sunnuntai 9. syyskuuta 2007

Pedofiilihysteriasta

Helsingin Sanomissa oli eilen kysely, pitäisikö pedofiili hoitaa uudella halut poistavalla lääkkeellä vaikka pakolla. Pedofilia on nykyään rasismin, ilmastonmuutoksen ja tupakoinnin ohella muodikas aihe, josta on hieno repiä esiin hysteriaa. Pahimpien mouhoajien jutuista voisi päätellä, ettei internetissä mitään muuta nykyään olekaan kuin pelkkää lapsipornoa. Lapsipornoa vastaan kehiteltiin filtteri, joka mukamas estäisi kenenkään joutumasta vahingossa lapsipornosivuille. Kaikki kuitenkin tietänevät, ettei sillä tavalla toteutettu suodatus oikeasti toimi, eikä se lapsipornorenkaita varmasti hidasta pätkän vertaa. Kysymyksessä oli jälleen poliitikkojen tapa saada näyttämään siltä, että jotain mukamas tehdään. Olen itse surffannut www:tä aivan sen alkuajoista lähtien tuntikausia joka ikinen päivä, enkä ole koskaan eksynyt vahingossa lapsipornosivulle. Ihmettelenkin, mistä ongelma on keksitty. En toki silti kiellä etteikö sellaistakin materiaalia internetissä liiku, enkä väheksy sen tuomittavuutta tippaakaan. Ongelma tuntuu vain reippaasti paisutellulta.

Suomessa seksin suojaikäraja on 16 vuotta. Jos 16 vuotta täyttänyt siis harrastaa seksiä alle 16-vuotiaan kanssa, hänet voidaan tuomita lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. On hyvin todennäköistä, että valtaosa pedofiileina uutisoiduista tapauksista on taustaltaan kuitenkin sellaisia, että hieman alle 16-vuotias jo aikuiselta näyttävä tyttö on hakenut ihan itse itselleen vanhempaa seksiseuraa. Laki ei tee eroa eikä ota huomioon, että varsinaiset pedofiilit tuntevat seksuaalista halua kehittymättömiin lapsiin. Siis sellaisiin, joilla ei ole vielä esimerkiksi häpykarvoitusta. Sellaiset aikuiset, jotka tuntevat vetoa nuoriin mutta jo kehittyneisiin, eivät ole pedofiileja sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan tälle filialle on olemassa oma nimityksensä, efebofilia. Olisikin mielenkiintoista tietää, kuinka moni lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittu on oikeasti pedofiili. Täyttyväthän saman rikoksen tuntomerkit jo siinä, jos seurusteleva 16- ja 15-vuotias pari harrastaa seksiä keskenään. Sitten ei tarvita kuin hysteerinen äiti, joka saa tietää asiasta ja ilmoittaa poliisille.

Eilisessä Helsingin Sanomissa oli myös uutinen, kuinka Katolinen kirkko maksaa jättikorvaukset hyväksikäytetyille San Diegossa. Onkin mielenkiintoista, kuinka katolisen kirkon pappien keskuudessa tuntuu olevan kovasti muotia harrastella seksiä kuoripoikien kanssa, sillä näitä uutisiahan on tullut aina silloin tällöin esille. Katolinen kirkko tuomitsee ankarasti homoseksuaalisuuden ja lapsiinsekaantumisen, mutta sen omat papit taitavat kunnostautua noissa aktiviteeteissa seurakuntalaisiaan paremmin. Katolinen kirkko ei kuitenkaan enää muutamaan sataan vuoteen ole harrastanut kivittämällä tehtäviä teloituksia tai roviolla polttamisia. Islamilaisessa maailmassa kivitystuomiot ja miekanheiluttelut ovat kuitenkin arkipäivää edelleen. Myös homous on rikos, josta seuraa kuolema. Onkin ihmeteltävää, että humaaneina esiintyvät Suomen vihervasemmistolaisnaiset ihailevat niin kovasti islamia ja sen suomalaista kulttuuria rikastuttavaa vaikutusta, vaikka samalla he yrittävät puolustaa homojenkin oikeuksia ja pelkäävät pedofiileja. Lapsiinsekaantuminenhan ei ole islamilaisessa maailmassa mikään synti, sillä olihan itse profeetta Muhammedinkin nuorin vaimo Aisha vain 9-vuotias. Jemenissä on seksin suojaikäraja nykyäänkin 9 vuotta, tosin seksiä harrastaakseen on oltava naimisissa. Tämähän ei tietenkään haittaa, jos solmitaan sovittu avioliitto 9-vuotiaan kanssa.


Päivän rikastus

Iltalehdessä oli tänään vaihteeksi joukkoraiskausuutinen. Raisiossa oli parikymppinen nainen raiskattu, ja uutisen mukaan "poliisi epäilee miehiä ulkomaalaistaustaisiksi". Uutinen oli peräisin STT:ltä, mutta ainakaan tätä kirjoittaessa Helsingin Sanomat ei ollut tätä uutista viitsinyt julkaista edelleen, vaikka muut STT:n uutiset olivat yhteneviä muiden medioiden kanssa. Ei siis mitään yllättävää tälläkään kertaa.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa

Ei kommentteja: