keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Vankiluvuista

Suomen vankiloissa istui 1.1.2008 vankilukuilmoituksen mukaan 292 ulkomaalaista vankia, eli hieman yli 8% vangeista. Osuus on hieman alle nelinkertainen verrattuna ulkomaalaisten kokonaisosuuteen Suomessa asuvista. Luku koskee tietenkin vain ulkomaiden kansalaisia, eikä Suomen kansalaisuuden saaneita ulkomaalaistaustaisia, joista tilastoa ei liene julkisesti edes saatavissa.

Rikosseuraamusviraston 2006 tilinpäätöksen mukaan toimintamenot per vanki olivat 45772 euroa (51118 euroa vuonna 2007). Mikäli keskimääräinen ulkomaalaisten vankien lukumäärä vastaisi 1.1.2008 tilannetta, eli olisi 292 vankia, voitaisiin laskea yksinkertainen laskutoimitus:

292 vankia * 45772 euroa = 13 365 424 euroa vuonna 2006
(14 926 456 euroa vuonna 2007).

Valtionveron tuotto vuonna 2006 oli Tilastokeskuksen mukaan 8334 miljoonaa euroa ja tulonsaajia oli 4402796. Tämä tekee keskiarvona 1892 euroa per tulonsaaja. Kuitenkin tuloissa on parempi käyttää mediaanituloa, ja 2006 veronalaisen vuositulon mediaani oli 22621 euroa tulonsaajaa kohti. Näin olleen keskiverto veronmaksaja maksoi valtionveroa 2006 tuloveroasteikon mukaan 1358 euroa.

Siispä ulkomaalaisten vankien elättäminen suomalaisissa vankiloissa maksoi 9841 "Keijo Keskiverron" maksamat valtionverot vuonna 2006. Vuonna 2007 kustannusten kohottua luku kohonnee jo yli 12000 keskivertoveronmaksajan vuotuiseen valtionveron määrään. Jokainen voi aivan itse miettiä, onko noita rikollisia mielekästä pitää Suomen vankiloissa, vai voitaisiinko edes osa toimittaa kotimaidensa vankiloihin suorittamaan rangaistustaan.

Tähän laskelmaan tullaan aivan varmasti esittämään vastalauseeksi ns. "han-suomalaiset"-argumentti, eli tullaan sanomaan että istuuhan ulkomaillakin vankiloissa suomalaisia. Mielestäni heidät voisi aivan mainiosti tuoda Suomeen lusimaan. Toisaalta kuitenkin voi olla parempi, että esimerkiksi thaimaalaisessa vankilassa istuva suomalainen lapsenraiskaaja istuu siellä kuin suomalaisessa vankilassa, jotka ovat korkeampitasoisia kuin monen muun maan hotellit.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

Ei kommentteja: