13,40,43
Oulu 802 3726 403 10,80,50
Lappi 533 1774 150 8,50,28

Vaikka tätä asiaa vääntelisi kuinka päin, niin Uudellamaalla ajetaan suhteessa varsin vähän kolareita. Ainoastaan absoluuttinen onnettomuusmäärä on suurin, mutta onko se ihme, kun puhutaan alueesta jossa on neljäsosa Suomen autoista ja väestöstä ja liikenteestä vieläkin suurempi osa.

Sori taas maakuntien tietäjät.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Laivatuliaisia ja joulua

Kävin pyörähtämässä Tukholmassa, jossa oli jälleen monikulttuurisempaa kuin neljä vuotta sitten, kun viimeksi siellä kävin. Oli aivan pakko ostaa laivalta lakupiippuja, koska niitä vielä saa ennenkuin ne kielletään. En pelkää, että lapseni ryhtyvät tupakoimaan näiden takia, vaikka saavatkin piiput syödä.

Karkkiosastolta löytyi käsittämättömän mairea tikkari, jossa on samassa käsituuletin hellepäivien varalle. Minulle tästä tulee tosin mieleen nimenomaan tuulivoimala eikä mikään muu.


Lopuksi toivotan poliittisesti korrekteja "sesonkiterveisiä" kaikille lukijoille. Tähän vielä sävytteisviritteinen joulupukki, olkaapa hyvät.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

lauantai 20. joulukuuta 2008

Tupakka - tuo maailman pahin asia

Tupakanvastustus on taas noussut aivan uusiin sfääreihin. Teen tässä taas heti alkuunsa selväksi, etten puolustele tupakointia itsesään millään tavalla, vaikka olenkin itse hoikka mies reisitaskuhousuissa ja tupakka suussa. Minulla on tupakoinnista yli 25 vuotta henkilökohtaista empiiristä kokemusta, pidän sitä äärimmäisen tyhmänä touhuna enkä todellakaan voi suositella tupakointia kellekään. Silti soisin, että holhoamisella olisi edes jossain määrin järjellä käsitettävät rajat. Jopa HS.fi:n päivän kysymyksessä tupakanvastaisuuden arvioidaan menneen liian pitkälle 50% osuudella, joka on huomattavasti suurempi osuus kuin tupakoitsijoiden määrä väestöstä.

Sosiaali- ja terveysministeriö esittää tupakka-askien poistamista kauppojen avohyllyiltä ja nuuskalle täyskieltoa. En jaksa millään uskoa, että tupakan piilottaminen kaupan hyllystä vähentäisi tupakointia mitenkään. Ne jotka ovat jo nikotiinikoukussa, hankkivat tupakkansa siitä huolimatta olipa se tiskin alta pyydettävää tai ei. Enkä jaksa mitenkään uskoa sitäkään, että kukaan tupakoimaton ostaisi heräteostona tupakka-askin ja ryhtyisi tupakoitsijaksi siksi, kun näkee askin kaupan hyllyssä. Ei se mene niin. Omasta kokemuksestani ja erittäin monen muut tupakoitsijan kertomusten perusteella tiedän, että tupakointi tarttuu nimenomaan kaveripiiristä eikä mistään muualta. Vanhempien esimerkillä, elokuvissa näkyvällä tupakoinnilla tai kaupan hyllyssä olevalla tupakka-askilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Olen itsekin sanonut ennen tupakoineelle isälleni, ettei hänen polttamisellaan ollut mitään vaikutusta siihen että itse aloitin. Hän sanoi, että tietää sen omasta kokemuksestaan, eikä ole sen takia yöuniaan menettänyt.

STM haluaisi Suomesta tupakattoman maan vuoteen 2040 mennessä. Äärimmäisintä on se, että jopa tupakointi omassa autossa haluttaisiin kieltää. Tämä menee jo järjenvastaiseksi. Kielto koskisi toki vain hetkiä, jolloin autossa matkustaa alaikäisiä, mutta silloin tupakoimattomuus pitäisi älytä jo muutenkin, eikä sitä sentään lailla pitäisi tarvita säätää. Tällainen laki ei olisi myöskään hyväksi yleiselle lainkuuliaisuudelle. Vastaava vaikutus on aina, kun säädetään laki jota ei mielletä tarpeelliseksi ja jonka valvonta on mahdotonta ja sanktiot olemattomia. Sanktioista tosin sen verran, että tupakan myymisestä alaikäiselle voisi saada jopa neljä vuotta vankeutta. Neljä vuotta. Se on enemmän kuin mitä monista oikeasti vakavista rikoksista saa.

Mitä tulee viime päivinä mediassa velloneeseen nuuskapolemiikkiin, ihmettelen sen saamia mittasuhteita suuresti. Itse en ole koskaan nuuskannut, mutta en silti haluaisi kieltää sitä. Jos joku haluaa käyttää nuuskaa niin siitä vaan. En kuitenkaan ymmärrä miksi ihmeessä huulen alle pitäisi tunkea yököttävä mälli. Jos jostain syystä haluaa nikotiinia vereensä, sen toteuttamiseksi on olemassa tehokkaita ja varsinkin siistimpiä keinoja: tupakan polttaminen ja ellei halua syystä tai toisesta polttaa, niin esimerkiksi nikotiinipurukumi, jota saa nykyään muualtakin kuin apteekeista.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Thorsin korttipakka tyhjenee

Maahanmuuttoministeri pelasi eilen Ylen Aamu-tv:ssä vähemmistökortin epätoivossaan. Tant-Astridille tuntuu olevan käsittämättömän vaikea tunnustaa tosiasia, että hänen epäsuosionsa syy on hänen ajamansa Suomea vahingoittava ja kansalaisten oikeustajun vastainen politiikka, eikä suinkaan hänen vähemmistötaustansa. Ministeri pelasi samalla myös "ajatelkaa edes lapsia" -kortin sanomalla:
Täällä laillisesti oleskelevat on saatava töihin ja yhteiskuntaan mukaan, ja lapsille on annettava yhtäläiset mahdollisuudet.

Aamulehti kirjoitti kaksi päivää sitten kielimuurista ja väänsi rautalankaa. miten kotouttamisen tärkein asia on kielen oppiminen. Onkin aivan väärä tapa palkata kouluihin valtavat määrät ties minkä kielisiä avustajia ja pohtia, miten saataisiin järjestettyä hubbabubbakielistä opetusta. Tärkeämpää olisi saada tulijat oppimaan paikallinen kieli. Ilman sitä ei pärjää jatkossakaan.

Pari päivää sitten Ylen ohjelmassa Tuomas Enbuske käsitteli asiaa "vähemmistöjä ei pidä hyysätä". Loppujen lopuksi ohjelma oli varsin korrekti nimestään huolimatta, mutta se kannattaa katsoa Yle Areenasta mikäli jäi näkemättä. Noin 14 minuutin kohdalla iranilaistaustainen Arman Alizad lausuu jotain sellaista, jonka toivoisin jokaisen maahanmuuttajan tajuavan. Hän kertoo, miten on tavannut paljon ulkomaalaisia, jotka eivät tee mitään muuta kuin valittavat miten kurjaa Suomessa on. Arman toivottaa valittajille hyvää matkaa helvettiin Suomesta, jos ei kelpaa. Kannattaa lukea myös Armanin kolumni City.fi:stä. Suomeen saa tulla puolestani lisää Arman Alizadin kaltaisia maahanmuuttajia. Edellinen lause onkin varmaan täysin käsittämätön suvaitsevaistolaisille, koska suvaitsevaisessa ja tiedostavassa käsitysmaailmassa "halla-aholaiset" joihin minäkin epäilemättä heidän silmissään kuulun, ovat paatuneita rasisteja, jotka eivät siedä ketään muualta tulleita ja haluaisivat kaikki "ulkkikset ulos". En usko, että he kovin pian ymmärtävät sitä, ettei asia näin ole.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Nykyajan anekauppaa

Katolinen kirkko myi myöhäiskeskiajalla aneita ajatuksella kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa. Nyt vuonna 2008 ilmastonmuutosuskonnon piirissä on keksitty sama vuosisatoja vanha bisnes uudelleen. NordicOffset-niminen yritys on ruvennut kauppaamaan "autoilun hiilijalanjäljen kompensaatiota". Liikeidea on sinänsä nerokas rahojen poisottamiseksi tyhmiltä. Maksuilla tuetaan tuulivoimalahanketta Turkissa ja biokaasuhanketta Intiassa. Noin puolet päätyvät edellämainittuihin hankkeisiin ja puolet on yrityksen tuottoa. Tämä muistuttaa kehitysapua siinä mielessä, että kehitysapu on tulonsiirto rikkaiden maiden köyhiltä köyhien maiden rikkaille, mutta tässä tapauksessa kyseessä on tulonsiirto rikkaiden maiden tyhmiltä Intian ja Turkin energiayhtiöille.

Olen ostanut tänä vuonna dieselöljyä 1340,28 litraa yhteensä 1720,65 eurolla ja 95E-bensiiniä 528,67 litraa hintaan 693,74 euroa. Tästä hinnasta on veroja karkeasti 60%, joten olen maksanut polttoaineistani veroja yli 1400 euroa. Sen luulisi jo riittävän. Niin tyhmä en ole, että maksaisin lisäksi vapaaehtoisia aneita, koska tosiasiassa nuo aneet eivät vähennä päästöjä lainkaan. Ne lihottavat vain jonkun toisen rahapussia ilmastonmuutoksen varjolla. Ilmastonmuutos on uskonto, bisnes ja politiikan väline yhdessä paketissa.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

Pato murtui, tulva on vasta alussa

On ollut mukava seurata, miten Jussi Halla-ahon vaalimenestys mursi eräänlaisen padon. Nyt aikaa on kulunut puolisentoista kuukautta, ja niin rivikansalaiset, julkisuuden henkilöt ja osittain mediakin on uskaltanut tuoda julki mielipiteitä sekä tosiasioita, joista ennen ei uskallettu rasistikortin pelossa hiiskahtaakaan. Maahanmuuttopolitiikan kritiikkiä on kuulunut hyvin yllättävistäkin suunnista, kuten Jussi Pajuselta, Suvi-Anne Siimekseltä sekä Anja Snellmanilta: video 1 video 2.

Tiedostavat toimittajat ja yliopistoväki, etenkin JP Roos ovat luoneet käsitteen "halla-aholaisuus" ikään kuin koko keskustelu sekä kritiikki olisi lähtöisin Jussi Halla-ahosta. Halla-ahon vaalimenestystäkin on yritetty väheksyä selittelemällä, että häntä olisivat äänestäneet lähinnä kaljakuppiloissa istuskelevat duunarit, joita akateeminen väki väheksyy. Tosiasiassa kuitenkin äänestäjä- ja kannattajakunta on hyvinkin laaja, ja ihmisillä on omatkin aivot, eikä kyseessä ole mikään Halla-ahon tekemä joukkomanipulointi. Kuten aiemminkin olen sanonut, en äänestänyt häntä siksi, koska asun eri vaalipiirissä. Kuitenkin varmasti olen "halla-aholainen", ja olisin äänestänyt häntä, mikäli olisin voinut. Olen kuitenkin ajatellut samoja ajatuksia ihan omilla aivoillani jo 1990-luvun alusta saakka. Tiedostajille mainittakoon, etten istu kaljakuppiloissa ja kuulun eniten ansaitsevaan seitsemään prosenttiin. Monikulttuurisesta asuinympäristöstäkin sain kokemusta yli tarpeen asuessani HOAS:n kerrostalossa Helsingin Malminkartanossa 1990-luvun alussa.

Mediasta erityisesti kunnostautunut on Aamulehti, joka ensimmäisenä uutisoi Astrid Thorsin järjettömän lepsusta uudesta ulkomaalaislaista. Sanoma-konsernin lehdet yrittivät viimeiseen asti vaieta asiasta, mutta joutuivat viimein antamaan periksi. Thorsin esitys Uuden Suomen verkkovieraana oli farssi. Hän ei vastannut lainkaan kysymyksiin mitä hänelle esitettiin, vaan hän kierteli ja kaarteli, sekä suorastaan valehteli sujuvasti. Esitetyt kysymykset sekä kommentit toivat selvästi esiin sen, mitä mieltä kansa on. Thors on nyt epäsuositumpi kuin koskaan, mutta enpä aio pidätellä hengitystäni odotellessani hänen eroaan. Tuskin hän edes ymmärtää miksi tilanne on se mikä on.

Joka tapauksessa pato on nyt murtunut, ja sen vuoksi Jussi Halla-ahoa kohtaan yritetään oikeusmurhaa. Ei tarvitse olla selvänäkijä tai Sherlock Holmes arvatakseen, kuka tai ketkä rikostutkinnan käynnistämisen taustalla on tai ovat. Ikävää, jos Halla-aho joutuu asiassa marttyyriksi, joka toisaalta saattaisi avata kansalaisten silmiä entisestään. Joka tapauksessa aika näyttää jävätkö tulevat vuodet mieliin aikana, jolloin Suomen tulevaisuus pelastettiin vaiko aikana, jolloin maan tulevaisuus tuhottiin. Nyt on tärkeintä, että asioista puhutaan avoimesti, ja viskataan poliittinen korrektius romukoppaan.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

maanantai 24. marraskuuta 2008

Linja-autossa on tunnelmaa

Etelä-Suomessa satoi lunta muutaman kymmenen senttiä kerralla. Jonkin asteisia liikennehäiriöitä oli havaittavissa, kuten arvata saattaa. Omakin työmatkani venyi jonkin verran, joskaan ei kovin merkittävästi. Hidastumista ei ollut sen enempää kuin useina paremman kelin maanantainakaan. Aiheutin siis normaaliin päivittäiseen tapaan ja yhtään omantunnon tuskia tuntematta laskennalliset 12,7 kilogramman CO2-päästöt, kun ajoin henkilöautollani töihin ja takaisin. Pääsin matkat ongelmitta, toisin kuin esimerkiksi Järvenpäässä asuva työkaverini, joka VR:n tuntien ei edes yrittänyt lähteä kotoaan mihinkään, vaan teki etätyöpäivän. Ainoa häiriö, joka liikenteessä minua varsinaisesti häiritsi olivat ylireagoijat, jotka ajoivat vielä hitaammin kuin keli olisi oikeasti edellyttänyt. Toivoisinkin, että ylireagoijat menisivät huomenna joukkoliikenteellä.

Busseilla sen sijaan oli uutisten mukaan sitäkin heikompi päivä. "Lainasin" Vartin kuvagalleriasta muutamia tämänpäiväisiä bussikuvia tähän. Voi olla, että muistini heittää, mutta mielestäni ennen bussilla matkustaminen oli erittäin turvallisen tuntuista ja busseja meni ojaan äärimmäisen harvoin. En tiedä kuvien tapausten yksityiskohtia enkä nimenomaisten kuljettajien taustoja, joten voin olla arvioineni täysin väärässä. Kuitenkin havaintojeni mukaan pääkaupunkiseudun paikallisliikenteen bussinkuljettajien profiili on viime vuosina muuttunut siten, että väistämättä mieleen tulee se, että suistumiset johtuvat siitä yksinkertaisesta syystä, ettei kuljettajien kotiseuduilla ole koskaan lunta nähty.


Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

maanantai 17. marraskuuta 2008

Autonvihaajan painajainen

Moottori-lehti julkaisi taannoin artikkelin, jossa oli laskeskeltu eri liikennevälineiden päästöjä. Joillekin saattoi toki tulla yllätyksenä, että raitiovaunukin oikeasti tuottaa päästöjä, sillä se sähkö ei tule ajolankaan taikuudella, vaan voimalasta. Myönnän, että lukuja oli säädetty ottamalla esimerkkiin mahdollisimman pienipäästöinen auto, joita kaikki autot eivät suinkaan ole, mutta kuitenkin se murtaa tehokkaasti myytin joukkoliikenteen pienemmistä päästöistä henkilöautoihin nähden. Jutussa ei edes pohdita kuinka paljon diesel-bussit oksentavat typen oksideja ja pienhiukkasia. Se olisi jo eri tarina. Myönnän senkin, että raitiovaunu on erittäin näppärä kulkuväline Helsingissä lyhyillä väleillä, mutta kun esimerkiksi minulla on lähimmälle raitiovaunupysäkille liki 30 kilometriä, en oikein voi sellaista hyödyntää.

Bensan hinta on alimmillaan kahteen vuoteen. Dieseliä saa parhaillaan jo alle eurolla. Tämä tietenkin saa autonvihaajat kuvittelemaan, että ajot lisääntyvät. Ainakaan omalla kohdallani hinnalla ei ole yhtään minkäänlaista vaikutusta, koska en aja turhaan. En vähentänyt ajojani silloin kun bensa maksoi 1,60 euroa, enkä lisää nyt kun se maksaa alle 1,20 euroa. Kovin paljoa bensiini ei tuosta enää voi halventua, sillä hinnan verorakenteen vuoksi se maksaa yli 90 senttiä litralta, vaikka raaka-aine olisi ilmaista. Iltalehdessä on kysely, jossa kysytään että lisääkö halventunut bensiini autoiluasi. Tätä kirjoitettaessa 88% vastaajista on vastannut, ettei lisää. Ääniä on reilut 9000 kpl.

Iltalehti kirjoittaa myös katumaastureista ja on kaivanut esiin faktatietoa, jolla osoitetaan että katumaasturi on mainettaan parempi. Vaikka Helsingin vihreiden mielestä espoolaiset katumaasturit ovatkin saaneet aikaan ilmastonmuutoksen, todetaan jutussa että moni tavallinen henkilöauto päästelee enemmän kuin useat katumaasturit. Omakin henkilöautoni on päästöiltään suurempi kuin pienipäästöisimmät katumaasturit. Arvelen, että vihreät todellakin menettävät yöunensa tai sitten näkevät painajaisia jutun tiimoilta. Uutisen keskustelussa ainakin on kateellisten surkuhupaisaa ininää vaikka kuinka.

Sörnäisten satama muuttaa Vuosaareen 24.11. Se poistaa merkittävästi "ruuhkia". Tämä on omiaan pudottamaan pohjaa ruuhkamaksuilta, joka sekin varmasti vaikuttaa helsinkiläisten autonvihaajien unenlaatuun. Autoliikenne kantakaupunkiinhan ei ole lisääntynyt vuosikymmeniin, ja nyt se vähenee entisestään, kun osa rekoista poistuu.

Huomenna sataa lunta tai räntää koko maassa. Pelti kolisee varmasti taas Etelä-Suomessa kuten muuallakin. Pääsevätpähän taas maaseudun tietäjätkin luennoimaan nettipalstoille, miten helsinkiläiset eivät osaa ajaa. Niinpä niin.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Espoon säästökuuri

Espoon säästökuuri uhkaa kouluja. Espoo varautuu verotulojen laskuun aloittamalla säästämisen. Nyt ovat uhattuna koulujen pienryhmäopetus, tukiopetus, kerhot ynnä muut. Sehän onkin oiva säästökohde, kun toisaalta jatkuvasti ihmetellään miksi lapset voivat pahoin. Espoon sivuilla on ladattavissa Vuoden 2009 talousarvio sekä -suunnitelma, kaupunginjohtajan ehdotus. Dokumentissa esiintyy sana monikulttuuri 26 kertaa ja maahanmuuttaja 48 kertaa. Näiltä sektoreilta en ole ainuttakaan säästöuutista nähnyt. Sen sijaan dokumentissa hehkutetaan, miten em. asioihin tullaan panostamaan entistä enemmän. Espoossa siis monikulttuurisuus ja maahanmuuttajat ovat tärkeämpiä kuin omat lapsemme. Maksoin Espoolle kunnallisveroa n. 8000 euroa vuonna 2007. On mukava tietää, että verorahani sijoitetaan viisaasti. Perkele.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Porvarihallituksen syytä kaikki

Kuten olen aiemminkin todennut, suomalaiset ovat suorastaan järkyttävän kateellista kansaa. Kuvitteellisena esimerkkinä tästä voisi kehittää skenaarion, jossa naapuri ostaa uuden auton. Suurimmalle osalle suomalaisista iskee välittömästi kateus sellaisessa tilanteessa. Useimmiten suomalainen ei ala miettiä miten saisi samanlaisen tai hienomman, vaan suomalainen miettii millä saisi naapurilta auton pois. Tästä ajattelutavasta onkin seurannut se, että koko maan politiikka perustuu kateuteen. Sen vuoksi Suomessa on vallassa ajatusmalli, että mikäli jollakulla on jotain enemmän kuin kaikilla muilla, olipa se sitten rahaa tai mitä tahansa, se on joko kiellettävä tai sitä on verotettava, tai mieluiten molempia. Kaikilla pitäisi olla sosiaalidemokraattisesti yhtä kurjaa, eikä kellään saisi mennä hyvin. Iltapäivälehtien veroliitteelliset numerot tekevät kovasti kauppaansa, että kateellinen kansa saa taivastella niiden muutaman harvan rikkaan suuria tuloja ja kieriskellä itsesäälissä.

On suorastaan huvittavaa, miten syvälle vasemmistolainen kateusmentaliteetti on suomalaisiin juurtunut. Nykyään tämä tulee erityisen hyvin esille, kun etenkin verkkolehtien uutisten yhteydessä on kommenttiosasto. Olen viime vuoden maaliskuusta saakka saanut nauraa, miten mitä tahansa vanhaakin ongelmaa on syytetty aina porvarihallituksen ja etenkin Kokoomuksen syyksi heti hallituksenmuodostamispäivästä alkaen. Tyypillinen kommentti toistuu: "Siitäs saitte kun äänestitte Kokoomusta". Kuitenkin vuodesta 1907 lähtien Suomessa on ollut 34 eduskuntaa. Näistä 27:ssa SDP on ollut suurin puolue. Maalaisliitto/Keskusta on ollut 6 kertaa, joista tällä hetkellä tasoissa Kokoomuksen kanssa. SKDL on ollut suurin yhden kerran 1958-1962. Kokoomus ei yksin kertaakaan. SDP ja/tai muu vasemmisto on ollut lähes aina myös hallituksessa mukana. Puhtaita porvarihallituksia on ollut hyvin harvoin. Kuitenkaan nämä vasemmistolaiset eivät osaa vastata, kun heiltä kysyy että miksi SDP ei ole vuosikymmeniä kestäneen valtansa aikana korjannut näitä asioita, joista nyt valitetaan.

Hyvänä esimerkkinä demariajattelusta oli kerran erään demarin kanssa käymäni keskustelu perheverotuksesta. Suomessahan perheitä käsitellään kaikessa muussa yksikkönä paitsi verotuksessa, koska tämä tapa on valtion näkökulmasta parempi. Esitin laskelman, jossa oli kaksi kuvitteellista espoolaisperhettä, joista kummallakin olivat yhteenlasketut tulot 55000 euroa vuodessa vuonna 2006. Ensimmäisessä perheessä isän tulot olivat 47500 ja äidin 7500. Toisessa perheessä kummankin tulot olivat 27500 eur/v. Erillisverotuksen ja progression takia ensimmäinen perhe maksaisi veroa 2775 euroa enemmän kuin jälkimmäinen, joka tekee yli 230 euroa kuukaudessa. Keskustelukumppaninani ollut demari pohti hetken ja sanoi: "Ei olisi oikein, että toinenkin perhe joutuisi maksamaan yhtä paljon veroa kuin ensimmäinen, koska ensimmäisen perheen isä on hyvätuloinen". Tämä siis siitä huolimatta, että kummankin perheen yhteenlasketut tulot olivat samansuuruiset. Ja demarille ei tullut mieleenkään vaihtoehto, jossa ensimmäisen perheen verotusta kevennettäisiin. Ainoana muutosvaihtoehtona hän näki toisen perheen verotuksen kiristämisen. Yritä sitten keskustella järkevästi demarin kanssa.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

Natsi-Saksalaiset mielipiteeni

Suomi on ainakin olevinaan vapaa maa. Täällä saa olla asioistakin mitä tahansa mieltä, kunhan ei sano ääneen, jos mielipiteet eroavat yleisestä mielipiteestä. Etenkin verkkokeskusteluissa yleisen mielipiteen vastaiset mielipiteet ovat automaattisesti peräisin Natsi-Saksasta, ja mitään välimuotoja ei tunneta. Nykyaikana Natsi-Saksa on jokin mystinen paikka, josta kaikki oman mielipiteen vastaiset mielipiteet ovat peräisin.

Vastustan kukkahattuilua ja viherhippeilyä. Kannatan yksilön vapautta valita kulkutapansa, oli se sitten henkilöauto tai mikä tahansa. Kannatan yksilön oikeutta valita vapaasti asumismuotonsa, oli se sitten sähkölämmitteinen omakotitalo Espoossa, kerrostalo Helsingin betonihelvetissä tai tunturimaja Utsjoella. Vastustan maahanmuuttajien haalimista väkisin sellaisista maista, joiden kansalaiset eivät ole ennenkään työllistyneet meillä eivätkä muissa maissa, ja jotka vain heikentävät huoltosuhdetta ja lisäävät rikollisuutta, jota meillä on omastakin takaa aivan liikaa. Vastustan sensuuria ja kannatan ehdotonta sananvapautta, vaikka se joskus ei tunnukaan mukavalta. Vastustan pseudotekemistä, kuten esimerkiksi juuri lapsipornosuodatusta Suomessa, sillä sehän ei poista lasten hyväksikäyttöä vaan lakaisee ongelman maton alle. Kannatan yksilön oikeutta tehdä rahoillaan mitä hän haluaa, toki lain sallimissa rajoissa. Kannatan yksilön oikeutta syödä mitä itse haluaa, vaikka Heidi Hautala haluaisikin määrätä, mitä saan syödä.

Edelläkuvatuilla mielipiteillä olen siis epäilemättä useiden ihmisten mielissä mielipiteineni peräisin Natsi-Saksasta. Eräs tällainen on sosiaalipolitiikan professori J P Roos. Hän on kirjoittanut Jussi Halla-ahosta peräti kahdeksassa (8) viimeisimmässä blogikirjoituksessaan. Ilmeisesti takana on katkeruus siitä, että Jussi Halla-aho sai liki kaksitoista (12) kertaa enemmän ääniä kuin Roos itse, ja Halla-aho on maahanmuuttoasioista eri mieltä kuin yleinen mielipide, joka on myös Roosin mielipide. Roos kirjoittaa bloginsa esittelyssä:
Suhtaudun kielteisesti nimettömiin bloginpitäjiin, jota eivät uskalla julkisesti puolustaa mielipiteitään.
Roosin iloksi voisin kertoa, etten äänestänyt Halla-ahoa. En tosin voisikaan, sillä en ole ollut helsinkiläinen kahdeksaan vuoteen.

Olen muutaman kerran miettinyt, josko laittaisin nimeni näkyviin. En ole sitä kuitenkaan tehnyt, koska joku juuri vastaava Oikean Mielipiteen puolustaja saattaisi lähteä ristiretkelle minua vastaan. Nahkani on erittäin paksu, sillä olen elämäni aikana saanut kuunnella niin paljon v*ttuilua, ettei mikään enää tunnu missään. Se olisi kuitenkin äärettömän rasittavaa räksytystä seurattavaksi, joten en viitsi. En tosin ole ollut ehdolla missään vaaleissa, joten vaara "ristiretkeen" olisi todennäköisesti melko pieni. Olen tuntematon ns. hyvämaineinen rivikansalainen, jonka suurin rikos tähän mennessä on ollut katsastamattomalla autolla ajo vuonna 1991, josta sain 10 päiväsakkoa. En kuitenkaan ole kovin tarkasti suojellut anonymiteettiani, ja arviolta ainakin sata ellei jopa kaksi sataa ihmistä tietää henkilöllisyyteni. Osaavalle ja internetiä ymmärtävälle sen selvittäminen on myös tarvittaessa suhteellisen helppoa. Olen myös huomannut, että blogiani seurataan mm. Valtioneuvoston sekä poliisin verkoista. Olen siitä ilahtunut. Tervetuloa vain uudelleenkin katsomaan erilaista näkökulmaa.

Kirjoitin muutamaa kappaletta ylempänä, että vastustan maahanmuuttajien haalimista väkisin sellaisista maista, joiden kansalaiset eivät ole ennenkään työllistyneet meillä eivätkä muissa maissa, ja jotka vain heikentävät huoltosuhdetta ja lisäävät rikollisuutta, jota meillä on omastakin takaa aivan liikaa. Epäilemättä olen siis ns. oikeamielisten silmissä rasisti. Kertauksen vuoksi sanon tämän uudelleen: Tuttavapiiriini kuuluu tai on kuulunut ihmisiä ainakin 20 eri kansallisuudesta. Yhtäkään heistä en ole koskaan pitänyt ihmisarvoltaan itseäni alempana. Minulla itsellänikin on pakolaistausta, sillä isoisäni tuli Suomeen pakolaisena vuonna 1923. Kuinka monella teistä, hyvät oikeamieliset, on itsellänne pakolaistausta?

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

perjantai 7. marraskuuta 2008

Sortavalan prostituoidut

Toissapäivänä kerrottiin uutisissa, että Hymyn toimittaja sai tuomion Sortavalan lapsiprostituutiojutusta. Toimittaja oli ilmeisesti kuullut, että Sortavalassa lapset myyvät itseään ja mennyt paikalle tekemään kohujuttua asiasta. Kun lapsiprostituoituja ei löytynyt, hän oli tehnyt jutun kahdesta satunnaisesta alaikäisestä tytöstä.

Olen itse käynyt Sortavalassa arviolta ehkä noin 100 kertaa 1990-luvun alkuvuosina, ja olen kyllä nähnyt siellä prostituoituja, mutta aivan varmasti jokainen on ollut täysi-ikäinen. Silminnäkijähavaintoni tosin perustuvat tuonne yli 15 vuoden takaiseen aikaan, mutta en usko tilanteen siitä juurikaan muuttuneen. Eri asia sitten on, kuka on niin tyhmä, että käyttää noiden täysi-ikäistenkään palveluksia, sillä ainakin minulle seksuaalinen aktiviteetti on ollut täällä kotimaassa aina ilmaista, joten en haluaisi siitä ulkomaillakaan maksaa. En ymmärrä miksi pitäisi maksaa siitä, että saa sukupuolitaudin ja lisäksi pahimmassa tapauksessa rahaa viedään enemmän kuin on sovittu. Venäjän matkoilla on suositeltavaa muistaa, että se jalkojen välissä oleva vehje on ainoastaan rakontyhjennystä varten ja viinat kannattaa juoda pääosin vasta Suomessa. Olen aina sanonutkin, että Venäjänmatkailussa parasta on Suomeen paluu, ja viikko itänaapurissa auttaa kummasti sietämään Suomen sosialidemokraattista ikiliikkujaa.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

tiistai 4. marraskuuta 2008

Kampin ruuhka

Kampin liikenne ruuhkautui pahoin maanantaina. Busseja ohjattiin uusille reiteille ja Fredrikinkatu muutettiin kaksisuuntaiseksi joukkoliikenteelle. HS:n jutussa ja etenkin sitä seuranneessa keskustelussa syyllistettiin tavalliseen helsinkiläiseen viherpiperrystapaan espoolaisia yksityisautoilijoita ja annetaan ymmärtää, että espoolaisten yksityisautojen määrä olisi lisääntynyt ja aiheuttanut ruuhkia. Olipa vielä saatu yksi bussikuski vaatimaan yksityisautoilun kieltämistä Kampin alueelta kokonaan. Haiskahtaa erittäin voimakkaasti tietoiselta vihertävältä mielipiteenmuokkaukselta.

Todelliset syyt olivat kuitenkin ne, että Rautatiekadun länsipää on joulukuun lopulle saakka pois käytöstä ja Ruoholahdenkadulla oli kaukolämpötyön takia toinen kaista pois käytöstä, joka tukki Ruoholahdenkadun niin pahasti, että se säteili aina Runeberginkadun liikenneympyrän taakse saakka, kuten se on tehnyt jo pitkään. Lisäksi ihmiset olivat ehkä jossain määrin hämmentyneitä uusista liikennejärjestelyistä etenkin Fredrikinkadulla. Vietin itsekin yli 20 minuuttia välillä Simonkatu-Länsiväylä. Kotimatkani oli tästä huolimatta parikymmentä minuuttia nopeampi kuin mitä se joukkoliikennettä käyttäen olisi, puhumattakaan oman auton mukavuudesta verrattuna ruuhkabussin "mukavuuteen" siitäkin huolimatta, että matka eteni hitaasti, mutta se on toinen tarina se.

Tavalliseen tapaan uutiskeskustelussa unohtui monta faktaa ja koko asiaan suhtauduttiin enemmän tunteella kuin järjellä. On totta, ettei automäärä Helsingin keskustassa ole lisääntynyt pariinkymmeneen vuoteen. Se automäärä on ennenkin sinne mahtunut, kun liikennejärjestelyt ovat olleet järkevämmät ja kadut käytössä eikä kaivantoina, joka tosin onkin kesäisin vuosisatainen perinne Helsingissä. On myös tosiasia, että Helsingin keskustassa autoilevista vain pieni osa on espoolaisia. Espoolaiset tuntuvat vain olevan monelle helsinkiläiselle punainen vaate, jonka syystä minulla on omat epäilykseni. Keskustan alueella asuvilla helsinkiläisilä on itsellään 40000 autoa, joista suurimmalla osalla ajetaan joka päivä. Autoja on helsinkiläisillä kaiken kaikkiaan yli neljännesmiljoona, joten siinä ei muutama espoolaisauto tunnu oikeasti missään. Olen ennenkin ihmetellyt sitä, että miksi ihmeessä niitä onkin 251445 kappaletta, kun autoilua vastustavien helsinkiläisten mielestä autoa ei kuulemma Helsingissä lainkaan tarvitse.

Kuinkas sitten kävikään. Tänään Ruoholahdenkadun toinenkin kaista oli avattu liikenteelle, ja Kampissa ei ollut yhtään minkäänlaista ruuhkaa, vaan ajoin itsekin hieman klo 17 jälkeen Simonkadulta Kansakoulunkadun, Malminrinteen ja Ruoholahdenkadun kautta muutamassa minuutissa Länsiväylälle. Tilanne helpottaa ennestään joulukuun puolivälin jälkeen, kun Rautatiekadun länsipää avataan jälleen liikenteelle.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

Nettisensuuri vaikka pakolla

HS-Gallup taas kerran. Ikääntyvät: Netti kuriin, vaikka sananvapautta pitäisi rajoittaa.
Ylivoimainen enemmistö 55–64-vuotiaista suomalaisista haluaisi laittaa verkon kuriin silläkin uhalla, että samalla jouduttaisiin rajoittamaan sananvapautta. Ikäryhmän suomalaisista lähes kolme neljästä on tätä mieltä.
Tässähän ei ole kerrassaan mitään yllättävää. Merkittävä osa ikääntyvistä ei tunnetusti ole kovin ajan hermolla näissä asioissa, vaan heidän käsityksensä internetistä rajoittuu median luomaan kuvaan. Se taas antaa ymmärtää, että netti on joku kauheus, jonka avaamalla silmille alkaa välittömästi pursua lapsipornoa, pomminrakennusohjeita, tekijänoikeuden alaista materiaalia laittomasti sekä nyttemmin tietenkin sitä kuuluisaa nettirasismia. Raflaava otsikko tällaiseen juttuun saadaan helposti vain valitsemalla sopiva vastaajaryhmä. Tällä saadaan taas vähitellen yleistä mielipidettä muokattua, jolla saadaan tyhmä kansa hyväksyvälle kannalle nettisensuurin suhteen. Tulee mieleen Ceterum censeo Carthaginem esse delendam.

En vieläkään kykene ymmärtämään netin sensurointia vaativia. Olen käyttänyt www:tä päivittäin sen alkuajoista lähtien tuntikausia joka päivä, enkä ole koskaan vielä törmännyt vahingossa lapsipornoon, jota käytettiin keppihevosena älyttömän sensuurijärjestelmän luomiseen. Sensuurin puolustajat eivät tunnu ymmärtävän sitä tosiasiaa, ettei sensuuri poista rikollista materiaalia sen enempää kuin vähennä varsinaista rikollisuuttakaan. KRP kertoi tänään estäneensä kouluiskun seulonnalla. Tätä ei siis tehty sensuroimalla, eikä sitä olisi voitukaan sensuurilla estää. Sen sijaan poliisi tällä kertaa keskittyi seuraamaan mitä netissä tapahtuu, joka on sinänsä oikein. Yhtään kouluiskua ei estetä sananvapautta rajoittamalla, mutta häiriintyneitä ihmisiä seuraamalla niitä sen sijaan voidaan estää.

Vihervasemmisto tuntuu olevan innokkain sananvapauden rajoittaja. Tuija Brax esitti sensuuria jopa kaupunginvaltuustojen kokouksiin. Tätä ovat paheksuneet monet, mm. Ben Zyskowicz Verkkouutisten haastattelussa. Erityisen merkittäväksi asian tekee se, että Zyskowicz kuuluu itse monissa maissa edelleen äärimmäisen vihattuun vähemmistöön. Jostain aivan käsittämättömästä syystä Suomessa on nykyään monessa suhteessa aivan älytön halu rajoittaa sananvapautta ja lähes määrätä mitä ihmiset saavat ajatella. Se on erittäin hämmentävää, sillä Suomi on pitänyt itseään tähän saakka edistyksellisenä, vapaana ja ennen kaikkea sananvapautta kunnioittavana maana. Tulevaisuus ei näytä järin valoisalta, mikäli Braxin, Thorsin, Viljasen ja Suurpään kaltaisten naisihmisten sekä muiden hysteeristen kalkkunoiden annetaan asioista päättää. He tosin ajavat itse sellaista politiikkaa, jonka "ansiosta" pahimmassa tapauksessa Suomesta tulee muutamassa kymmenessä vuodessa islamilainen valtio. Yksi hyvä puoli siinä on. Se, että sen jälkeen maailmanparantaja-akat pitävät turpansa kiinni. Sellaisen "sensuurin" minäkin voisin hyväksyä.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Tietoyhteiskunta - hohhoijaa taas


Kaikkea hassua sitä onkin. Aamulehti kirjoitti viime viikolla, että poliisi vaatii punaista painiketta nettisivuille. Nappulalla voisi ilmoittaa poliisille rikollisesta materiaalista. Tämä on melkoinen malliesimerkki siitä, kun halutaan ja vaaditaan jotain mikä on käytännössä mahdotonta. En tosin ole varma oliko kysymyksessä toimittajan vai poliisin täydellinen ymmärtämättömyys tietoteknisistä asioista, vai oliko tarkoituksella jätetty kertomatta se, että Norjassa käytössä olevat nappulat ovat sivustojen tekijöiden itse laittamia ja napin laittaminen on ainakin toistaiseksi vapaaehtoista. Jutusta Keijo Keskiverto saa sen käsityksen, että oltaisiin vaatimassa jotain maagisesti jokaiselle nettisivulle sivuston ylläpitäjän tahdosta riippumatta ilmestyvää nappia. Olin oma-aloitteinen ja lisäsin tälle sivulle nappulan ihan itse.

Jyrki JJ Kasvi vaatii vaalien uusintaa sähköisen äänestyksen paikkakunnilla. 232 ääntä meni hukkaan - enemmän kuin valtuustoon pääsemiseen vaadittiin. Tästä ansiosta TietoEnator pääsi peräti Slashdotiin. HS:n mukaan järjestelmää ei lainkaan testattu ulkopuolisilla. Miksiköhän en ole taaskaan lainkaan yllättynyt?

En varmasti ole ainoa, joka saa aina päänsäryn, kun luen lähes minkä tahansa uutisen, jossa samassa on mainittu tietotekniikka, internet ja poliitikot? Olisiko poliitikoilta liikaa vaadittu, että he pyytäisivät oikeasti asiantuntevilta tahoilta vinkkejä ennenkuin menevät laukomaan yhtään mitään sellaisista asioista, joista eivät ymmärrä yhtään mitään? Suvi Lindén erityisesti olisi tätä tarvinnut. Eduskunnassa on tällä hetkellä ilmeisestikin vain yksi (1) kansanedustaja, Jyrki JJ Kasvi, jolla on käsitystä näistä asioista, ja häntäkään ei voi äänestää jo pelkästään puolueensa takia, puhumattakaan ydinvoimavastaisuudestaan ja muusta. Kaiken huippuna hän leimaa blogissaan avoimesti perussuomalaisia valtuutetuiksi valittuja yksinkertaisen vastenmielisesti tähän tapaan:
Valitettavasti Soinin imussa valtuustoihin tuli myös avoimesti ulkomaalaisvihamielisiä valtuutettuja, joiden kannat ovat yksinkertaisesti vastenmielistä.

Kasvi selvästikin siis kannattaa Vihreiden ja RKP:n haluamaa täysin vapaata ja tuhoisaa maahanmuuttopolitiikkaa, monikultturistamista ja hyssyttelyä. Blogikirjoitus leimaa ainakin rivien välistä perussuomalaisten äänestäjät tyhmiksi. Onneksi hän on sentään saanut asiasta kymmeniä tiukkoja kommentteja. Surullista, että eduskunnan ainoa tietoyhteiskunnan asioista ymmärtävä on muuten maailman realiteeteista täysin pihalla.

Kevennys

SDP:n puheenjohtaja, papukaija nimeltä Jutta G. Puna-aho sai vaalien jälkeen aikaan netti-ilmiön. Jutta on parasta, mitä Kokoomukselle ja Perussuomalaisille on tapahtunut ainakaan 10 vuoteen. Toivottavasti hän jatkaa samaan malliin.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Kateudenlietsontaa

Ilta=Sanomissa oli tänään tällainen kansi

Demarit ovat saamassa ansionsa mukaan, eli kärsimässä tappion kuntavaaleissa. Ilmeisesti Ilta=Sanomat on halunnut auttaa sympatisoimaansa puoluetta ja tehnyt juuri "selvityksen" pomojen palkoista. Mikäpä muu kuin keijokeskiverron liksaa suurempi palkka lietsoisi yhtä tehokkaasti demarikateutta! Kuitenkin Suomessa johtajat ansaitsevat eurooppalaiseen tasoon verrattuna suorastaan järkyttävän vähän. Itseäni ei edes kiinnosta, paljonko pomoni tienaa. Arvelisin, että kuitenkin liian vähän. Suomen palkkahaitari on Euroopan kapeimpia, mutta kateuspuoluehan ei ole tyytyväinen ennenkuin samapalkkaisuus toteutuu. Toivottavasti se ei koskaan toteudu, vaikka nettopalkkaahan yritetään verotuksen avulla jo nyt tasoittaa niin raivolla, että se haittaa oikeasti jo kansantaloutta. Tätä ei demari tai muu vasuri kykene koskaan ymmärtämään.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

tiistai 21. lokakuuta 2008

Ehdokkaiden luotettavuudesta

MTV3 uutisoi, että kuntavaaliehdokkaat ovat myönteisiä maahanmuuttajille. Vaalikonevastausten mukaan ehdokkaat suhtautuvat Suomen maahanmuuttajatilanteeseen siten, etteivät koe tilannetta ongelmallisena. Sen sijaan vaalikonetta käyttäneet äänestäjät olivat olleet selvästi kielteisempiä. Tähän on vain yksi ainoa selitys: ehdokkaat kaunistelevat mielipiteitään, etteivät saisi rasistin leimaa otsaansa. Nykyään Suomessa saa rasistin leiman järkyttävän helposti, vaikka arvostelisikin maahanmuuttopolitiikkaa eikä itse maahanmuuttajia, joiden arvostelu on nykyään Suomessa kielletty edes faktoilla perusteltuna.

On aika selvää, että ehdokkaat ovat olleet ainakin tämän kysymyksen osalta epärehellisiä antaessaan vastauksia vaalikoneeseen. Se ei ole kovinkaan uskottava selitys, että juuri ne jotka eivät koe maahanmuuttopolitiikkaamme ongelmalliseksi, asettuisivat ehdolle ja muut eivät. Tästä seuraa se ajatus, että ovatko he valittuaankaan asiassa täysin rehellisiä? Pidättäytyvätkö he päätöksiä tehdessäänkään toteuttamasta omia todellisia ajatuksiaan, vaan käyttäytyvät päättäessään etnopositiivisen moraalisäteilyn ohjailemana? Pelkään pahoin, että juuri niin käy.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

torstai 16. lokakuuta 2008

Pientä lokakuista uutiskatsausta

Laiskuus ja muut kiireet ovat hillinneet kirjoittelemasta. Toki kuluneen kuukauden aikana olisi ollut paljonkin avautumisen aiheita, mutta moni uutinen on nostanut niin paljon verenpainetta, ettei niistä aivoverisuonten katkeilun pelossa uskalla analyyseja kirjoittaa. Laitoin tuonne oikeaan reunaan äänestysgadgetin, jossa kyselenkin sinulta, hyvä lukija, että äänestäisitkö minua, jos olisin kunnassasi tai vaalipiirissäsi ehdolla kunta- tai eduskuntavaaleissa ja tietäisit yhdistää tämän blogin minuun ehdokkaana? Mainittakoon, että en ole ehdolla nyt kuntavaaleissa enkä ollut edes aikeissa asettua. En ole ollut myöskään koskaan aikaisemmin.

Pientä mietintöä tuoreehkoista uutisista:

Uusi Suomi uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan Demarit ja naiset ovat pihalla politiikasta. Tämänhän kaikki jo tiesivätkin, mutta nyt asiasta on oikein tutkimustietoa. Henkilökohtaisen ymmärrykseni mukaan demareita äänestävät ne, jotka eivät asioista muutenkaan liiemmin tiedä, ja uskovat lapsenomaisesti esimerkiksi Jutta Urpilaisen lupauksiin ilmaisesta päivähoidosta ja joukkoliikenteestä. Koska suomalaiset ovat äärimmäisen kateellista kansaa, on heihin helppo istuttaa SDP:läinen kateuteen perustuva ajatusmaailma. Ikävää, että demareiden ajatusmaailma on levinnyt kaikkiin puolueisiin.

Tiistaina taas "miesjoukko" raiskasi naisen Kaisaniemen puistossa. HS:n ensimmäisessä uutisversiossa oli jätetty kertomatta tekijöiden taustasta yhtään mitään. Kuitenkin uutista muokattiin, kun toimituksessa ilmeisesti huomattiin, että muut mediat kertoivat tekijöiden taustan. Normaalia meininkiä Hesarilta siis.

Lehdet kauhistelivat samana päivänä myös sitä, kuinka "suomalaisnainen" saatetaan hirttää Intiassa. Mielenkiintoista otsikointia, sillä nainen sekä murhattu mies olivat intialaisia, jotka olivat aikaisemmin asuneet Suomessa ja saaneet Suomen kansalaisuuden. Nyt kuitenkin he ilmeisesti ovat asuneet alkuperäisessä kotimaassaan Intiassa jo jonkin aikaa. Jutussa kauhisteltiin eniten sitä, että nainen saattaa saada maassa maan tapaan kuolemantuomion. Murhatulle miehelle ei esitetty minkäänlaisia sympatioita, vaikka hän sentään on jo murhattu ja oikeasti kuollut väkivaltaisesti. Miksi otsikko ei ollut sitten esimerkiksi Vaimo murhautti Suomalaismiehen Intiassa? Niin, miksi?

Eilen julkaistiin kateudenlietsomisuutinen, jossa päiviteltiin miten hyväpalkkaiset ovat tyytymättömimpiä palkkaansa. Syyhän on selvä. Nämä ns. hyväpalkkaiset ansaitsevat Suomessa huomattavasti huonommin kuin kollegansa muissa ns. länsimaissa ja vastineeksi tästä maksavat hurjasti kovemmat verot. Suomalaisen "hyväpalkkaisen" ostovoima on eurooppalaisittain vertailtuna surkea. Tosiasiassa mainitut hyväpalkkaiset eivät todennäköisesti ole kovin tyytymättömiä bruttopalkkaansa, mutta nettopalkkaansa sekä sen ostovoimaan ovat. Tämänpäiväisen uutisen mukaan keskipalkka on 2800 euroa kuukaudessa. Tuollaisella kuukausipalkalla oleva espoolainen maksaa vuodessa veroa laskennallisesti 9573 euroa. Tonnia vähemmän kuussa ansaitseva maksaa 4953 euroa ja tonnia enemmän ansaitseva 14698 euroa. Tässä taulukkona:
kk-tulovuosituloverot
1800225004953
2800350009573
38004750014698

Rautalangasta vääntäen: Kun tulot kaksinkertaistuvat, niin verot kolminkertaistuvat. Ei ihme, että tyytymättömyyttä on. Tuossa ei ole myöskään otettu huomioon sitä, että taulukon alimmassa tuloluokassa olija pääsee nauttimaan monenlaisista tulonsiirroista. Hänen ei tarvitse esimerkiksi maksaa päivähoidosta yhtä paljon kuin muiden, hän saa todennäköisesti asumistukea jne. Progressiota on muuallakin kuin verotuksessa, ja sen takia palkan nousu ei välttämättä kasvata ostovoimaa juuri lainkaan. Tämä on tietenkin kateellisen vasemmistolaisen mielestä täysin oikein.

Ritva Viljanen puuhaa sensuuria , ilmiantopalveluita ja poliisin peitetoimintaa. Tämä on jälleen yksi askel kohti DDR:läistä totalitaristista valvontayhteiskuntaa. Viljasta tietenkin huolettavat taas eniten lapsiporno, johon kukaan satunnainen nettikäyttäjä ei koskaan ole ennen sensuuriakaan törmännyt, sekä "nettirasistit", jotka ovat niin hirvittävä turvallisuusuhka, että heidän poistamisekseen netistä nopeasti on tehtävä kaikki mahdollinen ja mahdoton. Sen sijaan viherterroriin ja anarkistiseen mellakointiin kiihottavia sivuja ei ilmeisesti ole aikomustakaan sensuroida.

Maailman talouskriisistä on niin paljon uutisia, etten viitsi niitä edes linkittää tai kommentoida. Onneksi sentään Zimbabwessa menee hyvin, sillä siellähän on neron johtajan ansiosta pelkkiä miljardöörejä.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Rikosluvuista

Hysteria aselakien suhteen alkaa olla jo naurettavaa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen sivuilta löytyy jos jonkinlaista raporttia, joista eräs mielenkiintoisimmista ja viime päivien aiheeseen liittyvä on Henkirikoskatsaus 2007. Täytyy ymmärtää, että 2007 ja 2008 kouluammuskelut ovat äärimmäisen poikkeuksellisia tapauksia, joten on varsin hyvä tarkastella vuotta 2006, jolloin Suomessa tapahtui 138 kuolemaan johtanutta väkivaltarikosta. Niistä 112 oli tahallisia henkirikoksia. Katsauksessa todetaan seuraavaa:
Yleisimmät motiivit rikoksissa olivat ryyppyporukan keskinäinen riita (25%), parisuhteen ongelmat (15%) ja mustasukkaisuus (13%). Ryöstömurhia oli 4% ja taloudellista hyötyä on tavoitelty 10%:ssa. Mielenterveydellinen häiriö mainittiin motiiviksi 14%:ssa rikoksia. Järjestäytyneen rikollisuuden toimintaan tai rikollisten keskinäisiin välienselvittelyihin liittyneitä henkirikoksia oli kuusi (1%). Rasistisista motiiveista tehdyksi ei rikoksista mainittu yhtäkään.

Rikoksista 39% oli tehty teräaseella, yleensä joko keittiöveitsellä (25%) tai puukolla (14%). Kuudenneksessa rikoksia tekotapana oli kuoliaaksi pahoinpiteleminen käsin ja jaloin lyömällä ja potkimalla. Ampuma-aseella tehtyjä katsausjakson henkirikoksista oli 16%. Rikoksiin käytetyistä käsituliaseista 68% oli luvattomia, muista tuliaseista osuus oli 55%.

Siinä se tuli. Tässä on aivan turha lähteä jeesustelemaan aselupien kanssa, koska aselupakäytäntö ei vaikuta yhtään mitään luvattomiin aseisiin, joita oli noinkin suuri osuus. Ja keittiöveitsillä ja puukoilla on todellakin hurjan paljon suurempi osuus kuin luvallisilla ampuma-aseilla.


Toinen mielenkiintoinen raportti on Ryöstörikoskatsaus 2007. Katsauksesta selviää helposti, miksi esimerkiksi Helsingin Sanomat ei mielellään raporttia siteeraa. Sivulla 34 kerrotaan seuraavaa:
5.3 Etninen tausta. Kansalaisuustietoja ryöstörikoksista epäillyistä on saatavissa rikostilastoista vuodesta 1997 alkaen. Vuosina 1997-2006 poliisin selvittämistä ryöstörikoksista epäillyistä 12% ei ollut Suomen kansalaisia. Merkittävin ryhmä ulkomaan kansalaisista olivat Somalit, jotka muodostivat 4% epäillyistä.
Pari sivua myöhemmin lukee:
Viron ja Venäjän kansalaisten määrät ovat vuotuisvaihtelusta huolimatta pysyneet viimeisten 10 vuoden aikana vakaina. Somalian kansalaisten määrä on sitä vastoin ollut (vuotuisvaihtelun vaikutus huomioidenkin) selvässä kasvussa.

Tämä piirakka on erittäin mielenkiintoinen. Piirakassa on ryöstörikoksista epäiltyjen kansallisuus 2005. Huomattavaa on, että kyseessä on todellakin kansallisuus, ei kansalaisuus. Siten esimerkiksi Suomen kansalaisuuden saaneet somalit ovat diagrammin somalisektorissa.
Piirakasta näkyy, että 49% ryöstörikoksista tekevät ulkomaalaiset, ulkomaalaistaustaiset sekä romanit, joita on yhteensä vain nelisen prosenttia väestöstä. Mielenkiintoisimmat sektorit piirakassa ovat somalit ja romanit. 0,1% ja 0,2% vähemmistöt tekevät ryöstöistä 12% ja 18%. Katsauksesta selviää vielä, että uhreista 94% oli suomalaisia tai suomenruotsalaisia, mutta romaneja ei ollut yhtäkään.

Miksikähän vähemmistövaltuutettu tai kukaan tiedostava ja suvaitsevainen naispoliitikko ei ole vielä vaatinut Oikeuspoliittista tutkimuslaitosta poistamaan noin rasistista raporttia sivuiltaan? Raportti on saanut olla sivuilla jo yli seitsemän kuukautta.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

Mistä kaahaus riippuu?

Kolme uutispoimintaa Iltalehdestä:
Mielenkiintoista. Ensimmäisessä uutisessa on sanottu, että 10-vuotias lapsi kaahasi moottoritiellä suurella Audilla 90 km/h. Toisessa uutisessa kerrotaan, että 13-vuotias ajoi 149 km/h 70:n alueella ja 124 km/h kolmenkympin alueella. Kolmannessa uutisessa 19-vuotias ajoi 89 km/h 30:n alueella ja 100km/h 40:n alueella kahden promillen kännissä.

Kahdessa jälkimmäisessä uutisessa ei automerkkiä mainita. Tästä voitaneen päätellä, että jälkimmäiset ajelut tapahtuivat ehkä esimerkiksi Toyotalla, Volkswagenilla tai Opelilla. Olen ennenkin sanonut, että kateus voittaa kiimankin. Jos joku ajaa Audilla, Mersulla tai BMW:llä moottoritiellä 90km/h, se on kaahaamista, mutta jos ajellaan taajamassa järjettömiä ylinopeuksia jollain muulla merkillä, ei otsikossa sanota kaahaamisesta mitään, vaikka tosin kolmannessa uutisessa kuskia nimitettiinkin aivan oikein kaahariksi.

Ehdottaakohan joku kukkahattu taas näiden uutisten tiimoilta nopeusrajoitusten ja promillerajojen laskua sekä kameravalvonnan lisäämistä? Nehän tunnetusti auttavat hienosti edellä mainituissa uutisissa kuvatun tyyppisiin kuljettajiin.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

torstai 25. syyskuuta 2008

Varajeesusten juhlaviikko osa 2

Nälkäpäivä. Punainen risti oli napannut Narinkalle oikein julkisia eläimiä keräyslippaat kouraan. En laittanut senttiäkään, vaan menin läheiseen ravintolaan ja söin tuhdin leikkeen. Olen tehnyt töitä sen eteen, että voin sellaisen annoksen ostaa. Miksi ihmeessä minun pitäisi maksaa jonkun sellaisen ateria, joka ei ole valmis tekemään ateriansa eteen yhtään mitään? Punainen risti on toki hyvällä asialla, sillä nälkähän on ikävä asia, se on totta. Kuitenkin asialla on monta puolta. Ei nälänhätä ja köyhyys poistu ilmaista rahaa jakamalla, se tosiasia on nähty viimeisten 40 vuoden aikana Afrikassa.

Kannattaa katsoa YLE areenasta Hullun Jutun 22.9.2008 jakso, jossa pohditaan sitä miksi kehitysmaat ovat ja pysyvät kehitysmaina. Ohjelmassa esiintuodun näkökulman lienee jokainen oikeasti omilla aivoillaan ajatteleva jo ymmärtänyt, mutta koska totuus ei tunnu mukavalta ja reilulta, sitä ei olla halukkaita tunnustamaan ja kehitysmaihin syydetään hillitömät määrät rahaa, joka ei oikeasti auta mitään. Se on kuin kantaisi pohjattomalla ämpärillä vettä kaivoon.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Varajeesusten juhlaviikko

Huhhuh mikä viikon alku. Maanantaina eli autottomana päivänä nettifoorumit pursuivat sitä tavanomaista vain kehä ykkösen sisäpuolen nähneiden ilmastouskovaisten mussutusta vakioaiheesta, eli espoolaisista katumaastureista, jotka yksistään aiheuttivat ilmastonmuutoksen ja kuinka autoa ei kukaan tarvitse mihinkään. Onneksi vaihdoin vähän aikaa sitten hyvin palvelleen, mutta jo vanhaksi tulleen diesel-autoni bensa-autoon, ja toki 2-litraiseen. Sillä ajaminen maksaa hieman enemmän, mutta ei se mitään, sillä minulla on siihen varaa. Ärsyttääpähän viherhippiäkin enemmän, ja mikäs sen hauskempaa. Moni ei tunnu oikeasti tajuavan, että jalostusprosessissa syntyy X määrä dieseliä ja Y määrä bensiiniä. Molemmat käytetään jossain. Vaikka kaikki Suomen autot vaihdettaisiin hiukkassuodattimellisiin dieseleihin ja pelastettaisiin muka maailmaa, se prosessissa syntynyt bensiini poltettaisiin jossain toisaalla. Meidän perheessämme muuten ajettiin kahdella yksityisautolla autottomana päivänä yhteensä noin 120 kilometriä ja suurimmalta osin yksin.

Eilisestä alkaen ovat keskustelufoorumit ja uutiskommenttipalstat täyttyneet toinen toistaan "viisaammista" lausunnoista, miten Suomen metsästys- ja harrasteaseet tappavat jatkuvasti massoittain ihmisiä vähän samaan tapaan kuin kaikki yksityisautot ovat murhavälineitä ja ylinopeus aiheuttaa koko ajan massakuolemia. Syksyllä pidättäydyin kirjoittamasta Pekka-Eric Auvisesta yhtään mitään, mutta nyt sanon Matti Saaren tapauksesta jotain.

On toki aika normaalia, että nettipalstoilla ja uutiskommenteissa on monenlaista aivopierua, mutta Kauhajoen ampumistapaukesn yhteydessä hervottomimpia aivopieruja on tullut ministerien suista, etenkin pääministerin. En aio niitä sen enempää edes ruotia, koska päähän koskee muutenkin jo tarpeeksi. Joka tapauksessa aseiden kieltäminen tai muu vastaava älyttömyys on vain oireiden hoitamista, eikä puuttumista varsinaiseen ongelmaan eli latvasta lahojen ihmisten hoitamiseen. Vaikka nyt kahdella luvallisella aseella onkin tehty vuoden aikana joukkomurha, kannattaa muistaa että 1,6 miljoonalla ei ole. Ampumaradoilla aseiden säilyttäminen olisi toki näppärää rikollisten kannalta, koska he saisivat helposti niputtain aseita vain yhdellä murtokeikalla. Turha kuvitellakaan, että mitään ympärivuorokautista miehitettyä vartiointia saataisiin ampumaradoille, jotka Suomessa ovat kuitenkin pääasiassa soramonttuja, joissa on lautahökkelikatos ja maalitaulut. Aseiden täyskielto taas ei poistaisi laittomia aseita mihinkään, vaan se saattaisi jopa lisätä niitä. Ja edelleenkin valtaosa suomalaisista henkirikoksista tehdään keittiöveitsellä asunnossa ryyppyporukan kesken.

Päivään saatiin sentään huumoripläjäyskin. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero lupailee, että KRP tehostaa internetin valvontaa, mutta poliisi ei pääse esim. Youtubeen. On se nettisensuuri ja tietoturvan paranoidinen ylilyönti sitten hieno juttu. Mistäköhän muuten johtuisi, ettei tämäkään uutinen yllättänyt minua yhtään?

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

maanantai 8. syyskuuta 2008

Hyviä uutisia maailmalta

Johan on kumma. Monista maista kuuluu hyviä uutisia, kuten se että Euroopan maat sulkevat oviaan maahanmuutolta ja Ranskassa julistetaan skientologia lainvastaiseksi. Se mikä on ikävää on Suomen tila. Meillä ovat esimerkiksi Thors, Halonen ja Cronberg, jotka ajavat täysin päinvastaista maahanmuuttopolitiikkaa huolimatta siitä, millaisia havaintoja muissa maissa on tehty. Euroopassa silmät alkavat aueta, mutta en aio pidättää hengitystäni sitä odotellessa, että Suomessa havahduttaisiin. Vaikka asiat eivät liity toisiinsa, ei yllättäisi sekään, vaikka Suomessa skientologialle myönnettäisiin uskonnollisen yhdyskunnan status. Täällähän on tapana tehdä asiat huolella väärin.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

lauantai 30. elokuuta 2008

Syksy, perkele.

Kesä meni ja ulkoilmassa on syksyinen vire. Kesän aikana olisi toki tapahtunut kaikenlaista, josta olisi voinut avautua, mutta kaikkeen ei aika eikä energia riitä. Katsotaan mitä syksy tuo tullessaan.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

maanantai 23. kesäkuuta 2008

Tupakkaa Virosta

EU:sta on jotain hyötyäkin ainakin tupakoitsijan kannalta, sillä tupakkaa saa tuoda vapaasti Virosta ehkä jo lokakuussa. Sosialismi- ja terveysterroriministeriö pelkää tietenkin verotulojen menetystä ja on kaavailemassa jo tuontirajoituksia enemmän tai vähemmän pellejen perusteluiden kera.

Jokainen normaaliälyllä varustettu ymmärtää, että kukaan ei lähde hakemaan Virosta tupakkaa, että voisi aloittaa tupakoinnin, vaan sieltä vaivautuvat hakemaan vain ne, jotka ovat jo koukussa. Tupakkaveron nostoa on muulloinkin perusteltu mm. sillä, että nuorilla ei olisi varaa ostaa tupakkaa sekä olettamuksella, että tupakoitsijat vähentäisivät polttamistaan. Tosiasia on kuitenkin se, että nikotiini on heroiiniakin addiktoivampi aine, ja nikotinisti ostaa tupakkaa vaikka viimeisillä rahoillaan, maksoipa se melkein mitä tahansa. Todellisuudessa tupakkaveroa nostetaan ja tuontirajoituksia kaavaillaan vain ja ainoastaan siksi, koska ollaan huolissaan verotulojen menetyksestä. Tupakkavero on budjetoitu tulonlähde, ja koska valistuksella tupakointia on saatu vähennettyä, tuo rahamäärä on kerättävä aina vain pienemmältä porukalta. Olisikin mielenkiintoista nähdä millaiseen verotulopaniikkiin valtio joutuisi, jos sosialismi- ja terveysterrorismivirasto pääsisi tavoitteeseensa ja tupakointi loppuisi kokonaan.

HS.fi:n aivopieremössä oli tietenkin aiheesta "keskustelu". Siellä lyötiin pöytään perinteisiä kortteja kuten se, miten kalliiksi tupakoitsijan sairauksien hoitaminen tulee yhteiskunnalle. Tosiasiassa tupakka on vasta kolmas, sillä alkoholi ja liikalihavuus aiheuttavat enemmän kustannuksia. Tupakoitsija myös todennäköisesti on maksanut keuhkosyöpänsä hoidon veroissaan jo muutenkin etukäteen, eikä kidu ehkä niin kauaa kuin terveysintoilija, joka kituu vanhainkodissa yhteiskunnan varoilla vuosikymmeniä.

Yksi esiintynyt vakiokortti oli myös tupakoitsijoiden "varastama" työaika, vaikka nämä toisten tupakointia kyttäävät todennäköisesti itse varastavat enemmän työaikaa kyttäilemällä, juoruilemalla ja norkoilemalla kahviautomaatilla. Voi olla, että työnteko keskeytyy tupakoinnin ajaksi esimerkiksi tehdastyössä, mutta monissa ammateissa ei. Esimerkiksi minun työvälineeni ovat aivot, jotka eivät jää työpisteelle poistuessani tupakalle. Sen enempää erittelemättä olen tupakalla käydessäni tehnyt vuosien mittaan paljon ajatustyötä, jonka tuloksena on syntynyt tietojärjestelmiä joita valtaosa suomalaisista on tietämättään käyttänyt - todennäköisesti sinäkin, joka tätä luet. Se siitä työajan menetyksestä.

Korostan vielä, etten millään tavalla puolusta tupakointia, sillä 25 vuoden kokemuksella tiedän itsekin, että se on erittäin tyhmää hommaa, enkä todellakaan suosittele kellekään sen aloittamista. Kuitenkin asian ympärillä vellovassa keskustelussa on mopo karannut käsistä aikapäiviä sitten, eikä järkevää keskustelua ole enää mahdollista käydä. Tupakoinnista aiheutuva hajuhaitta on kiistaton, mutta se onkin ainoa sivullisille tuleva konkreettinen haitta, joka sekin on tämän maailman ongelmien joukossa varsin pieni. Ydin on vain se, että kun ihmisillä ei nykyään ole enää oikeita ongelmia ja elämä on tylsää, on suuria ongelmia tehtävä pienistä ongelmista kuten tupakanpoltosta, koiranp*skasta ja "nettirasismista".

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

tiistai 17. kesäkuuta 2008

Tuulivoimaa kaupunkien edustoille


HS:ssa oli uutinen, jossa kerrottiin, että Suomen Luonto -lehden Taloustutkimuksella teettämässä mielipidekyselyssä seitsemän kymmenestä vastaajasta hyväksyi suurten kaupunkien edustoille rakennettavat tuulivoimalat. Tuli heti mieleen Tekniikka & Talous -lehdessä taannoin ollut Harri Tarkan piirtämä loistava pilakuva, joka kertoo paremmin kuin tuhat sanaa, miten vihreällä aatteella aivopestyt helsinkiläiset sen haluaisivat. Liitin kuvan vielä tähänkin.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

lauantai 14. kesäkuuta 2008

Formaattiradioiden soittolistoista

Jokainen on varmaan havainnut, että nykyään radiokanavien musiikkitarjonta on melko suppean oloista ja tuntuu siltä, että kaikilla kanavilla on sama soittolista, jossa on ehkä parikymmentä kappaletta. Kaikkihan tietävät sen, ettei radiojuontajilla ole juurikaan sanavaltaa siihen, mitä soitetaan, vaan musiikkivalinnoista päättää joku muu taho. Soittolistojen lyhyyden tuntua tuo esimerkiksi se, että usein se kappale, joka jää radiossa soimaan kun jättää auton parkkiin aamulla, soi taas kun iltapäivällä koittaa kotiinlähdön aika. Tai jos vaihtaa radiosta kanavaa, sama kappale soi toisellakin kanavalla. Tai jos radiokanavalla on "toivekonsertti", niin tuntuu että soittajat tai muilla keinoin toivomuksia tehneet valitaan sillä perusteella, että läpi päästetään vain ne toivekappaleet, jotka olisivat muutenkin soittolistalla. Kuuntelijoiden aliarvioimisen tuntua siis.

Päätin ottaa asiasta selvää ovatko listat todellakin niin lyhyitä ja lokitin viikon ajan erästä suurta kaupallista kanavaa. Nykyään tieto on automaattisesti netistä kaivettavissa varsin yksinkertaisin toimenpitein. Tulos yllätti, että kappalelista oli niinkin pitkä kuin oli, sillä se oikeasti tuntuu lyhemmältä. Toki asiaan voi vaikuttaa sekin, että kun soitetaan saman artistin eri kappaleita jossain määrin, ei itse muista mikä niistä soi ja siksi sama tuntuu soivan älyttömän usein. Monet artistit ovat myös keskenään niin samanlaisia, joka turruttaa sekin.

Aikavälillä la 7.6. klo 0.00 - la 14.6. klo 0.00 soitettiin 443 eri kappaletta. Sellaisia kappaleita, joita soitettiin vain kerran oli 137, kaksi kertaa soitettuja oli 89 ja kolme kertaa soitettuja 52. Eniten soitettu Vincentin Miss Blue on soitettu 42 kertaa, eli keskimäärin 6 kertaa vuorokaudessa. Määrä myös pitää täysin paikkansa, sillä kyseinen kappale on soitettu jokaisena vuorokautena täsmälleen 6 kertaa. Se on tosin poikkeuksellisen säännöllistä, sillä muiden top 10:ssa olevien kappaleiden kohdalla on vaihtelua eri vuorokausien soittomäärissä.

TOP 10 kappaleet

42 Vincent - Miss Blue
41 Jani Wickholm - Kaveri
40 Jenni Vartiainen - Mustaa kahvia
39 Negative - Won't let go
33 Mariko - Time has come
33 Kristiina Brask - Pilvet valmiina
32 Lauri Tähkä & Elonkerjuu - Reikäinen taivas
32 Colbie Caillat - Bubbly
30 Madonna - 4 minutes
20 Stella - Suden silmät

TOP 10 artistit - Suluissa kuinka monta eri ko. artistin kappaletta soitettiin.

57 (6) Madonna
45 (4) Jani Wickholm
44 (3) Jenni Vartiainen
42 (1) Vincent
42 (5) Lauri Tähkä & Elonkerjuu
40 (2) Negative
37 (2) Mariko
37 (8) Bon Jovi
36 (2) Kristiina Brask
34 (10) Yö

Eniten kaupallisille radiokanaville merkitsevät prime time kuuntelijat. Veijo Googlelta sain ristiriitaista tietoa siitä mikä lasketaan Suomessa radion prime timeksi, mutta arvelin sen olevan klo 7-19. Klo 7-19 välisenä aikana soitettiin 246 eri kappaletta. Listat eroavat ympärivuorokautisista jonkin verran:

TOP 10 klo 7-19

21 Vincent - Miss Blue
20 Jenni Vartiainen - Mustaa kahvia
20 Jani Wickholm - Kaveri
19 Negative - Won't let go
17 Kristiina Brask - Pilvet valmiina
16 Mariko - Time has come
16 Colbie Caillat - Bubbly
15 Madonna - 4 minutes
15 Lauri Tähkä & Elonkerjuu - Reikäinen taivas
9 Sielun Veljet - Peltirumpu

TOP 10 artistit klo 7-19

26 (5) Madonna
22 (3) Jani Wickholm
21 (1) Vincent
20 (2) Negative
20 (1) Jenni Vartiainen
19 (2) Kristiina Brask
18 (7) Tiktak
18 (2) Mariko
17 (3) Lauri Tähkä & Elonkerjuu
17 (5) Bon Jovi

Sellainen tapaus tällä kertaa. Saatte itse arvata, mikä radiokanava oli kyseessä. Asialla ei tosin ole juurikaan väliä, sillä kaupalliset radiokanavat ovat kuitenkin tarjonnaltaan hyvin samankaltaisia paria poikkeusta lukuunottamatta.

UPDATE 18.6.

Minulta pyydettiin, josko laittaisin top 10:t vielä myös ns. non primetimesta. Listat eivät paljoa eroa, mutta kuitenkin aikavälillä 19-07 soineet ovat tässä:

21 Vincent - Miss Blue
21 Jani Wickholm - Kaveri
20 Negative - Won't let go
20 Jenni Vartiainen - Mustaa kahvia
17 Mariko - Time has come
17 Lauri Tähkä & elonkerjuu - Reikäinen taivas
16 Kristiina Brask - Pilvet valmiina
16 Colbie Caillat - Bubbly
15 Madonna - 4 minutes
14 Katri Ylander - Unta

Ja artistien TOP 10 klo 19-07

31 (6) Madonna
25 (5) Lauri Tähkä & Elonkerjuu
24 (3) Jenni Vartiainen
23 (3) Jani Wickholm
21 (1) Vincent
21 (7) Celine Dion
20 (1) Negative
20 (8) Bon Jovi
19 (2) Mariko
19 (3) Katri Ylander

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

Kiitos kysymästä, en halua turpiin

Helsingin yliopiston tutkija Marko Juntunen oli maininnut blogini Kumppani-lehden kolumnissaan Haluatko turpiin? Hän kertoi ikäviä lapsuudenmuistojaan, kun oli saanut turpiinsa Kent-nimiseltä koulukiusaajaääliöltä ja nyt nyyhkytteli, kun internetissä on pahoja ihmisiä jotka eivät varauksetta olekaan kaikista asioista samaa mieltä hänen kanssaan. Juntunen oli siteerannut blogeja ja tarjosi osuutta kirjoittajanpalkkiosta henkilötietoja vastaan.

Hain oman blogini arkistosta hänen tekemiään lainauksia sekä sanoja, mutta havaitsin ettei hän minun teksteistäni ollut lainannut yhtään mitään. Ainoa juttu, jossa olin hänet maininnut, oli sellainen jossa olin siteerannut Ylen uutista, jossa hänet oli mainittu Abdullah Tammen arabilarppaajajengin yhteydessä. Siispä kieltäydyn ottamasta vastaan yhtään mitään. En ole myöskään pikkurahan tarpeessa ja tiedän, ettei yliopiston tutkijan tuloilla kylvetä rahassa, joten pidä vain hyvänäsi, kiitos. Mikäli henkilötiedot ihan oikeasti kiinnostavat, niin ne ovat selvitettävissä kyllä internetin avulla melkoisen helposti. Kotitehtäväksi jätetään selvittää keinot.

Juntunen esitti hauskoja arvioita henkilöstäni, sekä parista muusta blogosfäärin aktiivista:
Oman sarjani haastajista tiedän ainoastaan sen, että he viettävät runsaasti aikaa sisätiloissa, harrastavat vähän liikuntaa ja toisin kuin Kent, he pärjäisivät todennäköisesti huonosti reaalielämän kontaktilajeissa. Kaikilla on kotonaan tietokone ja netissä ylikuormitettu blogisivu.

Onnittelut, sillä tuo ei mennyt kovinkaan pahasti pieleen. Vietän paljon aikaa sisätiloissa, sillä olen siistissä sisätyössä. Asun kyllä omakotitalossa ja minulla on pieniä lapsia, joten kyllä ulkonakin tekemistä riittää. Toden totta olen epäurheilullisuuden ruumiillistuma enkä harrasta edes penkkiurheilua, koska pidän koko touhua liian primitiivisenä. Mitä tulee kamppailulajeihin sekä Juntusen kolumnin otsikkoon "Haluatko turpaan?" totean vain, että vain ne joilta loppuvat oikeat argumentit, ottavat nyrkit avuksi. Mielenkiintoista, että tällainen epäsuora vihjailu halukkuudesta turpiinvetokilpailuun tulee omasta mielestään ilmeisen suvaitsevaiselta humanistilta.

Mitä tulee arvioon, että minulla olisi kotona tietokone, se menee pieleen ainoastaan siinä ettei niitä ole yksi, vaan vähän toista kymmentä, ja joiden tarkka luku ei ole tällä hetkellä tiedossa. Olenhan sentään aito nörtti ja saan leipänikin bittien nysväämisestä. Blogiani kirjoitan ainoastaan omana purkautumiskanavana, eikä se kyllä mikään ylikuormitettu ole. Viime aikoina olen ehtinyt kirjoittaa varsin harvoin, ja uniikkeja kävijöitä on keskimäärin vain noin viitisenkymmentä päivässä.

UPDATE 18.6.

Lainaukset olivatkin siis Mikko Ellilältä, joka kirjoittikin asiasta. Juntunen siis pani toisen sanoja minun suuhuni lehdessä julkaistussa kolumnissa. Joutaisi pyytää julkisesti anteeksi, mutta sitä hän tuskin tekee. Juntuselle ja muille tiedoksi: Minä en ole Mikko Ellilä enkä häntä edes tunne, vaikkakin olen monista asioista hänen kanssaan samaa mieltä.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

perjantai 13. kesäkuuta 2008

Kansanperinteen aarteet nykyajassa

Johan Alfred Tanner (1884-1927) oli suomalainen kuplettilaulaja. Hän suomensi ja lauloi vanhan lastenlorun kymmenen pientä neekeripoikaa, jota Agatha Christiekin sovelsi samannimisessä jännitysromaanissaan vuonna 1939.

Tanner levytti kappaleen kaksi kertaa. Ensin Helsingissä 1924 ja uudelleen Berliinissä 1926. Kappale on kuunneltavissa Yleisradion arkistosta.Kappale on kuunneltavissa ja ladattavissa myös Doria-palvelusta mp3-muodossa.

Sanat peilaavat määrätyllä tavalla nykyaikaa hämmentävän hyvin, joten linkitin osan säkeistöistä. Koska tekijän kuolemasta on yli 70 vuotta, on myös sanoitus luvallista julkaista uudelleen. Suosittelen ehdottomasti seuraamaan linkkejä.


Oli kymmenen pientä neekeripoikaa, ei ollut enemmän.
Ja niistkin yksi hukkui, joten jäi vain yhdeksän.

Yhdeksän pientä neekeripoikaa putosi kuoppahan.
Mut sudet söivät yhden, ja jäi vain kahdeksan.

Kahdeksan pientä neekeripoikaa sattui minut näkemään.
Yks nauroi niin et' kuoli, ja luku jäi seitsemään.

Seitsemän pientä neekeripoikaa joi, tappeli ja huus.
Poliisi korjas yhden, ja jäljelle jäi vaan kuus.

Kuusi pientä neekeripoikaa tuumi et "Jo nyt on hiis,
vaikka meitä laskis kuinka, niin meistä ei saa kuin viis."

Viisi pientä neekeripoikaa sanoi: "Asia on nyt selvä,
et yks on nälkään syötävä." Ja jäljelle jäi vaan neljä.

Neljä pientä neekeripoikaa löysi uuden maan,
mut yks kuoli koti-ikävään, ja jäi sit kolme vaan.

Kolme pientä neekeripoikaa kasvoi suuremmaks.
Mut yksi eksyi metsään, ja jäljelle jäi vaan kaks.

Kaksi pientä neekeripoikaa samaa lehmää lyps.
Ja lehmä söi sen toisen. Jäljelle jäi vaan yks.

Yksi pieni neekeripoika lähti merenrantahan.
Siellä tapasi hän neekeritytön, jolle sanoi: "Sua rakastan."

Tyttö sanoi hälle: "Minä myös sua" - sil' on seuraus, arvatkaas -
ja ei kestänyt kauan, kun heit' oli kymmenen taas!


Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

perjantai 30. toukokuuta 2008

Iltalehden reality check

Iltalehti otti ns. reality checkin ja esitti taas laskelmia. Tällä kerralla pysyttiinkin jo totuudessa, eli todettiin henkilöauto halvimmaksi matkustusvälineeksi. Pieni virhe laskelmassa kuitenkin on, sillä minä en ainakaan ymmärrä miksi 80,60 euroa maksava junamatka Kajaani-Jyväskylä -välille on merkitty halvimmaksi, vaikka autolla kustannukset ovat 64,47 euroa.


Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

tiistai 27. toukokuuta 2008

Propagandalaskelma á la Iltalehti

Iltalehdessä oli tällainen laskelma, jossa pelotellaan miten kalliiksi henkilöautoilu tulee. Taustalla on tietenkin ilmastonmuutoshysteria sekä sosiaalidemokraattinen kauhistelu siitä, kun persaukiset eriarvoistuvat, kun heillä ei ole varaa ajaa autolla.


Iltalehden väitteiden mukaan kuvitteellinen Kuopion reissu Helsingistä tekee siis 450 euroa. Laskelma perustuu osittain Autoliiton laskelmaan, jossa uuden perusauton käyttökustannukset ovat 43 senttiä kilometriltä, kun auto on ostettu velkarahalla. Kuitenkin tuo hinta sisältää polttoaineet, mutta Iltalehden laskelmaan bensat on vielä pantu päälle, että henkilöautosta saataisiin kallein vaihtoehto.

Lasketaanpa sitten todelliset käytännön kulut. Käytän esimerkkinä omaa autoani, koska siitä minulla on faktatietoa todellisista kustannuksista, ja keskivertosuomalainen autoilee kuten minäkin, eli noin 10 vuotta vanhalla autolla eikä suinkaan uudella velaksi ostetulla.

Auton kulut muodostuvat kiinteistä kustannuksista sekä muuttuvista kustannuksista eli polttoaineesta. Kiinteät kustannukset ovat olemassa ja samat, tehtiinpä tuo kuvitteellinen Kuopion reissu tai ei. Siispä tuollaiselta ylimääräiseltä reissulta on oikeasti laskettava pelkät polttoaineet, koska esimerkiksi ajoneuvovero sekä vakuutusmaksu on täsmälleen sama, käytiinpä Kuopiossa tai ei. Oma autoni vie dieseliä keskimäärin 6.7 litraa sadalla, joten viimevuotisella hinnalla kulut olisivat olleet noin 51 euroa. Nyt diesel maksaa noin 1,35 euroa litralta, joten kulut olisivat noin 69 euroa. Mikähän se oli se halvin kulkupeli?

No, tuohan ei tietenkään kelpaa kaikille, koska moni on sitä mieltä että kuitenkin kulut on jyvitettävä koko vuoden ajoille. Siispä on tehtävä toinen laskelma oman autoni kohdalta vuodelta 2007, jonka kulut ovat tiedossa. Ajoin noin 28000 kilometriä. En laittanut uutenavuotena kilometrejä ylös, joten en tiedä täysin eksaktia kilometrilukemaa. Polttoainetta tankkasin 40 kertaa, yhteensä 1824,8 litraa ja se maksoi 1811,25 euroa, joka tekee polttoaineen osaksi vajaat 6,5 senttiä kilometrille. Dieselin keskihinta oli siis melko tarkalleen euron. Ajoneuvoverot olivat 600 euroa, vakuutukset noin 800 euroa ja koska kyseessä on vanha Toyota, meni huoltoihin vain n. 150 euroa. Lisäksi meni lasinpesunestettä yms. oheissälää, joten kulut olivat siis yhteensä karkeasti 3400 euroa. Nettiauto.com:n hintoja seuraamalla pystyn arvioimaan, että autoni arvo on laskenut noin 4000 euroa vuosina 2006-2007, eli 2000 euroa vuodessa. Kulut ja arvonalennus siis vuodelle 2007 olisi 5400 euroa, joka tekee 28000 kilometrille jyvitettynä noin 19,3 senttiä kilometriltä. Tuolla arvolla laskettuna em. kuvitteellinen Kuopion reissu maksaisi 147 euroa.

Mikäli dieselin hinta nousisi (tai olisi noussut jo vuoden alusta) kahteen euroon, nousisivat tankkauskulut tuplaksi, eli 3600 euroon. Jos muut edellä mainitut kulut vastaisivat tänä vuonna viime vuotta, nousisivat kokonaiskulut siis 7200 euroon. Vaihdoin vuodenvaihteessa vakuutusyhtiötä, joten vakuutusmaksuni on tänä vuonna 200 euroa vähemmän, joten voidaan ajatella että kahden euron litrahinnalla kulut olisivat tänä vuonna pyöreät 7000 euroa. Se tekisi 28000 ajokilometrillä hinnaksi 25 senttiä per kilometri. Sillä hinnalla kuvitteellinen Kuopion reissu maksaisi 2 euron litrahinnalla siis edelleenkin vain 190 euroa.

Iltalehden propaganda ei ollut sentään niin paksua kuin surkuhupaisan YTV:n propagandalaskurin, jonka mukaan se kun käyn töissä yksityisautolla, maksaa vuodessa yli 10000 euroa. Noin huono vitsi ei oikeastaan enää edes naurata.

Propaganda ei siis mene läpi, kun laskee ihan itse oikeilla numeroilla. Aion siis jatkossakin ajaa yksityisautolla kuten tähänkin saakka, vaikka se polttoaine maksaisi sen kaksi euroa litralta. Vaihdan sitten joukkoliikenteeseen kunhan se on oikeasti halvempaa ja ennen kaikkea kunhan se alkaa vastata tarpeitani. Yksityisautoilussa on tietenkin vielä se lisäilo, että se v*tuttaa viherhysteerikkoa aivan silmittömästi.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

Suomi tarvitsee 2 000 000 maahanmuuttajaa

Taloussanomat otsikoi: Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa. Siis kaksi miljoonaa. Perkele. Nyt veti Mulukunkin jo sanattomaksi.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Kaikkien aikojen hilpein keskustelu

Hesarin aivopieruosastolla eli keskustelupalstalla kehkeytyi hieno keskustelu Etelä-Afrikan levottomuuksista. Keskustelussa oli montakin kirjoitusta, joita nauroin lähes vedet silmissä. Ehdottomasti hilpein keskustelu tuolla ikinä. Suosittelen lukemaan.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

Vappu

Tänään on taas se päivä, jolloin opiskelijat ja muut amatöörijuopot täyttävät kaupunkien keskustat, koska kalenterikääliön on pakko vetää perskänni, kun kalenterissa sattuu olemaan joku sellainen päivä johon perskänni mukamas kuuluu. Helsingissä illalla Suomen tuleva akateeminen älymystö osoittaa sivistystään sammumalla haalarit päällä oman oksennuksensa päälle Esplanadin puistossa. Huomenna "aatteen ihmiset" marssivat ja vaativat Stalinia takaisin Hakaniementorilla.

Aion tänäkin vuonna pitää 25 kilometrin "turvaetäisyyden" Helsingin keskustaan. Idioottien katselu ei ole mielestäni mitenkään hyvää viihdykettä, saati heidän joukkoonsa liittyminen. Mieluummin otan rouvan kanssa kotisohvalla pari olutta. Jos joku ajattelee, että tämä olisi tiukkapipoisuutta niin ei se ole, sillä enhän ole kieltämässä mitään keltään. Ryypätkööt harrastelijajuopot vapaasti, jos siltä tuntuu ja marssikoot punikit. Harmi ettei tänä vuonna sada vettä, vaan on luvattu erinomaista keliä. Toisaalta kyllä kelpaa teekkarin sammua puistoon.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

tiistai 29. huhtikuuta 2008

Maksanvaihtoviikot

Moottoripyöräuutisia:
Ilmat ovat lämmenneet ja moottoripyörät kaivettu esille talviteloilta. Joka kevät siitä seuraa se, että vaihtoelimiä on taas tarjolla. Ja taas ovat Hesarin keskustelupalstan vasemmistolaiset valopäät jopa ehdottamassa moottoripyörille täyskieltoa. Kummallista sinänsä, sillä Neuvostoliitossa moottoripyörä oli hyvinkin suosittu kulkuväline, ja on nykyään Venäjällä edelleen.

Syytähän ei tähän tarvitse sen enempää selitellä. Kevät on tullut, ja talven jäljiltä ruostuneella ajotaidolla lähdetään prätkäilemään. Sitten tarvitaan vielä yksi sellainen kuuhelo henkilöauton rattiin, joka ei havainnoi liikenteessä muita autojakaan, saati huonommin havaittavissa olevaa moottoripyörää, ja muhennos on valmis.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Hesari taas ajatuspoliisina

Helsingin Sanomat ylitti kaikki odotukset. Onhan toki ollut pitkään tiedossa lehden sekä sen keskustelun moderaattoreiden linja, mutta tämä oli jo pohjanoteeraus. Alla olevassa screenshotissa näkyy, miten Hesari aivan suoraan sanoo, että tästä aiheesta saa keskustella, mutta vain Oikeat Mielipiteet ovat sallittuja. Onneksi en ole ikipäivänä ollut sekuntiakaan Helsingin Sanomien tilaaja. Jos olisin, irtisanoisin tilauksen viimeistään nyt. Anna mun kaikki kestää!

Mielipiderajoitettu keskustelu liittyy tähän uutiseen.


Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

lauantai 29. maaliskuuta 2008

Valojensammutuslauantai

Tänään oli joku ilmastonmuutoshömppään liittyvä valojensammutuslauantai, josta oli WWF:n sivuilla tiedote. Olen aikaisemmin pitänyt WWF:ää aitona kannatettavana luonnonsuojelujärjestönä, mutta tämä laski sen arvostusta silmissäni. Samoin Espoon kaupunki sekä kauppakeskukset lähtivät tuohon pöljään touhuun mukaan. Toki myös Helsingin Sanomat uutisoi tästä aiheesta.

Äkilliset suuret muutokset ovat haitallisia sähköverkolle. Suomen sähköjärjestelmän rakenne on sellainen, että äkkinäinen suuri kuorman muutos suuntaan tai toiseen vaikuttaa suoraan sähköverkon stabiiliuteen. Kulutusta pitäisi olla siis aina jotakuinkin saman verran kuin on tuotantoakin. Jos siis ihan kaikki oikeasti sammuttaisivat valot yhtä aikaa, voisi sähköverkko "kaatua" joksikin aikaa. Sen jälkeen ei tarvitsisikaan sytyttää valoja vähään aikaan.

Osallistuin näihin talkoisiin kytkemällä kaikki valot sekä koko joukon muita sähkölaitteita tunniksi päälle. Sainkin aikaan 9 kW keskikuorman. Jos olisin ruvennut kokkaamaan ja laittanut lieden levyt päälle, ja jos olisi ollut märkää pyykkiä kuivausrummussa kuivattavaksi, olisin ehkä saanut viisitoistakin kilowattituntia kulutettua. Alla olevat kuvat ovat otettu n. klo 20 ja klo 21.



Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

torstai 27. maaliskuuta 2008

Ilmaston lämpeneminen sittenkin totta?

Bongasin tämän toisaalta, mutta koska sisältö näytti olevan pysyväisyytensä osalta epävarmalta tuoksuvassa URL:ssa, päätin kopioida kuvat tänne. Tämä tosiaakin näyttää melko varmalta todisteelta ilmaston lämpenemisestä.

Ranskan jalkapallojoukkue 1959

Ranskan jalkapallojoukkue 2008

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

tiistai 25. maaliskuuta 2008

Olen vihattu, mutta mitä sitten?

Helsingin Sanomien keskustelupalsta tuntuu olevan jostain kumman syystä varsinainen vihervasemmiston ja sosiaalidemokraattien äänitorvi. Välillä ihan epäilyttää, että siellä on kirjoittajia, jotka ovat palkattu lobbaamaan jotain määrättyjä ajatusmalleja. Siksi nopeasti mihin tahansa aiheeseen tulevat ne samanlaiset toistuvat kommentit. Moderaattorit tuntuvat usein ohjaavan keskustelua haluttuun suuntaan jättämällä julkaisematta kirjoitukset, jotka eivät ole lehden aatteellisen linjan mukaisia huolimatta siitä, vaikka ne olisivatkin täysin asiallisia.

Olen selkeästi keskiverron keskustelupalstakirjoittelijan suuresti vihaama halveksittava olento. Listasin tähän muutamia asioita, joiden perusteella minua epäilemättä halveksitaan rajattomasti. En tosin anna asian pahemmin häiritä, vaan se lähinnä naurattaa.

  • Olen valkoihoinen.
  • Olen hetero.
  • Olen mies.
  • Syön lihaa.
  • Poltan tupakkaa.
  • Käytän alkoholia, tosin kohtuudella.
  • En urheile, enkä ole koskaan urheillut sekuntiakaan vapaaehtoisesti, mutta en silti ole ylipainoinen.
  • Minulla on kolme vilkasta lasta.
  • Ansaitsen reilusti yli keskitulon.
  • Asun Espoossa.
  • Olen muuttanut maalta ensin Helsinkiin ja myöhemmin Espooseen.
  • Asun sähkölämmitteisessä omakotitalossa, tosin meillä on ilmalämpöpumppu, joka saattaa hieman lieventää vihaa.
  • Saunassamme on puukiuas, joten tuotamme pari kertaa viikossa pienhiukkaspäästöjä.
  • En koskaan sammuta tietokonettani, enkä muutenkaan ihmeemmin tee aktiivisia "sähkönsäästöliikkeitä".
  • Perheessämme on kaksi henkilöautoa.
  • Ajan joka aamu henkilöautolla Helsingin keskustaan töihin ja illalla pois. Matkasta suurin osa taittuu yksin.
    (Vaimo ajaa toisella autolla Helsingin reunalle töihin, joten yhteensä ajamme joka päivä yli 120km henkilöautoilla. Tosin lapset viedään ja haetaan matkalla)
  • Ajan isoilla väylillä useimmiten pientä ylinopeutta, tosin muuten noudatan liikennesääntöjä hyvinkin tarkasti.
  • En ihannoi monikulttuuria, vaan päinvastoin olen hyvin skeptinen sen toimivuuden suhteen.
  • En ole lainkaan huolestunut ilmastonmuutoksesta, enkä edes usko sen olevan ihmisen aiheuttama.
  • En kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan, enkä arvosta mitään uskontoa pätkän vertaa.
  • En kykene tuntemaan minkäänlaista sympatiaa vasemmistoa kohtaan.
  • Nakkaan paskat poliittiselle korrektiudelle.
  • Minulla on n. 34000 musiikkikappaleen MP3-arkisto.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa