Rahan motivoiva voima

Joitain päiviä sitten näin MTV3:n uutisissa pätkän eduskunnan istunnosta, jossa joku demari lausahti, että nykypolitiikka toimii siten, että köyhälle sentti ja rikkaalle euro. Olisipa tehnyt mieli olla huutamassa väliin, että mistäs tämä 1,01 euroa otetaan? No keskituloiselta palkansaajalta tietenkin! Tämän aamun Helsingin Sanomien uutisessa eduskunnan toinen varapuhemies Johannes Koskinen (sd) on huolissaan tuloerojen jatkuvasta kasvusta. "Koskisen mielestä oikeudenmukaisempi tulonjako olisi otettava nyt avaintavoitteeksi". Herää kysymys, että sekö on oikeudenmukaista, että kaikki ansaitsevat saman verran työn vaativuuteen tai vastuuseen katsomatta? Pitäisikö siis demareiden mielestä esimerkiksi McDonaldsin myyjän ja lääkärin saada saman verran käteen? Siltä tuo ainakin kovasti löyhkää. Sosialisteilla on joku ihmeellinen käsitys, että kurjistamalla kaikki muut köyhimpien tasalle verottamalla ja rajoittamalla tulojen kasvua, tulee yhteiskunnasta muka jotenkin siedettävämpi.

Tuloerojen kasvu on todellisuudessa kansantaloutta edistävä asia. Tämänhetkisessä tilanteessa kun tuloerot ovat pienet - kyllä, ne ovat globaalisti tarkasteltuna Suomessa erittäin pienet - ei monellakaan ole varaa ostaa toisen suomalaisen työtä. Vaikka on olemassa kotitalousvähennys, se on kuitenkin niin pieni porkkana, ettei yksityisillä ole varaa ostaa tarvitsemiaan palveluita. Siksi esimerkiksi kotien siivous tehdään itse, kotien remontit tehdään itse ja auto huolletaan itse. Näin joku siivooja, maalari ja autonasentaja jäävät kenties ilman työtä. Jos tuloerot kaventuvat, tällaisia palveluita ostetaan entistä vähemmän. Demarit ovat puhuneet "piikayhteiskunnasta", mutta eikö se ole paljon pienempi paha kuin se, että nämä ihmiset jäävät ilman työtä? Eikä kyse ole todellakaan mistään aliarvostuksesta ns. "haalarihommia" kohtaan. Ammattimies on kunnioitettava ammattimies, vaikka hänen työnsä olisikin likaista "haalarihommaa", eikä se vähennä työn tärkeyttä yhtään.

Tuloerojen kaventaminen on erittäin passivoivaa. Jos kaikista töistä saisi saman verran käteen, kuten sosiaalidemokraattisessa ihannevaltiossa olisi, ei poikkeuksellisen kunnianhimoisia yksilöitä lukuunottamatta moniakaan enää huvittaisi opiskella pitkään ja hakeutua vaativiin töihin, koska helpommallakin pääsisi samoihin ansioihin. Ilmaisella rahalla on vielä suurempi passivoiva vaikutus. Miksi ihmeessä mennä töihin, kun luukulta saa rahaa lähes yhtä paljon tekemättä yhtään mitään. Tämän voi todeta jo käymällä sopivissa lähiöissä ekskursiolla. Suomen joiltain osin liian hyvä sosiaaliturva ei kannusta työntekoon. Tämä on kestämätöntä, sillä kun elätettävien määrä kasvaa yli kriittisen rajan, ei ilmaiseksi jaettavaa rahaa enää riitä. Silti vasemmistolaiset haluaisivat lisää elätettäviä tuotavan vielä ulkomailtakin, aivan kuin heitä ei olisi omasta takaa jo tarpeeksi.

Työnantajat tilailevat propagandamielessä lausuntoja ja tutkimuksia, joissa osoitetaan ettei palkka ole lainkaan tärkeä, vaan muut asiat vetävät voiton tärkeydessä. Toki työn mielekkyys ja muut sellaiset asiat ovat tärkeitä ja vievätkin usein tärkeydessä voiton, mutta kyllä palkallakin on oikeasti merkitystä. Tällä propagandalla yritetään saada hyväksytyksi se, ettei kellekään tarvitsisi maksaa kunnon palkkaa. Apuna tässä toimii vielä AY-liike, joka haluaa pitää narut käsissään ja määrätä kuinka paljon lisää liksaa minäkin vuonna tarvitsee milläkin alalla maksaa. Ja korotustasohan määräytyy tietenkin sen mukaan, kenellä on alalla toimivista yrityksistä pienin maksukyky. Muidenkaan yritysten ei tarvitse maksaa sen enempää, joten AY-liike on oikeasti työnantajien kannalta loistojuttu ja duunareiden kannalta huono asia, vaikka heidät on saatu uskomaan jotain aivan muuta.

Demarit, kuten muutkaan puolueet, eivät tunnu tajuavan realiteetteja. Talouden motivaattori on raha ja talous pyörii työllä. Työtä tekevät ihmiset, joiden motivaattori on raha. Oikeasti hyvin harva tekee työtään pelkästä kutsumuksesta. Suurin osa tekee työtä ainoastaan siksi, että saisi rahaa. Itsekin teen työtä vain ja ainoastaan rahan takia, vaikka teenkin sinänsä mieluisaa ja siistiä sisätyötä mukavien työkavereiden ja asiakkaiden parissa. Monet yritykset järjestävät kaiken maailman hengennostatuspäiviä henkilöstölleen isolla rahalla kuskaamalla työntekijät jonnekin huishittoon hotelliin tai metsään pohtimaan arvoja ja kokemaan yhteenkuuluvuutta. Tällä saadaan oikeasti aikaan vain nippu haukottelevia työntekijöitä, jotka eivät tuota sinä päivänä euron euroa yrityksen kassaan. Oikeasti tuottoisampaa olisi varmasti jakaa nekin rahat vain työntekijöille esimerkiksi bonuksina tai palkankorotuksina. Koskaan ei kannattaisi aliarvioida rahan motivoivaa voimaa.