perjantai 1. helmikuuta 2008

Helsingin ruuhkamaksuista

Vihreiden mouhoaminen on mennyt niin hyvin läpi, että Helsinki päätti alkaa selvittää ruuhkamaksuja. Helsingissä ei ole mitään ruuhkia kuin poikkeustilanteissa, vaan yleensä arkiaamuisin vain hieman jonoja. Asian takana ei todellakaan ole mikään ruuhkien vähentäminen vaan vihreä ilmastopropagandan aikaansaama maailmanpelastaminen sekä köyhien häätäminen busseihin. Onpa peräti ehdotettu maksua koko Kehä III:n sisäpuoliselle alueelle ja seurannaksi satelliittiseurantaa, jolla olisi näppärä valvoa muutenkin kansalaisten liikkeitä (Terveisiä Orwell-vainaalle). Keskustelussa hulluinta on se, että vertailuja tehdään 12 miljoonan asukkaan Lontooseen sekä parin miljoonan Suur-Tukholmaan ja sieltä saatuihin kokemuksiin. Kysymyksessä on kuitenkin käpykylä nimeltä Helsinki jossain Euroopan periferiassa.

Vihreät (tässä tarkoitan ajatusmaailmaa, en puoluetta) eivät tunnu tajuavan, ettei kukaan aja arkiaamuisin huvikseen tai kiusallaan Helsingin keskustaan. Itsekin teen sen vain ja ainoastaan siitä syystä, että omalla autolla liikkuminen on valtavasti nopeampi tapa. Käyttäisin mieluusti joukkoliikennettä, jos se toimisi, mutta en todellakaan halua istua yli kahta ja puolta tuntia bussissa joka päivä, jos voin istua omassa autossa noin tunnin. On myös ehdotettu muualla asumista. Katsoin Etuovi.comista riittävän kokoisia vuokra-asuntoja 3km säteeltä työpaikastani. Halvin oli 2300 euroa kuukaudessa ja surkeassa kunnossa. Omistusasuntoja en uskaltanut edes katsoa. Katsoin myös koko Helsingin alueelta, ja halvinkin vuokra-asunto oli liki tuplasti kalliimpi, kuin mitä minulle nyt maksaa asuminen omakotitalossa Espoon perämetsässä, vaikka korot eivät ole edes kovin alhaalla ja sähkökin on kallista. Myöskään työpaikan vaihtaminen ei tässä tilanteessa ole vaihtoehto.

Koska kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa, laitan tähän yli 3000 sanaa lisää kuvien avulla. Tänne siis halutaan RUUHKAmaksuja:


Turunväylä Helsingin suuntaan eilen aamulla klo 8.46


Kehä II eilen aamulla klo 8.50 Helsingin suuntaan.


Rautatiekatu Helsingin Kampissa aamulla klo 9.05

Tässä hieman muita artikkeleita HS:sta aiheeseen liittyen:

Ja paljon lisää osumia HS:n artikkelihaulla

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi,

me halutaan Helsinkiin ruuhkamaksuja ei pelkästään siksi, ettette te espoolaiset taukapäät tukkisi niitä sisäänajoteitä joka helvetin aamu ja uudestaan iltapäivällä, vaan myös jotta elintasoloisiminen Espoon pientaloalueilla olisi edes sen hitusen epämiellyttävämpää ja/tai kalliimpaa.

Jos vähänkään tuuri käy, etelä-Espoo Olaria myöten liitetään helsinkiin 2050 mennessä ja rakennetaan täyteen sitä Jakomäkeä, jota siellä kaupunkirakenteen puolesta kuuluukin olla (metroradan varressa siis).

Hyvää päivänjatkoa vaan sinne jumalten selän taakse. Hajotkaa kehämarketteihinne.

Mulukku kirjoitti...

Ai että te vihervasemmistolaiset viime viikolla Iisalmesta Stadiin muuttaneet kateelliset inisijät olette sitten viihteellistä porukkaa. Kiitos tuostakin kommentista, sillä siitä sai jälleen kerran makeat naurut :-)

VX kirjoitti...

Tässä voipi piillä siemen johonkin helvetin paljon vaarallisempaankin.
http://pjarvinen.blogspot.com/2009/11/helsingin-paatos-tuo-gps-valvonnan.html